Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Mariko Härkönen luo ihastuttavia tarinoita kirjojen ja animaatioiden muodossa

viikon-kevytyrittaja-mariko-harkonen

Olen Mariko Härkönen, lastenkirjailija, miniatyyrien rakentaja ja animaatio-ohjaaja. Koulutukseltani olen elokuvataiteen maisteri ja visualisti.

Mitä teet?

Kirjoitan ja kuvitan pienoismallikuvauksella toteutettuja lastenkirjoja ja ohjaan animaatioelokuvia. Lisäksi opetan visuaalista tarinankerrontaa ja toimin dramaturgina. Olen erikoistunut komediaan ja mykkäkerrontaan.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Olen aiemmin toiminut osuuskuntayrittäjänä, mutta tällä hetkellä kevytyrittäjyys sopii tarpeisiini parhaiten.

Kevytyrittäjyys mahdollistaa lyhyiden työkeikkojen tekemisen oman taiteellisen työn ohella.

Samalla se on johdattanut oman erikoisosaamisen oivaltamiseen. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa siintää joko oman toiminimen tai osakeyhtiön perustaminen.

Mariko Härkönen animaatio

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäivä sisältää muun muassa käsikirjoittamista, kuvasuunnittelua, pienoismallihahmojen ja lavasteiden rakentamista, kuvausjärjestelyjä, markkinointia tai opettamista.

Välillä työskentelen yksin ja välillä työryhmän jäsenenä. Säännöllisiä työaikoja ei ole ja deadlinet määrittävät aikatauluja.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Itsenäisyys, vapaus, sekä tiimityö eri tavoin lahjakkaiden tekijöiden kanssa on antoisaa.

Olen ollut yllättynyt, kuinka hyvin animaatioelokuvamme on otettu vastaan eri puolilla maailmaa. Olen iloinen, että tarinat saavat ihmiset eläytymään kielestä ja kulttuurista riippumatta!

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

On niin paljon mielenkiintoisia asioita, joita haluaisin oppia ja opiskella lisää. Tällä hetkellä treenaan nettisivujen tekoa, valokuvaamista ja kuvankäsittelyä.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille ja kevytyrittäjiksi aikoville?

Tee virheitä! Suhtaudu omiin ja muiden tekemiin virheisiin lempeydellä, sillä yritykset ja erehdykset ovat tärkeä osa oppimista.

Marikon mahtavista animaatiokuvista pääset nauttimaan vierailemalla hänen kotisivuillaan, jonne pääset tästä.

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Vili-koira on vaikuttaja ja toiminimiyrittäjä: "Kaduttaa, etten aloittanut someyritystä jo pentuna"

    Touhukas havannankoira Vili on koiravaikuttaja – ala, jota Suomessa ei vielä toistaiseksi tunneta kovinkaan hyvin. Hän tekee sosiaalisessa mediassa kaupallisia yhteistöitä omalla toiminimellään omistajansa Emilian avustuksella. Vilillä on oma Instagram-tili vilithehavanese. Hänen yhteistyökumppaneihinsa kuuluu niin suuria yrityksiä kuin pienyrittäjiä, ja heiltä hän edellyttää positiivisuutta sekä pientä hiilitassunjälkeä. Kiinnostaako sinua somevaikuttaminen? Lue lisää täältä: Saitko yhteistyöpyynnön? Näin otat sen helposti vastaan!…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sonja Suomela jakaa ihonhoitorutiinejaan ja esittelee tuotteita blogissaan nimeltä Purkkisirkus

    Olen hyvinkääläinen kosmetiikkabloggaaja. Blogini on vajaa kaksi vuotta vanha kosmetiikkaintoilijan purkkishow. Blogin kantavia teemoja ovat ihonhoito ja korealainen kosmetiikka sekä meikki- ja hiusjutut. Varsinainen päivätyöni on leikkaussalissa anestesiasairaanhoitajana. Mitä teet? Kirjoitan kosmetiikkablogia, jossa on esillä kosmetiikkauutuudet sekä vinkkejä oman ihonhoitoon ja meikkaukseen. Suuret intohimoni kosmetiikka ja ihonhoito näkyvät vahvasti blogissani. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Olen sen verran alussa bloggaajan taipaleellani, etten…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Aleksin ura urkeni turvallisuusalan yrittäjänä

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen Aleksi, 27-vuotias toiminimiyrittäjä Vantaalta. Toimin yrittäjänä Koulutuspalvelut X:ssä. Koulutuspalvelut X tuottaa koulutus- ja asiantuntijapalveluita turvallisuuteen liittyen sekä toimimme verkkokauppamme Koulutuspalvelut X Storen kautta, turvallisuustuotteiden jälleenmyyjinä. Miten päädyit yrittäjäksi? Lähdin yrittäjäksi, koska halusin päästä tekemään asioita laadukaammin ja ollakseni luotettava ongelmanratkaisija asiakkailleni. Monipuolinen taustani turvallisuusalan tehtävistä sekä oppimisen halu, saivat minut lähtemään alun perin…

    Lue lisää