Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

“Kevytyrittäjyys mahdollisti pienimuotoisen työnteon myös äitiyslomalla” – Viikon Kevytyrittäjä Personal Trainer Miia Numminen

viikon-kevytyrittaja-miia-numminen

Kuka olet?

Olen Miia Numminen, 32-vuotias elämänhaluinen Personal Trainer, ravintovalmentaja ja pienen tyttövauvan äiti Keuruulta.

Elämäntapani on liikuttaa itseäni, perhettäni, läheisiäni sekä asiakkaitani. Liikun ja liikutan mahdollisimman monipuolisesti, eikä itselläni ole yhtä lajia ylitse muiden. Pyöräily (maantie, maasto, spinning), juoksu, uinti (triathlon), melonta, sup, ratsastus, jousiammunta, kiipeily, kuntosali, kahvakuula ja toiminnallinen harjoittelu kuuluvat kaikki lajeihin, joihin käytän aikaani eniten.

Rakastan kokeilla kaikkea uutta ja sitä pyrin tarjoamaan työssänikin asiakkaillekin! Vapaa-ajalla vaikutan 3-sektorilla vapaaehtoistyössä, jonka lisäksi käytän aikaa myös itseni kehittämiseen ammatillisesti.

Ensimäiseltä ammatiltani olenkin nuoriso ja vapaa-ajanohjaaja. PT-työni ohella taas opiskelin itselleni liikunnan merkonomin paperit ja tulevaisuudessa tarkoitus on kouluttautua edelleen hyvinvointialalla.

Miia Numminen valmentaa

Ohjaan ja valmennan liikunnan, terveyden edistämisen ja ravitsemuksen parissa aina alakoululaisista senioreihin asti – tavan kansalaisia, kuntoilijoita ja urheilijoita. Työympäristöni on niin pururadat, nurmikentät, kuntosalit, liikuntasalit ja muut vastaavat. Ohjaan niin yksilöasiakkaita kuin ryhmiä ja työyhteisöjä.

Tein aiemmin työtä lasten ja nuorten kanssa käyttäen menetelmänäni elämyspedagogiikkaa ja luontoliikuntaa. Hiljalleen pedagoginen työni painottui koko ajan enemmän liikuntaan ja pikkuhiljaa siirryin enemmän liikunnanohjauksiin eri lajikoulutuksien myötä. Lopulta kouluttauduinkin Personal Traineriksi ja siirryin hyvinvointialalle.

Työssäni hyödynnän edelleen paljon pedagogisia menetelmiä.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Tällä hetkellä olen uuden äärellä ja äitiyslomalla. Rakastan työtäni, ja kevytyrittäjyys mahdollisti pienimuotoisen työnteon myös näin vauva-aikana! Sain aikaa miettiä yrittäjyyden mahdollisuutta.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen päivä on hyvin vaihteleva. Tällä hetkellä teen töitä hyvin pienimuotoisesti, mutta sitäkin intensiivisemmin asiakkaideni parhaaksi. Työpäiväni sisältävät yhteydenottoja, suunnittelua, ohjausta ja esimerkiksi somettamista.

Miia Numminen valmentaa 2

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa on ihmisten motivointi ja auttaminen – siis terveyden edistäminen! Myös liikunnan riemun löytäminen ja ihanat asiakkaat ovat hienointa.

Työni parhaimpia hetkiä on kun asiakas kokee saavansa ohjauksestani eväitä elämäänsä, ratkaistua mahdollisen ongelman tai saavansa elämäänsä eväitä terveelliseen elämäntyyliin.

Tällä alalla kilpailu on kovaa – vain omana itsenäsi voit menestyä.

Niinpä rakastan myös haasteita. Niitä riittää, mutta positiivisessa mielessä!

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Oi, niitä on paljon. Ammatillisen kehittymisen palo on kova, mutta myös markkinointia ja viestintää olisi hienoa oppia lisää.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Kokeile rohkeasti, niin löydät oman juttusi. Et voi hävitä, ainoastaan oppia ja kehittyä!

Tutustu Miiaan Facebookissa tai Instagramissa!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake täällä.

Kirjoittaja: Saara Teirivaara

Saara tuottaa sanoja, kuvia ja tarpeen tullen melkeinpä mitä tahansa muuta jota markkinoinnin maailmassa saattaa tarvita. Erityisen lähellä tämän some-Picasson sydäntä ovat Instagram, lämmin sää, valkoiset tennarit ja kaikki visuaaliset asiat.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Veeran unelma omasta yrityksestä toteutui kevytyrittäjyyden jälkeen

    Veera Saloheimolle kevytyrittäjyys oli ponnahduslauta yrittäjäksi. Veeran tarinassa ensin löytyi asiakas ja vasta sitten oli ajankohtaista miettiä sitä, kuinka työstä saisi palkan. Yrittämisessä parasta on vapaus Sosiaalialan yhdistys oli yhteydessä Veeraan, sillä he kaipasivat ammattijärjestäjää työkeikalle pitämään koulutusta kodin raivaamisesta. Veeralle laskutuspalveluiden toimintamalli oli jo ennestään tuttu, joten käyttäjäksi rekisteröityminen ei vaatinut suurempia pohdintoja, kun laskun lähettämisen aika tuli. Veera…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Taru aloitti kevytyrittäjyyden opintojen ohella – “Tätä tulen käyttämään jatkossakin”

    Kuka olet? Olen 32-vuotias iloinen kevytyrittäjänaisen alku Lahdesta. Harrastan crossfittia, ulkoilua ja käyn silloin tällöin kuntosalilla. Mitä teet? Opiskelen koulutetuksi hierojaksi Vierumäen urheiluopistolla ja teen samanaikaisesti hierontoja EMA Sportilla Lahdessa. Joulukuun puolessa välissä valmistun ja tarkoitus olisi jatkaa hommia sivutyönä ainakin nyt aluksi. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Alkuvuodesta, kun olin EMA Sportilla kuntonyrkkeilyn alkeiskurssilla, tiedustelin EMA:n omistajalta olisiko heillä tarvetta hierojalle…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Aleksin ura urkeni turvallisuusalan yrittäjänä

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen Aleksi, 27-vuotias toiminimiyrittäjä Vantaalta. Toimin yrittäjänä Koulutuspalvelut X:ssä. Koulutuspalvelut X tuottaa koulutus- ja asiantuntijapalveluita turvallisuuteen liittyen sekä toimimme verkkokauppamme Koulutuspalvelut X Storen kautta, turvallisuustuotteiden jälleenmyyjinä. Miten päädyit yrittäjäksi? Lähdin yrittäjäksi, koska halusin päästä tekemään asioita laadukaammin ja ollakseni luotettava ongelmanratkaisija asiakkailleni. Monipuolinen taustani turvallisuusalan tehtävistä sekä oppimisen halu, saivat minut lähtemään alun perin…

    Lue lisää