Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Futuristi Perttu Pölönen ja tulevaisuuden työelämäosaaminen – kuuntele Omat duunit -podcast!

perttu-polonen

On Omat duunit -podcastimme vuoden viimeisen jakson aika! Vieraanamme on innostava puhuja sekä futuristi, keksijä, säveltäjä ja yrittäjä Perttu Pölönen.

Milla ja Perttu keskustelevat paitsi Pertun monivaiheisesta taustasta, myös tulevaisuuden työelämästä; mitä inhimillisiä taitoja itse kukin tulee siinä tarvitsemaan ja kuinka teknologia vaikuttaa kaikkeen.

Kuuntele jakso kirjoituksen lopusta tai SoundCloudista!

Sekä Piilaaksossa että Sibelius-Akatemiassa opiskellut Perttu on ollut  viime vuosina mukana monessa, ja siksi häntä voidaan myös kutsua usein nimikkein.

– Olen tavallaan säveltäjä, tavallaan tulevaisuushörhö, tavallaan keksijä, tavallaan kirjailija ja tavallaan puhuja, hän kiteyttää.

– Aika luontevasti olen päätynyt yhdestä asiasta toiseen – mutta kun nyt katsoo taaksepäin, niin onhan tässä tullut tehtyä monenlaista juttua.

Alun perin Perttu lähti opiskelemaan musiikkia, sillä hän oli halunnut säveltäjäksi pienestä asti. 15–vuotiaana hän keksi laitteen, joka auttaa musiikin teorian hahmottamisessa: sävelkellon.

Sen jälkeen alkoikin tapahtua! Keksintö poiki Pertulle kilpailuvoittoja, hän pääsi matkustelemaan sen kanssa ja päätyi sitä kautta yrityspiireihin.

– Tämä taas avasi omalla tavallaan ovia erilaisiin mahdollisuuksiin!

Näin Perttu päätyi myös Kaliforniassa sijaitsevaan singulariteettiyliopistoon, jossa opiskellaan monipuolisesti tulevaisuusteemoja. Suomeen palattuaan hän halusi päästä kertomaan muillekin näistä kiinnostavista asioista, joita maailmassa tulee tapahtumaan ja tapahtuu jo nytkin; niinpä hän alkoi luennoida niistä.

Perttu kuitenkin halusi aiheidensa kiirivän myös seminaarien ulkopuolelle ja tavoittavan ihmisiä mahdollisimman paljon. Näin syntyi kirja Tulevaisuuden lukujärjestys, joka julkaistiin juuri viime viikolla.

Tulevaisuuden lukujärjestyksen löydät myös Bookbeatista ja Storytelista!

Perttu toteaa säveltämisen, yrittämisen, kirjoittamisen, keksimisen ja innovoimisen kuitenkin liittyvän toisiinsa hyvin läheisesti – lähdetäänhän niissä kaikissa tyhjästä liikkeelle ja ratkaisuja aletaan rakentaa itse.

– Uskon poikkitieteellisyyteen ja taiteellisuuteen, ja ne ovat varsinkin tulevaisuudessa tärkeitä. Alalla kuin alalla tulee olemaan laajempia ongelmia, ja tällöin on osattava ajatella monipuolisesti.

Jaksossa keskustelun aiheina ovat myös:

  • "Kaikesta selviää häpeällä"
  • Mitä tarkoittaa disruptio ja miksi se on merkityksellistä
  • Miten priorisoida verkostojen rakentamista ja mitä siinä kannattaa ottaa huomioon
  • Tehokas ajankäyttö: kuinka Perttu neuvoo pitelemään lankoja käsissä
  • Miksi erilaisiin tulevaisuusskenaarioihin kannattaa suhtautua skeptisesti
  • Mihin työelämä on siirtymässä, ja millainen rooli inhimillisillä taidoilla ja esim. taustatarinoilla siinä on?
  • Kuinka sopeutua uusiin ilmiöihin niin yksilön, aloittelevan yrittäjän kuin suuren organisaationkin näkökulmasta
  • Mikä on käkipilli ja kuinka sitä soitetaan

Kuuntele jakso ja ota selvää!

Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Podcastit:

  • Podcastit Timo Hyväri – Valmentaja-akatemia – Kevytyrittäjyys-podcast jakso 2

    Vuosi 2017 on kuulemma podcastien vuosi. Tästä innostuneena olemme päättäneet perustaa UKKO.fi:n oman Kevytyrittäjyys-podcastin. Ensimmäisessä osassa käymme toimitusjohtaja Ukko Kumpulaisen kanssa läpi UKKO.fi-palvelun historiaa sekä sitä, minkä vuoksi palvelun toimitusjohtajalla on sama nimi kuin laskutuspalvelulla. Voit kuunnella ensimmäisen jakson tästä: Kevytyrittäjyys podcast Jakso 1. Toisessa osassa vieraana on Valmentaja-akatemian Timo Hyväri. Valmentaja-akatemia on yritys, joka auttaa eri alojen kouluttajia ja…

    Lue lisää
  • Podcastit Martin Linnankoski – Kevytyrittäjyyspodcast

    Kevytyrittäjyyspodcastin uusimmassa jaksossa Ollin vieraana on Vild Music -musiikkiyhtiön perustanut Martin Linnankoski. Uudessa jaksossa keskustellaan musiikista ja erityisesti siitä, miksi toisista tulee tähtiä ja toisista taas ei. Mikä erottaa menestyjän harrastajasta? Ja mitä kaikkea pitää tapahtua, jotta musiikkibisneksessä voi menestyä? Yllä olevan lisäksi podcastin uusimman jakson kuuntelemalla saat vastauksen ainakin seuraaviin kysymyksiin: Miten musiikista voi tehdä itselleen ammatin? Kuinka paljon…

    Lue lisää
  • Podcastit Kasper Strömman – Kevytyrittäjyys-podcast

    Kevytyrittäjyys-podcastissa vieraili viime viikolla merkkihenkilö eli vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman. Graafikko ja bloggaja Kasper Strömman tekee itse myös Suomen suosituinta podcastia, joten tässä vapputunnelmaisessa jaksossa keskustellaan totta kai podcasteista. Tämän viikon jaksossa Kasper ja Olli juttelevat myös lemmikeistä, Aku Ankasta, freelancerina olemisesta, blogimaailmasta ja henkilöbrändäyksestä – ironisesti toki. Kuuntele tämänkertainen Kevytyrittäjyys-podcastin jakso, niin saat vastauksen ainakin näihin kiperiin kysymyksiin: Kuka…

    Lue lisää