Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Yrittäjän menestys rakentuu luovuudesta – Rakennuskonsultti Kimmon uratarina

Kimmo Ruokolan ura toimii inspiroivana esimerkkinä pitkäjänteisestä työstä, uniikeista ideoista ja sinnikkäästä yrittäjyydestä. Ruokolan vahvuutena onkin aina ollut omaehtoinen työskentely ja kyky pitää kiinni itselleen tärkeistä arvoista, kuten vapaudesta ja joustavuudesta työelämässä.

Yli neljän vuosikymmenen aikana hän on luonut menestyvän yrityksen, jossa hän tarjoaa asiantuntijuuttaan rakennusalan konsulttina eri yhteistyökumppaneiden ja yrittäjäkollegojensa kanssa pääkaupunkiseudulla. Kimmo aloittikin uransa jo 16-vuotiaana rakennusalalla niin kutsuttuna “reppurina” eli nykykielellä verokortilla toimivana freelancerina.

Alussa kirjanpito tuntui Kimmosta vaikealta, eikä hän omien sanojensa mukaan tajunnut taloushallinnosta alkuaikoina käytännössä yhtään mitään. Netin puuttuessa hän haki tietoa kirjastoista ja opetteli peruskoulupohjalta, mistä rahavirta muodostuu.

“Ensimmäisen kirjanpitäjän palkkaaminen oli askel eteenpäin, mutta minulle oli edelleen epäselvää, mistä tietty summa rahaa tilille tuli ja minne se katosi. 1990-luvun puolivälissä päätinkin ottaa ohjat omiin käsiini ja ryhtyä itse tekemään esikirjanpidon, jotta pysyn paremmin kartalla kaikesta”, Kimmo toteaa. “Siitä saakka olen tehnyt esikirjanpidon itse ja kirjanpitäjä loput.”

Kun konsulttifirman yritysmuoto vaihtui osakeyhtiöksi, hän kilpailutti useampia eri tilitoimistoja – tuttuja ja tuntemattomia – ja esiin nousi UKKO Yrittäjä -palvelu, joka sopii myös osakeyhtiöille. Ruokola oli jo aiemmin käyttänyt UKKO.fi:n palveluita toiminimiyrittäjänä, joten konsepti herätti hänessä mielenkiinnon.

“UKKO Yrittäjä -palvelu vaikutti sopivalta vaihtoehdolta useista syistä. Hinta oli kohtuullinen, ja tiedän voivani hoitaa osan tarvittavista tehtävistä itse, kuten sen esikirjanpidon. Vaikka tiedostin, että voisin aina vaihtaa palveluntarjoajaa, olen kuitenkin ollut erittäin tyytyväinen UKKO Yrittäjään, enkä ole vaihtamassa sitä mihinkään!” Kimmo toteaa tyytyväisenä.

Hän nostaa esiin palvelun hyvän hinta-laatusuhteen lisäksi myös selkeän ja nopean asiakaspalvelun, sekä kätevän mobiilisovelluksen laskutuksia hoidettaessa. “Parasta UKKO Yrittäjässä on laskutuksen helppous ja nopeus. Minulla on usein monta keikkaa päivässä ja jokaisen keikan jälkeen minulla on noin viisitoista minuuttia aikaa ennen seuraavaan kohteeseen siirtymistä. Teenkin usein siinä vaiheessa laskut valmiiksi, eikä mikään jää muistin varaan. Kotiin päästyäni kaikki päivän laskut onkin jo hoidettu.”

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat Y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Ruokola on vähentänyt työtahtiaan kolmipäiväiseksi ja mahdollinen alan vaihto sekä uuden manttelinperijän etsintä hänen nykyiselle yritykselleen on käynnistymässä. Suunnitelmana on kuitenkin jatkaa yrittäjänä tulevaisuudessakin, sillä uusia ideoita on syntynyt jo runsain mitoin. Yrittäjyydessä Kimmo korostaakin ennen kaikkea luovuuden ja ainutlaatuisten toimintatapojen merkitystä. Tämä ajattelutapa on tuonut hänelle vuosikymmenten varrella töitä enemmän kuin hän itse ehtii tekemään.

“Yrittäjyys vaatii paljon, mutta se myös tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia. Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan omia siipiään ja yrittämään!”

Lue lisää:

Yrittäjämäinen ajattelu vie opiskelijan pidemmälle – ”Tosielämän työtehtävät eivät ole koulumaailman kaltaisia tehtävänantoja”

Tommi hankkii lisätuloja tuliesityksillä – “UKKO.fin tiimilaskutus toimii näppärästi”

Tilaa Yrittäjyyskoulun suosituimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi

    Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

    • Yrittäjätarinat Hollannissa opiskeleva Ville on myös kevytyrittäjä: “Nykyään olisi enemmän hommaa kuin mitä ehtii tekemään”

      Olen Ville Vaajanen, 22-vuotias freelance-copywriter. Opiskelen toista vuotta yritysviestintää Arnhem Business School -nimisessä oppilaitoksessa Arnhemin kaupungissa Alankomaissa. Mitä teet? Kirjoitan asiakkailleni ja heidän asiakkailleen tekstiä, pääasiassa nettisivuille ja blogeihin. Suunnittelen tekstit markkinointitoimiston antaman briiffin perusteella, etsin aihetta tukevaa taustatietoa tarvittaessa ja kirjoitan jutut puhtaaksi. Kirjoitan sekä suomeksi että englanniksi. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Olen toiminut freelancerina reilut kaksi vuotta. Aloitin urani…

      Lue lisää
    • Yrittäjätarinat Meikkaaja-maskeeraaja Aarni Mikkola

      Kuka olet? Olen 23-vuotias, elämäniloa täynnä oleva Meikkaaja-Maskeeraaja Helsingistä joka tekee töitä omassa unelma-ammatissaan ja nauttii siitä täysin voimin! Mitä teet? Teen töitä Freelancer Meikkaaja-Makeeraajana mm. mainoskuvauksien, teatterin, television, muodin sekä artistitöiden parissa. Toimin myös Freelancer Makeup- Artistina Make Up For Ever Finlandilla sekä Svenska Teaternilla. Koulutukseltani valmistuin ensin Parturi-Kampaajaksi Lahdesta 2011 ja Meikkaaja-Maskeeraajaksi 2015 Helsingistä. Suomessa nämä alat kulkevat…

      Lue lisää
    • Yrittäjätarinat Jenni Ekkala on kirjoittajien tukena oikolukijana

      Kuka olet? Olen Jenni, 30-vuotias, päivätyökseni myyntisihteerinä työskentelevä, aloitteleva kevytyrittäjä. Perheeseeni kuuluvat yrittäjänä toimiva avomies ja aina osan viikosta myös 10-vuotias bonustytär. Asumme Helsingin Töölössä. Mitä teet? Tarjoan oikoluku- ja kielenhuoltopalveluita sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Olen huomannut, että kirjoitus- ja kielioppivirheitä voi tulla vastaan ihan valtamedioissakin, puhumattakaan yksittäisten yritysten markkinointimateriaaleista. Oikein kirjoitettu teksti antaa yrityksestä luotettavan kuvan. Tämä pätee myös…

      Lue lisää