Itseohjautuvuus tekee hyvää työyhteisölle – kunhan se toteutetaan oikein

Itseohjautuvuus on tullut ryminällä suomalaiseen työelämään viimeisen vuosikymmenen aikana. Tähän on ainakin kaksi syytä.

Ensimmäinen on työn muuttuminen. Saman tiimin jäsenten työtehtävät eriytyvät toisistaan, kun jokaisen täytyy erikoistua johonkin omaan pieneen juttuunsa. Työelämän vauhti kiihtyy jatkuvasti ja erilaiset ohjelmat, koneet ja teknologiat tulevat osaksi työpäiviämme. Kaikki ovat työssään nykyisin asiantuntijoita ja asiantuntijoiden johtaminen suoraan ylhäältäpäin ei ole kannattavaa.

Toinen syy on se, että nykyiset työssäkäyvät kaksi- ja kolmekymppiset haluavat työelämältä erilaisia asioita kuin vanhempansa. Työn pitää olla haastavaa ja mielekästä ja luovaa, mutta sen pitää asettua silti vaivattomaksi osaksi muuta elämää. Pitkiä työsuhteita enemmän arvostetaan vastuuta, vaihtelua ja mahdollisuutta itsensä toteuttamiseen.

Tällaiseen työelämään perinteinen alaisjohtamisen kulttuuri ei enää sovi. Toisaalta teknologiaa ja erilaisia it- sekä infraratkaisuja voidaan hyödyntää tällaisen itseohjautuvan organisaation sujuvaan johtamiseen ja kasassa pitämiseen.

Itseohjautuvuuden johtaminen edellyttää luottamusta

Mitä kaikkea tämä työhön joka puolelta tunkeva itseohjautuvuus pitää sisällään? Mitä siis on itseohjautuvuus?

Itseohjautuvasta työkulttuurista puhutaan silloin, kun työntekijät saavat ja haluavat itse määritellä sen, miten työpäivänsä koostavat ja miten erilaisista tehtävistä suoriutuvat – tai laajemmin jopa itse suunnittelevat, miten pääsevät annettuihin (tai yhdessä mietittyihin tavoitteisiin).

Itseohjautuvuuden kulttuuri ei synny työpaikalle itsestään eikä sitä ole mahdollista ylläpitää ilman luottamusta.

Luottamuksen perusta on esimiehen hyvä suhde alaisiinsa ja heidän tuntemisensa. Kun esimies ymmärtää, mikä työntekijöitä motivoi ja miten he haluavat saada palautetta, hänen on helpompi johtaa itsenäisesti töitä tekevää tiimiään.

Itseohjautuvuuden onnistuminen ei myöskään ole kiinni vain yksilön omista kyvyistä järjestellä, organisoida ja priorisoida omaa työtään, vaan kyse on tavoitteista, johtamiskulttuurista ja siitä, millaisia raameja työlle asetetaan.

Erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten yksilöiden kanssa voidaan tarvita erilaista johtamista.

Mitkä ovat kulloinkin ne sellaiset johtamisen teot ja tavat, jotka vievät työntekijöitä yksilöinä ja tiiminä kohti tavoitteita ja mielekästä työelämää?

Itseohjautuvuus kaipaa toimiakseen ehdottomasti yhdessä rakennettua tilannekuvaa, jossa määritellään toimivallan ja vastuiden rajat. Työn ympärille rakennetut raamit eivät saa olla liian leveät, ettei työntekijä eksy sinne, mutta ne eivät myöskään saisi olla liian ahtaat, jotta kokeilulle ja innovoinnille jää tilaa.

Oman työn johtaminen on taitolaji

Itseohjautuvuus voi olla sekä yksilölle että yhteisölle hyväksi, mutta huonosti toteutettuna se voi lisätä työntekijöiden riittämättömyyden ja epävarmuuden tunnetta ja johtaa jopa uupumukseen.

Jotta oman työn johtaminen onnistuu, täytyy työntekijän tuntea itsensä ja luottaa omaan tekemiseensä ja kykyynsä tehdä päätöksiä. Hänen pitää myös olla omatoiminen ja pystyä kantamaan vastuuta – erityisen tärkeää on kuitenkin tunnistaa tilanteet, jolloin ongelmien ratkaisuun tarvitsee pyytää apua.

Kun itseohjautuvuus ja oman työn johtaminen lisääntyvät, korostuu myös vastuunottaminen omasta hyvinvoinnista. Tällöin puhutaan koko elämän, ei vain työelämän johtamisesta.

Organisaatiotasolla on tärkeää, että itseohjautumisen mallia seurataan ja kehitetään kulloinkin oikealta tuntuvaan suuntaan.

Se, että kerran on päätetty siirtyä itseohjautuvaan johtamismalliin ei riitä, vaan työn tekemisen tapoja pitää jatkossakin kehittää.

Kirjoittaja Piia Peiponen on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.