Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Tiina Käpylä on tuottaja, joka on päässyt pitkälle olemalla rohkea ja sanomalla kyllä

viikon-kevytyrittaja-tiina-käpylä

Tiina Käpylä, 39-vuotias filosofian tohtori. Väittelin joulukuussa 2018 musiikkitieteen oppiaineesta Turun yliopistolta. Minulla on korkeakoulutuksen lisäksi kaksi ammattitutkintoa, artesaani ja yrittäjän ammattitutkinto.

Mitä teet?

Teen aika paljon tuottajan töitä. Tuotan tutkimusaineistoja erilaisiin tarpeisiin. Tuotan tapahtumia, näyttelyitä ja sisältöjä hyvin laajalla aiheskaalalla. Toinen tärkeä osa-alue on tietokirjoittaminen.

Koulutukseni myötä olen erikoistunut populaarimusiikkiin. Olen kuitenkin ihmisenä sellainen perusutelias tyyppi. Koska olen kiinnostunut vähän kaikesta niin musan ohessa tulee tehtyä työtä, kuten sisällöntuotantoa, joka liittyy muun muassa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, peleihin, rakentamiseen, nuorisotyöhön, käsitöihin ja liikuntaan.

Korkeakoulutus antaa hyvät eväät muun muassa tiedonhankintaan ja yleistajuiseen kirjoittamiseen. Erilaiset tapahtumatuotannot ja koordinointi ovat lähellä sydäntäni. Olen aikaansaava ja itseohjautuva ja minusta on ihanaa on pistää asiat tapahtumaan! Lisäksi opetan tuntityönä ja vedän työpajoja muun muassa nuorille.

Ajatus uudesta toiminimestä kaikkine byrokratioineen ei oikein houkutellut, kun sukkuloin kuitenkin yhä yliopistomaailman ja sen ulkopuolisen työelämän välillä.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Olen tehnyt yrittäjän ammattitutkinnon ja toiminut yrittäjänä omalla toiminimellä aiemmin. Päädyin lopettamaan yritykseni ja keskittymään väitöstutkimukseen. Väitöksen jälkeen mietin vaihtoehtoja ja päädyin kokeilemaan kevytyrittäjyyttä.

Ajatus uudesta toiminimestä kaikkine byrokratioineen ei oikein houkutellut, kun sukkuloin kuitenkin yhä yliopistomaailman ja sen ulkopuolisen työelämän välillä.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäiväni vaihtelevat melkoisesti. Kun töitä on paljon, teen seitsemän päivää viikossa pitkää päivää. Useimmiten kuitenkin aikaa jää muullekin elämälle. Tänään kävin aamulla salilla ja aloitan työpäivän vasta lounaan jälkeen.

Työskentelen mielelläni iltaisin, joten on luontevaa harrastaa liikuntaa ja hoitaa asioita aamuisin. Noin kerran viikossa käyn Helsingissä tai muualla, koska osa töistäni vaatii tapaamisia. Se on mukavaa vaihtelua koska muuten työskentelen tällä hetkellä kotona.

Työhön liittyy myös hyvin paljon erilaista viestintää. Parasta kirjoitusaikaa on siis iltaisin, kun alkupäivän sähköpostit ja puhelut on hoidettu ja voi lähteä tavoittelemaan hyvää flowta kirjoittamisessa.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Työn vaihtelevuus ja vapaus vaikuttaa työpäivien kulkuun. Tapaan hyvin mielenkiintoisia ihmisiä ja pääosin työni on hyvin kiinnostavaa sekä kyllin haastavaa ja voin hyödyntää omia vahvuuksia hienosti.

Haluaisin oppia sanomaan ei. Toisaalta se, että tulee lähes poikkeuksetta sanottua kyllä, on johtanut todella kiinnostaviin juttuihin.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin oppia sanomaan ei. Toisaalta se, että tulee lähes poikkeuksetta sanottua kyllä, on johtanut todella kiinnostaviin juttuihin. Ehkä pitäisi ennemmin opetella tunnistamaan työ, joka kuormittaa liikaa ja karsia siitä.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille ja sellaisiksi aikoville? Rohkeasti vain, parhaat asiat elämässä tehdään itse!

Haluatko ottaa yhteyttä Tiinaan? Helpoiten teet sen lähettämällä sähköpostia osoitteeseen:

tiina.kapyla@gmail.com

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Yrittäjä-Erkin tarina

    Tässä on Erkki. Erkki on ahkera suomalainen rakennusmies. Harrastaa vapaa-ajallaan mökkeilyä ja kalastusta. Tai harrasti aikaisemmin. Nykyään Erkki on oikea yhteiskunnan tukiranka. Erkki perusti yrityksen rakennusalalle. Erkki on yksi niistä ihmisistä, jotka tulevat pelastamaan tämän maan. Erkki ja kymmenet tuhannet muut pienyrittäjät tulevat työllistämään seuraavien vuosikymmenten aikana yhä kasvavan joukon suomalaisia. Isot yritykset ”tehostavat toimintojaan”, mutta Erkki se vaan palkkaa lisää…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Yksityinen: Mira Forsberg hoitaa sisustusliikettä kevytyrittäjänä

    Olen Mira Forsberg, suomenruotsalainen sisustussuunnittelija kotoisin rannikkokylästä Etelä-Suomessa. Tällä hetkellä asun poikaystäväni ja kissamme Herbertin kanssa Turussa. Ennen kuin muutin tänne asuin ja opiskelin Pietarsaaressa neljä vuotta. Mitä teet? Tällä hetkellä olen töissä sisustusliikkeessä Turussa. Täällä toimin myyjänä ja pidän kauppaa siistinä. Vapaa-ajallani suunnittelen erilaisia kortteja, huonekaluja ja luen blogeja. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Äitini näki jutun sanomalehdessä uudesta sisustusliikkeestä Turussa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tapahtuma-ala nousee pandemian jälkeen ja töihin pääsee nopeasti kiinni kevytyrittäjänä

    Koronapandemia hiljensi näytämöt, areenat, takahuoneet ja lavat, mutta pian koittaa aika, jolloin laskuttavia tekijöitä tarvitaan taas nopeasti koolle. Yksi tapahtuma-alan toimijoista on turkulainen muusikko Ilkka Turta. Hän heittää keikkaa kevytyrittäjänä, koska se on vaan niin helppoa. 140 000 on iso luku. Näin monta tilapäistä työpaikkaa jäi Tapahtumateollisuus ry:n mukaan täysin syntymättä, kun erilaisten tapahtumien järjestämistä rajoitettiin voimakkaasti tai ne kiellettiin…

    Lue lisää