Yrityksen perustaminen: Yrittäjyyden aloittamisessa muista nämä!
Yrityksen perustaminen ja yrittäjyyden aloittaminen netin kautta on nopeaa, mutta yrityksen perustaminen ja matka yrittäjäksi ei aina ole niin yksinkertainen. Yrityksen perustamisen lisäksi tarvitset liikeidean. Kaikki tämä tuo mukanaan monia lakisääteisiä velvollisuuksia ja asioita, jotka on tärkeää ottaa huomioon ennen kuin yritystoiminta voi todella alkaa.
Tässä artikkelissa käydään läpi yrityksen perustaminen vaiheet, aina liiketoimintasuunnitelmasta nimen valintaan ja oikeiden lomakkeiden täyttämiseen!
UKKO.fi:n avulla hoidat paperityöt ja kasvat yrittäjänä. Tarjoamme sinulle kirjanpidon ja taloushallinnon, Y-tunnuksella tai ilman. Tutustu palveluihin.
Yrityksen perustamisen vaiheet: Klikkaa alta kohtaan, josta haluat lukea tarkemmin!
Yrityksen perustamisen vaiheet
Yrityksen perustaminen on paljon muuta kuin pelkkä y-tunnus. Löydä alta kattava opas, joka auttaa sinua yrityksen perustamisessa.
1. Määrittele liikeidea
Yrittäjyys alkaa yleensä liikeideasta. Menestyksen kannalta onkin todella tärkeää arvioida tätä ideaa huolellisesti. Yrityksen on tärkeää erottua kilpailijoistaan tarjoamalla jotain ainutlaatuista, kuten innovatiivisia tuotteita, laadukasta palvelua tai vahvaa, positiivista imagoa. Kilpailuedun luominen vaatii tarkkaa suunnittelua ja jatkuvaa kehittämistä. Täten yritys voi vastata asiakkaidensa odotuksiin ja erottua markkinoilla omaksi edukseen.
Lue lisää aiheesta liikeidea.
2. Laadi liiketoimintasuunnitelma
Yrityksen perustamisen ydin on liiketoimintasuunnitelma. Liiketoimintasuunnitelma rakentuu yleensä toiminta-ajatuksen ympärille, joka selittää seuraavaa:
- Miksi yritys on olemassa
- Liikeideaan kertoen miten tämä visio toteutetaan käytännössä
Hyvä liiketoimintasuunnitelma tarjoaa aina kattavan kuvauksen seuraavista asioista:
- liikeideasta
- tuotteista
- kohderyhmistä
- markkinoista
- rahoituksesta
- kannattavuuslaskelmista
Hyvä liiketoimintasuunnitelma ottaa myös huomioon käytännön järjestelyt, kuten toimitilat, laitteet ja hankinnat.
Kannattavuuslaskelmissa tarkastellaan mm.
- kiinteitä ja muuttuvia kustannuksia
- hinnoittelua
- myyntitavoitteita
- kriittistä pistettä, jolloin yritys alkaa tuottaa voittoa
Liiketoimintasuunnitelma on myös tärkeä osa starttirahahakemusta. Liiketoimintasuunnitelman liittäminen starttirahan hakemukseen on välttämätöntä. Tietoa ja apua voi löytää yrittäjäkursseilta, TE-toimistosta tai Suomi.fi-sivustolta. Nämä paikat tarjoavat kattavan tietopaketin yrityksen perustamiseen liittyen, mutta myös liiketoimintasuunnitelmaan ja starttirahahakemukseen.
Lue lisää aiheesta liiketoimintasuunnitelma.
3. Valitse yritysmuoto
Yritysmuodon valinta on yksi tärkeimmistä askeleista yrityksen perustamisessa. Yritysmuodon valinta vaikuttaa moniin asioihin, kuten
- perustamiskustannuksiin
- kirjanpitovelvollisuuksiin
- päätöksentekoon
- kuinka helposti toiminnan lopettaminen sujuu
Yleisimpiä yritysmuotoja ovat
- toiminimi
- osakeyhtiö
- avoin yhtiökommandiittiyhtiö
- osuuskunta
Kevytyrittäjyys taas on todella suosittu tapa aloittaa yrittäjämäinen toiminta ilman Y-tunnusta. Kevytyrittäjyys ei ole niin sanottu virallinen yritysmuoto, mutta helppo ja vaivaton tapa myös yrittää. Kun valitset sopivaa yritysmuotoa, on hyvä miettiä eri vaihtoehtojen etuja ja haittoja sekä yrityksesi tarpeita.
Lue lisää eri yritysmuotojen vertailusta ja perustamiskustannuksista: Yritysmuodot vertailussa
4. Valitse yritykselle nimi
Ehkä jopa vaikein osuus yrityksen perustamisessa on miettiä, että mikä on yrityksen nimi. Yrityksen nimi on todella tärkeä osa brändiä ja yrityksen tunnettuutta. Hyvä nimi yritykselle ei ainoastaan kuvasta yrityksen toimialaa, vaan myös herättää kiinnostusta ja auttaa erottumaan kilpailijoista.
Toiminimiyrittäjyyden kohdalla yrityksen nimi voi perustua omaan henkilökohtaiseen nimeen tai olla täysin brändinimi. Suurempien yritysten nimien suunnittelussa kannattaa panostaa siihen, että nimi jää mieleen ja erottuu kilpailevista yrityksistä. On myös tärkeää muistaa, että yrityksen nimen hyväksyminen kaupparekisterissä on pakollista, ja sen tulee olla uniikki. Suomessa ei sallita samannimisiä yrityksiä, eikä suojattuja tai patentoituja nimiä saa käyttää.
Yrityksen perustaminen alkaa perustamisilmoituksesta. Ilmoitus tehdään verottajalle ja tarvittaessa myös kaupparekisteriin. Toiminimiyrittäjän kohdalla taas voi kuitenkin välttää kaupparekisteriin ilmoittautumisen, jos toiminta ei vaadi lupaa eikä yrityksellä ole liiketiloja tai ulkopuolisia työntekijöitä. Perustamisilmoituksessa voi myös ilmoittautua alv-, ennakkoperintä- ja työnantajarekisteriin.
Yrityksen rekisteröinti YTJ-palvelussa on helppoa, vaivatonta, nopeaa ja myös edullinen vaihtoehto. Voit rekisteröidä toiminimen tai nollapääomaisen osakeyhtiön helposti verkossa, mutta avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön osalta tarvitset paperihakemuksen. Jos pohdit muita yritysmuotoja, niin nämä vaativat asiakirjoja, kuten yhtiösopimuksia, perustamissopimuksia ja yhtiöjärjestyksiä, joita tarvitaan myös rahoituksen hakemiseen.
Lue lisää yrityksen nimen valinnasta ja sen taustojen tutkimisesta: Patentti- ja rekisterihallituksen verkkosivuilta.
5. Selvitä onko toiminta luvanvaraista
Joissakin tapauksissa yritystoiminta vaatii lupia tai ilmoituksia ennen kuin voit aloittaa yrittämisen. Suomessa on kolme erilaista lupatyyppiä, jotka tulee ottaa huomioon:
- terveystarkastajan hyväksyntä tai ympäristölupa
- ammattitaitovaatimukset
- luvanvaraiset elinkeinot
Ympäristölupa on lupa jota tarvitaan esimerkiksi teollisuudessa, energiantuotannossa ja jätevesien käsittelyssä. Luvanvaraisiin elinkeinoihin kuuluvat muun muassa ravintolat, terveydenhuolto, kauneus- ja hyvinvointipalvelut, autoalan yritykset, luotto- ja vakuutustoiminta sekä henkilö- ja tavaraliikenne. Taksiyrittäminen ja hoiva-ala ovat myös luvanvaraisia aloja.
Ennen yrityksen perustamista on todella tärkeää selvittää, että tarvitsetko toimintaasi lupia tai ilmoituksia ja hoitaa nämä asiat kuntoon ennen toiminnan aloittamista.
Lue lisää aiheesta luvanvaraisen toiminnan aloittamisesta.
6. Hoida yrityksen vakuutukset kuntoon
Yrityksen ja toki myös yrittäjän vakuutukset voidaan jakaa seuraavasti: pakollisiin ja vapaaehtoisiin vakuutuksiin. Vakuutusten tarve vaihtelee toimialan mukaan.
Yrittäjän eläkevakuutus (YEL) on yleensä pakollinen vakuutus, joka varmistaa yrittäjän eläkkeen. YEL-maksu on noin 24% yrittäjän työtulosta. Toimialasta riippuen voi olla tarpeen hankkia myös muita lakisääteisiä vakuutuksia yritykselle, kuten
- potilasvakuutus
- ympäristövahinkovakuutus
- liikennevakuutus
Jos yrityksellä on muita työntekijöitä, on tärkeää huolehtia lakisääteisistä työnantajavakuutuksista. Näitä vakuutuksia ovat työeläkevakuutus (TyEL) ja työtapaturmavakuutus. Näiden yrityksen vakuutuksien lisäksi kannattaa miettiä myös vapaaehtoisia vakuutuksia yritykselle, kuten
- vastuuvakuutusta
- omaisuusvakuutusta
- keskeytysvakuutusta
Yrittäjän tapaturmavakuutus on vapaaehtoinen. Tapaturmavakuutus kattaa tapaturmien hoitokulut sekä mahdollisen työkyvyttömyyden. On täten tärkeää tutustua sopimusehtoihin huolellisesti. Syynä tähän on, että yrittäjän tapaturmavakuutukset voivat vaihdella merkittävästi. Suunnitelma riskienhallintaan on myös hyödyllinen työkalu arvioitaessa, mitkä yrityksen vakuutukset ovat yritykselle välttämättömiä.
Lue lisää aiheesta yrittäjän pakolliset vakuutukset.
7. Avaa pankkitili yritykselle
Yritykselle kannattaa avata erillinen pankkitili ennen liiketoiminnan aloittamista. Yrityksen ja henkilökohtaisten varojen pitäminen erillään selkeyttää talouden hallintaa ja helpottaa kirjanpitoa. Toiminimiyrittäjä voi käyttää tavallista käyttötiliä, mutta maksullinen yritystili tarjoaa usein enemmän palveluita. Kaupparekisteriote ja liiketoimintasuunnitelma voivat olla tarpeen pankkitilin avaamiseen.
Uuden yrityksen toiminta on varsinkin investointeja vaativilla aloilla usein alussa tappiollista noin kaksi vuotta, ennen kuin se alkaa tuottaa voittoa.
Muille yritysmuodoille yritystilin avaaminen on pakollista, ja tili on ilmoitettava kaupparekisteriin sekä Verohallinnolle. Lisäksi yrityksen tarpeet, kuten laskutusohjelma ja maksupääte, kannattaa ottaa huomioon yritystilin valinnassa.
Lue lisää aiheesta yritystilin avaaminen.
Avaa UKKO Yritystili vaikka heti!
8. Hanki kirjanpitäjä ja laskutusohjelma yritykselle
Yrityksen kirjanpito on lakisääteinen velvollisuus, ja virheet voivat aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Toiminimiyrittäjät voivat hoitaa kirjanpitonsa itse yksinkertaisen kirjanpitomallin ansiosta, mutta kirjanpito-ohjelmat, laskutusohjelmat tai tilitoimiston palvelut helpottavat prosessia. Isommille yritysmuodoille, kuten kommandiittiyhtiöille ja osakeyhtiöille, kahdenkertainen kirjanpito on pakollinen ja yleensä ulkoistetaan ammattilaiselle. Auktorisoidut tilitoimistot tarjoavat luotettavaa palvelua ja varmistavat kirjanpidon lainmukaisuuden.
Laskutus kannattaa järjestää ennen liiketoiminnan aloittamista. Nopeasti toimitetut laskut ja lyhyet maksuehdot (7–21 päivää) pitävät kassavirran aktiivisena. Verkkolaskut ovat asiakkaiden suosimia, sillä ne ovat nopeita ja helppoja maksaa. Laskutusohjelmat varmistavat laskujen lainmukaisuuden ja sisältävät tarvittavat tiedot, kuten Y-tunnuksen ja verotiedot.
Mikäli yritys palkkaa työntekijöitä, on otettava työntekijän eläkevakuutus ja tapaturmavakuutus.
Ulkoistamalla kirjanpidon ja laskutuksen yrittäjä voi säästää aikaa ja keskittyä liiketoiminnan kehittämiseen. Tilitoimistot voivat huolehtia myös muistutuksista ja perinnästä. Investointi ulkoistettuihin palveluihin voi lisätä taloushallinnon tehokkuutta ja tukea yrityksen kasvua. Suunnittele, mitkä tehtävät hoidat itse ja mitkä kannattaa ulkoistaa jo ennen yrityksen perustamista.
Lue lisää aiheesta kirjanpitäjä yritykselle.
Tutustu lisää kirjanpito-ohjelma UKKO Yrittäjä.
Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla
Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja tarjoamme kirjanpidon reilulla hinnalla!Usein kysytyt kysymykset yrityksen perustamisesta
Mikä yritys kannattaa perustaa?
Perusta yritys, joka hyödyntää vahvuuksiasi ja vastaa markkinoiden tarpeisiin. Pienellä pääomalla voi aloittaa toiminimiyrittäjänä esimerkiksi palvelualoilla, kuten konsultoinnissa tai hyvinvoinnissa. Suurempiin investointeihin, kuten verkkokauppaan, osakeyhtiö on usein sopivampi.
Tutki kilpailua ja kysyntää: tarjoa jotain uutta tai paikallisesti tarvittua. Digitaalinen liiketoiminta ja paikalliset palvelut ovat molemmat hyviä vaihtoehtoja. Hyvä liikeidea yhdistää innovatiivisuuden ja käytännöllisyyden. Huolehdi liiketoimintasuunnitelmasta ja valitse yritysmuoto tavoitteiden mukaan.
Mitä yrityksen perustaminen vaatii?
Yrityksen perustaminen vaatii liikeidean, liiketoimintasuunnitelman ja pääomaa. Valitse sopiva yritysmuoto ja selvitä mahdolliset luvat. Perustamisilmoitus tehdään verottajalle ja kaupparekisteriin, ja yritykselle avataan oma pankkitili.
Huolehdi myös kirjanpidosta ja vakuutuksista. Suunnittele rahoitus huolellisesti ja harkitse starttirahaa tai lainaa. Onnistunut aloitus vaatii huolellista valmistautumista ja markkinoiden tarpeiden ymmärtämistä.
Mistä apua yrityksen perustamiseen?
Yrityksen perustamiseen saa apua TE-toimistoista, yrittäjäkursseilta ja Suomi.fi-sivustolta, joka tarjoaa kattavan tietopaketin. Myös paikalliset yritysneuvojat, kuten uusyrityskeskukset, voivat auttaa liikeidean ja liiketoimintasuunnitelman kehittämisessä.
Rahoitusasioissa Finnvera ja pankit tarjoavat neuvontaa, ja Taloushallintoliiton auktorisoidut tilitoimistot voivat auttaa kirjanpidossa. Kysy neuvoja myös muilta yrittäjiltä ja hyödynnä verkkopalveluita, kuten YTJ-palvelua, yrityksen rekisteröinnissä.
Katso Asiantuntijatietoa yrittäjyyden alkuvaiheisiin -webinaari
Mitä tehdä yrityksen perustamisen jälkeen?
Yrityksen perustamisen jälkeen keskity liiketoiminnan käynnistämiseen: markkinoi, myy ja hanki asiakkaita. Huolehdi kirjanpidon järjestämisestä, ilmoituksista Verohallinnolle ja tarvittavista vakuutuksista. Toiminimiyrittäjät voivat käyttää kirjanpito- ja laskutuspalveluita, kuten UKKO Toiminimi.
UKKO.fi:n palvelut
UKKO.fi kevytyrittäjyys
Kevytyrittäjyys UKKO.fi kautta sopii yrittäjyyden kokeiluun ilman Y-tunnusta. Kevytyrityksellä saat oman Y-tunnuksen ja pääset hyödyntämään veroetuja. UKKO.fi hoitaa paperityöt ja tarjoavat tukea taloushallinnossa.
Lue lisää aiheesta kevytyrittäjyys.
UKKO.fi Yrittäjä -palvelu
UKKO Yrittäjä -palvelu tekee yrittäjyydestä vaivatonta tarjoamalla kokonaisvaltaisia ratkaisuja toiminimille ja osakeyhtiöille. Palvelu kattaa kirjanpidon, laskutuksen ja muut yrittäjän tarvitsemat työkalut, jotta voit keskittyä liiketoimintasi kasvattamiseen. Aloita helposti ja luota UKKO.fi:n tukipalveluihin yrittäjämatkallasi.
Lue lisää UKKO.fi yrittäjä -palvelusta.
Jos et vieläkään ole uskaltanut klikata ja aloittaa yrittämistä, niin tässä on viimeinen mahdollisuutesi:
Huom! UKKO.fi ei vastaa tällä sivulla olevien tietojen oikeellisuudesta tai ajantasaisuudesta. Juttu julkaistu ensi kerran 30.1.2017 ja sitä on päivitetty 7.6.2024.
Lue myös
Yrityksen nimi – millainen on hyvä nimi?