Arvioitu lukuaika: 12 minuuttia

Kaipaatko lisätuloja? Katso 30 konkreettista vinkkiä!

kaipaatko-lisatuloja-saastopossu-vaaleanpunaisella-taustalla – kopio

Tarvitsetko lisätuloja yllättäviä kuluja tai ylimääräisiä menoja varten? Kokosimme listan kätevistä vinkeistä, joilla voit kattaa kulut – ja vielä lihottaa säästöpossuasikin.

Useille ylimääräisten kulujen maksaminen omista kuukausituloista voi olla haasteellista. Jotkut tarvitsevatkin lisätuloja esimerkiksi yllättäviä menoja varten tai harrastuksista ja lomamatkoista aiheutuvien lisäkustannusten kattamiseen. Tällöin kannattaa miettiä, olisiko mahdollista hankkia lisätuloja, joiden avulla voi nauttia hieman luksuksesta tai säästää rahaa jotain kauan toivomaansa kohdetta varten.

Lisätuloja palveluista tai nettityöstä

Mistä lisätuloja sitten voisi saada? Rahanhankkimiskeinoja on yllättävän monia ja osaa niistä ei tule edes ajatelleeksi. Kannattaa lähteä pohtimaan asiaa omien vahvuuksien näkökulmasta. Mitä osaat tehdä todella hyvin tai minkä parissa puuhastelusta nautit eniten? Yllättävän moni melko tavallinenkin harrastus on muunnettavissa tulonlähteeksi.

Mieti myös markkinoiden tarpeita ja potentiaalista asiakaskuntaasi. Mitä sellaisia tuotteita tai palveluita lähipiirisi käyttää tai tarvitsee, joita sinä voisit heille tarjota?

Esimerkiksi kotiäitien tai nuorten on mahdollista saada lisätuloja kotona, jolloin aikaa jää perheen kanssa olemiseen tai opiskeluun. Tulojen hankkimiseen ei tarvita välttämättä edes uusia välineitä, vaan jo olemassa olevalla tietokoneellasi tai älylaitteellasi voit saada lisätuloja netistä helposti ja kätevästi. Hanki lisätuloja kirjoittamalla, tarjoamalla palveluita tai valmistamalla tuotteita – tyyli on vapaa!

Lue alempaa 30 erilaista keinoa, joilla voit kerätä lisätienestejä helposti ja saavuttaa haaveesi nopeasti.

Myy palveluitasi kevytyrittäjänä!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää

1. Toimi freelancerina

Auta omalla osaamisellasi tai ammattitaidollasi muita palkkiota vastaan. Voit kirjoittaa blogipostauksia toisten kirjoittajien puolesta, laatia tuotekuvauksia, tehdä puhtaaksikirjoitustöitä tai laatia kyselyitä. Töitä löytyy lähes joka lähtöön ja niiden laajuudet vaihtelevat pienistä muutaman minuutin vievistä töistä aina pitkiin useamman päivän pituisiin urakoihin.

Kirjaudu freelancertöitä välittävälle nettisivustolla ja mainosta omaa osaamistasi tai valitse haluamiasi töitä valmiilta listalta. Palkkiot vaihtelevat työn laajuuden mukaan, mutta jos sinulla on ylimääräistä aikaa, näillä töillä voi ansaita mukavasti hieman lisää käyttörahaa.

Lue lisää, miten voit alkaa freelancer-yrittäjäksi.

2. Kirjoita artikkeleja

Artikkelien kirjoittaminen on mukava tapa ansaita rahaa varsinkin, jos koet olevasi kielellisesti lahjakas ja omaat laajan katsantokannan. Kirjoittamalla artikkeleja voit päästä melko helpolla käsiksi ihan mukaviin lisäansioihin.

Tarjoa artikkeleitasi julkaisuihin, joihin ajattelet aiheesi ja näkökulmasi sopivan parhaiten. Lisäksi voit ilmoittautua jonkin netissä toimivan kirjoituspalvelun pestiin ja ottaa vastaan erilaisia kirjoitustöitä, kun sinulle parhaiten sopii.

Suomenkielisiä artikkeleita voi myydä esimerkiksi seuraavien palveluiden kautta:

3. Tee käännöstöitä

Käännöstöitä pääsee usein tekemään vain koulutettu kielenkääntäjä. Jos olet kaksikielinen tai omaat muuten hyvän kielitaidon, voit kuitenkin päästä tekemään käännöksiä ilman koulutustakin. Käännöstyö on tarkkaa, mutta toisinaan myös luovaa ja intuitiivista työtä, joka vaatii tietämystä useilta aloilta.

Käännöstyöstä maksetaan usein samoin kuin muustakin kirjoittamisesta sanamäärän mukaan, mutta osa töistä voi olla myös urakkaluonteisia, jolloin tietty sovittu palkka maksetaan, kun sovittu työ on tehty kokonaisuudessaan.

Katso miten Käännöstöiden laskutus onnistuu helposti kevytyrittäjänä.

Käännöstöiden tekijöille löytyy töitä mm. seuraavista yrityksistä:

4. Kirjoita kirja

Lisätulojen lähdettä voi hakea myös vähän laatikon ulkopuolelta. Jos sinulla on aikaa käytettävissäsi, kynä pysyy hyvin kädessä ja olet haaveillut kirjan kirjoittamisesta – tee se!

Kirjan kirjoittaminen vaatii paljon työtunteja, mutta jos valitset tarinan sinulle tutusta aihepiiristä, voit saada urakan valmiiksi paljon nopeammin. Teoksen julkaiseminen perinteiseen tapaan saattaa myös olla aikaa vievää, mutta voit julkaista kirjasi myös omakustanteisesti tai suoraan netissä.

Perinteisesti kirjan kirjoittamisesta haaveilevat miettivät romaanin kirjoittamista. Mitä jos sen sijaa hyödyntäisit asiantuntemustasi ja kirjoittaisit tietokirjan? Kirjoittamisprosessiin on mahdollista saada myös rahallista avustusta; esimerkiksi Suomen tietokirjailijat ry jakaa 1000–2000 euron apurahoja ensikirjaansa kirjoittaville. Lue lisää: Apurahat – Suomen Tietokirjailijat ry.

Kirjoittamisen parissa on monenlaisia työmahdollisuuksia.

5. Ryhdy asuntoflippaajaksi

Jos sinulla on alkupääomaa, voit hankkia asuntoja edulliseen hintaan, remontoida ne itse tai palkata urakoitsijan ja myydä ne eteenpäin. Huomaa kuitenkin, että urakka on usein paljon haastavampaa kuin esimerkiksi TV:ssä esitetyt ohjelmat antavat ymmärtää.

Tarvitset usein alkupääoman lisäksi myös vakuutuksia ja kirjanpitäjän tai sihteerin, jos et itse ole valmis käyttämään aikaasi kuittien ja laskujen kirjaamiseen, kirjanpitoon ja verotusasioihin. Asuntojen kunnostamisessa ja myynnissä kannattaa olla myös tarkkana lainapääoman kanssa!

6. Sijoita osakkeisiin tai valuuttoihin

Sijoittaminen on pitkäjänteistä tulonhankintaa, joka vaatii usein melko suuren alkupääoman, jotta pääset käsiksi mittavampiin voittoihin. Sijoituskohteesi voi olla mikä tahansa omista kiinnostuksenkohteistasi riippuen. Sijoita osakkeisiin, jos olet kiinnostunut seuraamaan talouselämää ja suhdanteiden vaihtelua, tai valuuttoihin, jos olet ennemmin kiinnostunut niistä.

Sijoittamisessa tulisi myös katsoa pitkää aikaväliä, esimerkiksi seuraavaa kymmentä vuotta, jonka aikana lisätulojen realisoituminen olisi todennäköistä. Toisaalta jos olisit aloittanut kymmenen vuotta sitten, olisit jo nyt pitkällä. Koskaan ei ole parempi päivä aloittaa kuin tänään!

7. Hanki sijoitusasunto

Voit hankkia sijoitusasunnon tai lomakodin, jota vuokraat eteenpäin. Tämä on kuitenkin tulonhankintakeino, joka vie todella paljon aikaa ennen kuin varsinaista voittoa alkaa kertyä. Jos kuitenkin omistat jo valmiiksi useamman asunnon tai kesäasunnon, joka on osan vuodesta tarpeettomana, voit vuokrata sen ja saada heti käyttörahaa omiin kuluihisi.

8. Vastaa nettikyselyihin

Internetissä on tarjolla useita sivustoja, joilla voi vastata kyselyihin pientä palkkiota vastaan. Monet tuotteiden valmistajat, palveluntarjoajat ja tutkijat ovat kiinnostuneita suuren yleisön mielipiteistä ja ovat valmiita maksamaan laadukkaiden vastausten saamisesta. Kyselyiden aiheet vaihtelevat politiikasta ja luonnonsuojelusta aina einesvalmisteisiin ja auton renkaisiin.

Palkkio riippuu kyselyn laajuudesta ja siihen vastaamiseen kuluvasta ajasta. Rahana maksettavat palkkiot ovat muutaman kymmenen sentin ja muutaman euron väliltä. Useilla sivustoilla palkkion voi ottaa vastaan myös tuotteena tai lahjakorttina valitsemaansa nettiliikkeeseen. Tämä on hyvä keino ansaita hieman ylimääräistä etenkin, jos sinulla on paljon odotteluaikaa, jolloin voit vastailla kyselyihin.

9. Osallistu kilpailuihin

Kilpailuihin osallistuminen ei välttämättä ole yksi varmimmista tulonlähteistä, mutta palkinto saattaa taas olla suurempi kuin mistään muusta sivutyöstä. Netti on pullollaan erilaisia kilpailuja, joista voi voittaa suurempia tai pienempiä raha- tai tuotepalkintoja. Kannattaa kokeilla, mutta ottaa silti realiteetit ja todennäköisen voittomahdollisuuden pienuus huomioon.

10. Tee kirjanpitoa

Jos olet hyvä numeroissa ja omaat kokemusta kirjanpidosta, voit alkaa tehdä pienten toiminimien taloudenpitoa varsinaisen päivätyösi lisäksi. Et tarvitse tätä varten erillistä toimistoa, vaan voit tavata asiakkaita kotonasi tai voit tarjota sähköistä kirjanpitopalvelua ja hoitaa myös keskustelut joko puhelimessa tai virtuaalisesti. Erityisesti jonkin tietyn toimialan tuntemus on eduksi ja voit saada asiakkaita myös oman lähipiirisi tai harrasteryhmäsi kautta.

Koira kävelee talutushihnassa

Koiran ulkoiluttajana toimiminen oman aikataulun mukaan on monen koiraihmisen unelmien sivutyö.

11. Kävelytä koiria

Koiran kävelyttäjänä voi toimia lähes kuka tahansa, kunhan on varma, että pystyy pitämään hoidettavan koiran kontrollissa, ettei vaaratilanteita tai karkuun juoksemista pääse tapahtumaan. Koirien ulkoiluttamisesta saa usein muutaman euron kerralta, mutta jos nautit muutenkin ulkoilusta ja kaipaat lenkkiseuraa, tämä ansaintakeino on sinulle omiaan. Koiran tai muiden eläinten hoito kevytyrittäjänä on helppo tapa aloittaa toiminta.

12. Toimi lapsenvahtina

Lapsenvahtina toimiminen sopii myös lähes kenelle tahansa. Esimerkiksi MLL järjestää lastenhoitokursseja nuorille, joiden on koulutuksen käytyään helpompi saada töitä perheistä, joissa on pieniä lapsia. Lasten hoitaminen sopii lisäansioksi myös heille, joilla on jo omia lapsia tai lastenlapsia.

13. Opeta

Jos omaat jonkin erityistaidon, voit jakaa tietoasi ja osaamistasi myös muille korvausta vastaan. Opeta kieliä, matematiikkaa tai muita koulun oppiaineita. Oppilaiksesi voit ottaa alakouluikäisiä tai vaikka ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvia oman osaamistasosi mukaan.

Myös erilaisiin harrastuksiin liittyviä taitoja voi opettaa maksusta. Kitaran tai muiden instrumenttien soittaminen, käsityöt tai maalaaminen ovat taitoja, joiden osaamista voi jakaa myös muille. Opeta lähiopetuksena kasvotusten oppilaidesi kanssa tai verkkokurssina.

14. Siivoa

Jokaisen meistä pitää joskus siivota, mutta jotkut tarvitsevat tai haluavat siihen apua. Monet kiireiset työtätekevät tai perheelliset haluavat tulla päivän jälkeen siivottuun ja järjesteltyyn kotiin ja ovat halukkaita maksamaan siitä. Myös useat ikäihmiset tarvitsevat siivousapua, jota voit tarjota heille pientä korvausta vastaan.

Voit aloittaa siivoustyöt kevytyrittäjänä tai perustaa toiminimen siivouspalveluillesi. Tähän työhön et tarvitse erityistä osaamista tai edes kalliita tarvikkeita. Omat siivoustarvikkeesi saattavat hyvin riittää alkuun pääsemiseen tai voit käyttää asiakkaan omia siivousvälineitä.

15. Laita ruokaa tai leivo

Jos nautit ruuanvalmistuksesta tai leipomisesta, voit myydä omia tuotteitasi eteenpäin. Omien ruokatuotteiden myymiselle on rajoituksia ja määräyksiä, mutta pienimuotoista toimintaa saa harjoittaa kuka tahansa. Tuotteitasi voi myydä suoraan kotoaan ja kuljettaa ostajan kotiin tai voit perustaa pop-up-kahvilan ja myydä tuotteitasi vaikka omalla kotipihallasi.

16. Myy pois turhaa tavaraa

Jokaisen kotoa löytyy varmasti tavaraa, jota ei enää itse tarvitse. Myy turhat tavarat ja vaatteet pois tuttavillesi tai laita ne myyntiin kirppikselle. Nettikirppiksellä tavaroita myydessä et käytä turhaan aikaa tai vaivaa tuotteidesi markkinointiin ja myymiseen, vaan ne löytävät helposti uuden omistajan.

Nainen maalaa huoneen seiniä

17. Remontoi

Remonttitaitoisia henkilöitä tarvitaan aina. Voit tarjota palveluitasi helposti lähipiiriisi kuuluville tai mainostaa omalle kohderyhmällesi. Remonttipalveluiden tarjoaminen on töiden määrästä riippuen lähellä yrittäjämäistä toimintaa ja voitkin aloittaa työt helposti esimerkiksi rakennusalan kevytyrittäjänä.

Saatat tarvita töiden aloittamiseen myös hieman pääomaa välineiden ja tarvikkeiden hankkimiseen. Lisäksi sinulla mitä todennäköisimmin tulee olla käytössäsi oma auto, jolla voit kulkea työmaallesi ja kuljettaa työkalut mukanasi.

18. Pese autoja

Autonpesubisneksen aloittaminen on usein ensimmäinen työ, jolla nuoret aloittavat työelämään tutustumisen. Kaikki autot kaipaavat toisinaan pesemistä, joten asiakaskuntaa on helppo löytää omasta lähipiiristä.

Tarjoa jotain erilaista tai lisäpalveluita, kuten kahvia auton peseytymistä odotellessa tai tarjoudu tekemään kotikäyntejä ja pesemään asiakkaan autot heidän kotipihallaan. Autonpesusta voi saada muutamia euroja tai kymppejä kerralta riippuen siitä, montako autoa pestävänä on, miten suuria tai likaisia ne ovat tai huolehditko myös sisätilojen siivouksesta.

19. Kerää pulloja

Pullojen ja tölkkien palauttaminen kauppaan on ekoteko, josta saat myös takaisin selvää rahaa. Voit myös kerätä toisilta jääneitä tölkkejä ja pulloja ja tienata näin hieman taskurahaa. Etenkin suurten tapahtumien yhteydessä festaripaikkojen läheisyyteen ja puistoalueille jää usein pulloja ja tölkkejä, josta ne on helppo kerätä ja toimittaa keräyspisteeseen.

20. Kerää marjoja ja sieniä

Marjojen ja sienien kerääminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin, joten jokainen voi kerätä näitä tuotteita kenen tahansa omistamasta metsästä. Myy kerätyt tuotteet itse omille asiakkaillesi tai perusta torimyymälä. Voit myös myydä ne toiselle torimyyjälle, jolloin voit keskittyä tuotteiden keräämiseen niiden myynnistä huolehtimisen sijasta.

21. Tuota sisältöä someen

Moni haaveilee tähteydestä Instagramissa, TikTokissa tai YouTubessa, ja videosisällöntuotanto voikin olla tuottava lisätyö. Valitse teemaksesi jokin itseäsi kiinnostava aihe tai ilmiö, jotta sisältösi on vakuuttavaa ja tuoretta. Muuten aiheen tiimoilta vain taivas on rajana.

Mieti ensin kohdeyleisöäsi ja tuota video tai live-esiintyminen, jonka avulla voit saada mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Kun saat tarpeeksi seuraajia, kanavallesi voidaan liittää videoita, joiden esittämisestä myös maksetaan sinulle. Lisäksi voit kerätä kanavallesi sponsoreita, saada tilaajiltasi maksuja ja lahjoituksia tai markkinoida omia tuotteitasi.

Nappaa vinkkejä kirjoituksistamme 8 tapaa, joilla otat Instagramin haltuun ja TikTok-markkinoinnin vinkit yrittäjälle.

Nainen kuvaa videota puhelimella

22. Pidä blogia

Voit hankkia lisätuloja myös pitämällä blogia. Valitse suurta yleisöä kiinnostava aihe, jotta saat enemmän seuraajia sivustollesi. Voit myydä mainostilaa blogisivustollesi tai omia tuotteitasi blogin yhteydessä. Tulot riippuvat siitä, miten mielenkiintoisia postauksesi ovat ja miten paljon liikennettä ne tuottavat mainostavien yritysten sivuille. Lue lisää kuinka tienata blogilla laillisesti.

23. Esiinny

Jos omaat jonkin erityistaidon, voit esiintyä ja veloittaa ajastasi palkkion. Esiinny juhlissa, häissä, lasten syntymäpäivillä tai yritystilaisuuksissa. Voit soittaa, laulaa tai esittää stand-up-komediaa tai esimerkiksi sirkustemppuja. Suhteuta palkkiopyyntösi omaan osaamiseesi, käyttämääsi aikaan sekä siihen, kuinka pitkä matka sinulla on juhlapaikalle. Tämä on erityisen mukava keino saada lisätuloja, sillä voit tehdä jotain, mistä myös itse pidät.

24. Perusta verkkokauppa

Voit myydä verkkokaupassa omia, itse tekemiäsi tuotteita tai voit hankkia ne valmiina ja myydä eteenpäin. Voit myös ostaa erilaisia tuotteita ja asusteita omilla logoilla, kuvituksilla ja teksteilläsi ja myydä niitä. Lisäksi voit perustaa dropshipping-kaupan, joka toimii niin, että valitset isäntäyrityksen tuotevalikoimasta itseäsi kiinnostavat tuotteet, markkinoit niitä ja myyt haluamallasi katteella. Tilaus lähtee isäntäyritykselle, josta tuotteet toimitetaan suoraan ostajalle. Mikäli verkkokaupan perustaminen kiinnostaa, esimerkiksi Paytrailin sivuilta löytyy paljon tietoa verkkokaupan perustamisesta.

25. Tee ja myy käsitöitä

Yksi helppo ja hauska tapa ansaita lisätuloja kotona on myös käsitöiden myynti. Jos olet taitava tai sinulla on jokin erikoinen idea, voit saada kiinnostuksen heräämään asiakaskunnassasi. Pyri luomaan tarve tuotteillesi ja markkinoimaan niitä useiden kanavien kautta. Voit perustaa oman nettikaupan, jonka kautta myyt tuotteitasi, tai myydä niitä suoraan kotoasi, torilla tai liikkeisiin jälleenmyytäväksi.

26. Vuokraa työkalujasi tai autoasi

Lainaaminen ja vuokraaminen yleistyy kaiken aikaa. Enää ei haluta välttämättä hankkia itselle kalliita laitteita tai edes autoa, jos sitä ei tarvita jatkuvasti. Vuokraa omaa autoasi, asuntovaunuasi tai mönkijääsi niitä tarvitseville. Markkinoi vuokraavasi lehtipuhallinta, jyrsintä tai istuttavaa ruohonleikkuria ja voit hankkia lisätuloja, kun et itse tarvitse kyseisiä laitteita. Jos omistat kerrostaloasunnon ja sinulla on käyttämätön autopaikka, voit vuokrata myös sitä eteenpäin.

27. Myy joulukuusia tai halkoja

Jos omistat metsää, voit tehdä polttopuita ja myydä niitä itse suoraan asiakkaillesi tai vaikka huoltoasemalle, joka myy niitä eteenpäin. Myös joulukuusten myynti voi olla tuottavaa bisnestä ja voit tarjota myös lisäpalveluita, kuten kuusen tai halkojen toimittamista suoraan kotiovelle tai olohuoneeseen asti.

28. Tee pihatöitä

Talvella lumitöitä ja hiekoitusta, kesällä nurmikonleikkuuta ja syksyllä haravointia – piha-alueiden hoidossa riittää puuhaa. Tarjoa siis apuasi lähiympäristön asukkaille ja taloyhtiöille.

Mies haravoi lehtiä

29. Tee puhelintyötä

Puhelintyö on yksi perinteisimmistä keinoista tienata lisätuloja kotona. Jos olet avoin ja sosiaalinen, etkä pelkää tarttua luuriin ja keskustella ihmisten kanssa, tämä työ sopii juuri sinulle. Puhelintyöstä saatava palkkio on yleensä tulospohjainen, eli se riippuu siitä, miten paljon tuotteita saat kaupaksi. Jotkut puhelinmyyntiyritykset tarjoavat kuitenkin kiinteän peruspalkan.

30. Ala verkostomarkkinoijaksi

Verkostomarkkinointi on puhelinmyyntityön ohella yksi eniten käytetyistä lisäansioiden hankintakeinoista. Voit itse valita milloin ja miten paljon töitä haluat tehdä markkinoidaksesi tuotteita. Tämä voi olla hyvä keino hankkia lisätuloja etenkin, jos sinulla itselläsi on jo valmiiksi laaja ystäväpiiri tai paljon seuraajia sosiaalisen median puolella.

Kannattaa myös valita tuote, jonka takana itse on valmis seisomaan ja josta suuri yleisö olisi mahdollisimman kiinnostunut. Työn aloittamiseen tarvitset yleensä hieman pääomaa, sillä yleensä aloittavan edustajan tulee ostaa näytepaketteja ja tuotteita esiteltäväksi. Jos olet itse jonkin tietyn sarjan vannoutunut käyttäjä, tämä voi olla hyvä keino ansaita lisää kyseisiä tuotteita tai rahaa palkkiona myynneistäsi.

Miten hinnoitella oma palvelu?

Seuraa alan hintoja, joiden perusteella voit asettaa omille palveluillesi hintalapun. Useat listalla olevat palvelut ovat helppoja suorittaa ja toisaalta ne ovat melko edullisia asiakkaalle, joten niitä on helppo markkinoida. Asiakkaan on mahdollista saada myös kotitalousvähennys osasta töitä, joten ne tulevat vieläkin edullisemmiksi. Tätä kannattaakin käyttää hyödyksi markkinoidessasi esimerkiksi siivous- tai remonttipalveluita.

Pienet lisätulot kelpaavat lähes jokaiselle, mutta mitä enemmän teet, sitä enemmän tarvekin saattaa kasvaa ja puuhastelusi alkaa muistuttaa enemmän yritystoimintaa. On hyvä muistaa kuitenkin, että pienemmätkin tulot saattavat vaikuttaa verotukseen ja vakuutusmaksuihin, joten asiaan kannattaa tutustua enemmän jo ennen toiminnan aloittamista.

Kevytyrittäjänä on helppo aloittaa yrittäjämäinen toiminta ilman, että täytyisi perustaa omaa yritystä. Kevytyrittäjyys soveltuu parhaiten palveluiden ja oman osaamisen myyntiin. Tuotteiden myynti saattaa usein vaatia oman y-tunnuksen hankkimista. UKKO.fi:n asiakaspalvelusta voit kysyä lisää siitä, mihin kaikkeen kevytyrittäjyys soveltuu.

Artikkeli julkaistu ensi kerran 5.1.2021. Sitä on päivitetty 10.11.2023.

Etkö löytänyt sopivaa vaihtoehtoa? Tutustu UKKO Yrittäjyyskoulun yrittäjätarinoihin ja inspiroidu!

Lue myös

Lisäduuni on helpointa kevytyrittäjänä

Näin aloittava yrittäjä löytää ensimmäiset asiakkaansa

Näillä 5 helpolla markkinointiharjoituksella jokainen pienyrittäjä pääsee alkuun ja tekee tulosta

Yrittäjät kertovat: Näin pääsin yrittämisen alkuun ensimmäisen vuoden aikana

Mitä yrittäjyys vaatii? Tarkistuslista yrittäjäksi aikovalle

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestä
Sanna Laitinen

Sannalla on yli 10 vuoden kokemus useilta eri markkinoinnin osa-alueilta, mutta erityisesti Sannaa kiinnostaa digitaalinen markkinointi ja asiakaskokemuksen kehittäminen. Vapaa-ajalla Sanna tykkää rauhoittua luonnon hiljaisuudessa, tappaa viherkasveja ja tutkia uusia paikkoja kameran linssin läpi.

Muita artikkeleita aiheesta Inspiraatio:

  • Inspiraatio Sisäinen yrittäjyys on asenne, joka saa yrityksen kukoistamaan

    Lapsuuden mehumyyjät ovat jo pienenä tarttuneet toimeen ja tehneet jotain tavoitteellista, josta nauttivat. Vaikka he eivät olisikaan isoiksi kasvettuaan perustaneet omaa yritystä, voivat he toimia ansiotyössään ja harrastuksissaan yrittäjämäisesti. Tätä kutsutaan sisäiseksi yrittäjyydeksi. Mutta miten sisäistä yrittäjyyttä voi edistää? Sisäinen yrittäjyys on ihmisen asenne ja tapa toimia aktiivisena osana jotain kokonaisuutta. Yritteliään ihmisen ominaisuuksia ovat muun muassa oma-aloitteisuus, työhön ja…

    Lue lisää
  • Inspiraatio Aina kannattaa yrittää!

    UKKO.fi oli vain yksi baarissa keksitty idea muiden joukossa. Ja sellaiseksi se olisi jäänytkin, jos emme olisi yrittäneet. Sinä iltana kuppilan pöydässä olimme vain me: Olli, Marko, Antti ja noh, Ukko tietenkin. Jos olisimme nähneet tulevaisuuteen, niin kaverimme Ukko ei ehkä olisi suostunut antamaan omaa nimeään yrityksen käyttöön. Siinä illassa ei varsinaisesti ollut taikapölyä. Ollia, Markoa, Ukkoa ja Anttia kyllästytti…

    Lue lisää
  • Inspiraatio Yrittäjä saa nyt myös tienata - EVAn selvitys paljasti muuttuneet asenteet

    Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA selvitti viime vuonna suomalaisten suhtautumista yrittäjyyteen ja totesi sen muuttuneen myönteisemmäksi verrattuna aiempiin vuosiin. Yrittäjyyden positiivinen vaikutus yhteiskuntaan korostuu nyt vastauksissa aiempaa enemmän. Suomalaiset ovat perinteisesti varovaista kansaa, eikä turhia riskejä ole tapana ottaa. Tämä on ehkä heijastunut myös suhtautumiseen yrittäjyyteen. Yrittäjäksi ryhtyvä joutuu aina heittäytymään, keräämään rohkeutensa ja ottamaan riskin. Varovaisten suomalaisten maltillinen suhtautuminen yrittäjyyteen näkyi…

    Lue lisää