Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Vieraskynä: Saat paljon tunnettuna asiantuntijana

pressi_lehdet_uutiskynnys

Kun haluat tehostaa yritystoimintaasi ja siirtyä seuraavalle tasolle verkostoitumisessa, tee osaamisesi näkyväksi netissä ja medioissa.

Verkostoitumisen alussa sinä yleensä otat ihmisiin yhteyttä ja tarjoat heille palveluksiasi. On mukavaa, kun sitten jossain vaiheessa ihmiset alkavat tulla sinun luoksesi ja osaavat itse kysyä apua, kun voit auttaa heitä. Yrittäjälle on nautinnollista, kun kiinnostuneet asiakkaat ottavat itse yhteyttä.

Tässä postauksessa kerron vinkkini siihen, kuinka teet itsestäsi tunnetun asiantuntijan. Olen itse tehnyt seitsemän vuotta töitä sen eteen, että ihmissuhdetaidot tuovat monelle ihmiselle mieleen Jäänmurtajat ja Karla Niemisen.

Tunnettuudessa on muuten myös se hyvä puoli, että tunnetun henkilön apua usein arvostetaan tuntemattoman apua enemmän. Epäreilua? Ehkä, mutta se ei tee siitä vähemmän totta.

Tykkää muista somessa: kiinnostunut on kiinnostava

Yksinkertaisin tapa pitää yhteyttä ja tehdä itsensä näkyväksi on nykypäivänä someaktiivisuus. Huolehdi ensimmäisenä, että someprofiilisi (esimerkiksi Facebook, LinkedIn ja Twitter) ovat ajantasalla, yrityksesi tiedot linkkeineen ovat näkyvissä ja kuvasi ovat laadukkaita. Opettele kertomaan usealla lauseella itsestäsi ja siitä, mitä teet. Videot erottuvat, jäävät mieleen ja luovat tuttuuden tunnetta vielä paremmin kuin valokuvat.

Somessa kannattaa panostaa erityisesti omaa alaansa koskeviin ryhmiin liittymiseen ja muiden postauksista tykkäämiseen sekä niiden kommentointiin, ei vain oman sisällön hiomiseen. Se on yllättävän vaikuttavaa, kun aktiivisesti tykkää muiden jutuista ja osallistuu yritystoiminsaansa liittyviin somekeskusteluihin. Jokainen pienikin muistutus sinusta edistää sinuun tutustumista ja verkostoitumistasi.

Erilaiset yhdistykset ja tapahtumat ovat hyviä paikkoja sekä livetutustumiseen että someaktiivisuuteen. Kannattaa tavata avoimin mielin hyvinkin erilaisia ihmisiä. Oman alan kollegoista ei löydy yleensä uusia asiakkaita eikä heiltä opi eniten uutta.

Medianirsous ei kannata: heti et pääse Hesariin

Hyvä tapa päästä esille mediaan on kirjoittaa blogia tai tehdä videoita yrityksesi alasta. Toimittajat googlailevat ja voivat päätyä blogisi kautta ottamaan sinuun yhteyttä. Toinen hyvä tapa on ottaa itse yhteyttä toimittajiin. Tätä kannattaa tehdä riittävän paljon ja riittävän pienillä kriteereillä. Kun esimerkiksi olet aloittanut uuden tuotteen myynnin tai olet tehnyt jonkun uudistuksen, voit tarjota juttua aiheesta. Läheskään aina toivomasi lehti/radio/nettimedia ei tartu juttuaiheeseesi.

Kannattaa olla valmis näkemään vaivaa medianäkyvyyden eteen ja ottaa yhteyttä aluksi myös pienempiin medioihin. Kun sinusta on ollut jonkin verran juttuja pienemmillä radiokanavilla ja paikallislehdissä, isommat tahot voivat huomata ne ja kiinnostua sinusta.

Lopuksi varoituksen sana: googlaa itsesi

Mikäli yhteistyökumppanisi ja asiakkaasi toimivat ammattimaisesti, he tekevät taustatyötä mm. googlaamalla sinut.

Kannattaa tarkastaa, mitä sinusta Googlen hausta löytyy, ja tarvittaessa huolehtia pois epäilyttävät osumat.

Todella vanhat sivut voi pyytää poistettavaksi kyseisen sivun ylläpitäjältä ja taas täysin nimeesi liittymättömät asiattomat sivut voi pyytää poistamaan hakutuloksista Googlen lomakkeella. Kun sisältöä sinusta ja yrityksestäsi kertyy nettiin tarpeeksi, yksittäinen vähän oudompi hakuosuma tai lehtijuttu ei haittaa eikä niistä kaikista kannata stressata. Itse olen pyytänyt poistamaan mm. yläasteikäisenä tekemiäni koulutöitä, todella vanhoja kuvia ja vahingossa julkiseen jakoon laitettua kurssimateriaalia.

Varmista siis, ettei Google-haku nimelläsi aiheuta asiakkaallesi kuvankaltaista fiilistä.

Verkostoituminen ja asiantuntijuuden rakentaminen vaativat aluksi jonkin verran työtä, mutta myöhemmin säästävät valtavasti aikaa. Mitä aiemmin aloitat, sitä aiemmin pääset nauttimaan tuloksista. Mukavia yhteistyökuvioita!

Erinomaiset ihmissuhdetaidot tekevät elämästä mukavaa töissä & vapaalla, ja kukaan ei ole näissä taidoissa liian hyvä. Lisää vinkkejä verkostoitumiseen ja ihmissuhdetaitoihin löydät Olet hyvä tyyppi -kirjasta ja Jäänmurtajat-blogista.

Kirjoittaja: Karla Nieminen

Karla Nieminen

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Työntekijän irtisanominen: miten päästä eroon huonosta työntekijästä?

    Löytyykö sinun työpaikaltasi huono työntekijä tai alainen? Hän ei tee töitään huolellisesti ja on aina myöhässä. Muut joutuvat tekemään hänen työnsä tai hän vain yksinkertaisesti pilaa valituksellaan työilmapiirin. Tällainen työntekijä kuluttaa yrityksen resursseja, mutta ei välttämättä tuota mitään. Kuulostaako tutulta? Miten tämän ikävän tilanteen voi oikein ratkaista? Työsuhteen irtisanominen Työsuhteen irtisanomisperusteen tulee olla asiallinen ja painava. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijää…

    Lue lisää
  • Työelämä Työhakemus kuntoon - 10 virhettä, joita sinun tulisi välttää

    Työhakemus on ovi työhaastatteluun. Jotta sinä olisit yksi haastatteluun valituista, on työhakemuksesi oltava mainio. Jokainen, joka on joskus hakenut työpaikkaa, tietää kuinka vaikeaa se on ja kuinka monessa kohtaa työnhaku voi mennä pieleen. Yhtä samaa työpaikkaa saattaa hakea yli 100 hakijaa ja heistä vain osa saa kutsun haastatteluun. Olemme listanneen kymmenen virhettä, joita sinun tulisi välttää työhakemuksessa. Välttämällä kyseiset virheet,…

    Lue lisää
  • Työelämä Suosittelijan valitseminen ja heidän merkityksensä työnhaussa

    Työnhaussa törmää usein pyyntöön suosittelijoista, joko jo hakulomakkeessa tai viimeistään haastattelun yhteydessä. Luotettava suosittelija antaa rekrytoijalle arvokasta lisätietoa hakijasta ja kertoo jopa enemmän kuin hyvin laadittu CV ja hakemus. Mutta miten valita sopiva suosittelija ja kuinka suositusta pyydetään oikein? Nykypäivän työmarkkinoilla verkoston ja suhteiden merkitys on suuri. Rekrytoijat haluavat kuulla laajasti näkemyksiä hakijan suoriutumisesta aiemmissa työtehtävissä. Tämän takia on hyvä…

    Lue lisää