Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Musiikkialan ammattilainen Paula toi showmuskarin Suomeen

yrittajatarina-paula-anttila

Etnomusikologiaa opiskellut Paula Anttila palasi muutama vuosi sitten Suomeen yli 16 vuoden tauon jälkeen. Paulan matka kauas pois kotoa alkoi jazzlaulun opinnoilla New Yorkissa, mutta ulkomailla vietettyihin vuosiin kuului paljon työn tekoa sekä musiikin parissa että muissa hommissa.

Kipinä muskarityöhön syttyi New Yorkissa

New Yorkissa asuessaan Paula työskenteli muun muassa ravintola- ja IT-alalla, mutta ennen kaikkea monessa eri tehtävässä musiikkialalla. Paula on toiminut oman nimen alla laulajana ja lauluntekijänä ja hän on tehnyt musiikkia sekä itselleen, että muille. Musiikkilajeina ovat olleet jazzin lisäksi pop ja rock.

Lisäksi Paula teki töitä opettajana antaen yksityistunteja ja opettaen laulamista ja pianonsoittoa. Viiden vuoden ajan Paula opetti New Yorkissa myös paikallisessa supersuositussa musiikkileikkikoulussa. Muskari ei kuitenkaan ollut mikään perinteinen musiikkileikkikoulu – sen konseptiin kuuluu vahvasti showmaisuus, jossa lapset ja heidän vanhempansa toimivat yleisönä, mutta ovat myös vahvasti vuorovaikutuksessa keskenään.

Musiikkileikkikoulussa työskentely oli Paulan mielestä hienoa, sillä siinä hän sai yhdistää kaikki palaset siitä, kuka hän kokee olevansa: muusikko, lauluntekijä ja laulaja.

Paluumuuttajan työllistymisen haasteet

Ennen palaamistaan Suomeen Paula asui miehensä kanssa vuoden verran Italiassa totuttelemassa eurooppalaiseen ilmapiiriin. Nyt he ovat asuneet jo pari vuotta Suomessa. Suomessa ollessaan Paula on ollut suurimman osan ajasta äitiyslomalla. Pienen pojan kanssa ajanviettäminen onkin Paulalle tärkeää.

”Paluumuuttajana työllistyminen Suomessa on ollut hieman haastavaa, sillä aikaa on mennyt käänteisestä kulttuurishokista totutteluun”, Paula kuvaa kokemustaan suomalaiseen työelämään integroitumisesta.

New Yorkista asti Paulan mielessä oli kuitenkin kytenyt ajatus omasta musiikkileikkikoulusta. Pohjois-Amerikassa työskennellessään Paula pääsi kokemaan ja näkemään paikallisen muskarin menestystä paraatipaikalta. Vauvoilla ja pienille, 3–4-vuotiaille, lapsille suunnattu muskari oli jatkuvasti otsikoissa mediassa ja paikallisten bloggaajien ja muiden vaikuttajien puheenaiheena.

Paula Anttila ohjaa muskarissa

Paula uskoi, että vastaavanlainen ajatus voisi toimia myös Suomessa, kunhan se toteutetaan suomalaisiin oloihin sopivaksi. Hän olisi ollut heti valmis perustamaan yrityksen, mutta starttirahaa ei kuitenkaan myönnetty osa-aikaiseen yritysideaan. TE-toimistosta kuitenkin osattiin suositella laskutuspalvelua pilottiryhmän testaamista varten.

Kevytyrittäjyys valoi uskoa omaan yritysideaan

Paula sai yritysneuvonnasta vinkin kokeilla kevytyrittämistä UKKO.fi:n kautta. Ajatuksena oli järjestää syksyllä musiikkileikkikoulun pilottiryhmä ja testata, kuinka amerikkalainen muskari-idea Paulan omilla ideoilla höystettynä toimii Suomessa ja millainen kysyntä sillä on:

”Vaikka starttirahapäätös oli suuri pettymys, tuntui yritysidean testaaminen kevytyrittäjänä järkevältä, sillä showmainen konsepti muskarissa on jotakin sellaista uutta ja jännää, jota suomalaiset lapset ja heidän vanhempansa eivät ole aiemmin kokeneet.”

Laskutuspalvelu sopi todella hyvin Paulan tarkoituksiin, vaikka koko ajan taustalla oli ajatus siitä, että hän perustaa oman yrityksen mahdollisimman pian. Aluksi osa-aikainen kevytyrittäjyys tuntui kuitenkin mukavalta, sillä hän halusi tehdä vähemmän työtunteja ollakseen enemmän yksivuotiaan poikansa kanssa.

Kevytyrittäminen antoi Paulalle viitteitä siitä, mitä kaikkea oman yrityksen pyörittäminen pitää sisällään.

”Samalla kun olen oppinut laskutukseen liittyviä taitoja, olen päässyt opettelemaan uudelleen suomalaista kulttuuria sekä yrityskulttuuria”, Paula kertoo.

Funky Monkey Club avaa ovensa Helsingissä ja Lohjalla

Toisella yrittämällä Paula sai myönteisen päätöksen starttirahahakemukseensa ja yritys voitiin vihdoin rekisteröidä. Pienten kommervenkkien jälkeen Paulan musiikkileikkikoulu toimii nyt nimellä Funky Monkey Club. Paula olikin ehtinyt varata muskarille haluamansa verkko-osoitteen jo kauan aikaa sitten, kun yritysidea oli vielä pieni aavistus vain. Kokonaisuudessaan hän kertoo yrityksen perustamisprosessin sujuneen mallikkaasti.

Muskarin toimipisteitä sijaitsee nyt sekä Helsingin Jätkäsaaressa, Lauttasaaressa ja Kulosaaressa että Lohjalla.

Kaikkein tärkeintä on intohimo

Paulan mielestä yrittäjällä pitää olla tiettyjä luonteenpiirteitä onnistuakseen: tarvitaan tervettä itsepäisyyttä ja määrätietoisuutta jatkaa eteenpäin vastoinkäymistä huolimatta.

”Kaikkein tärkein yrittämiseen liittyvä asia on kuitenkin intohimo tekemiseen. Jos ei ole rakkautta, ei kannata perustaa yritystä”, linjaa Paula omaa filosofiaansa.

Paula toivoo, että hänen rakkautensa siihen mitä hän tekee, välittyy Funky Monkey Clubissa sekä lapsille että aikuisille.

Yrittäjyydessä Paulan mielestä parasta on vapaus tehdä sitä mitä haluaa. Luovana ihmisenä hän pitää tärkeänä sitä, että saa vapaasti tehdä sitä minkä taitaa eikä hänen työnsä jälkeä valvota ja tarkkailla jatkuvasti. Vastapuolena vapaudesta seuraa kuitenkin vastuu:

”Itse toimin paremmin, kun saa tehdä omalla tyylillä!”

Tutustu Funky Monkey Clubin verkkosivuihin!

Paulan ja Funky Monkey Clubin vauhdikasta menoa voit seurata myös sosiaalisen median monissa kanavissa:

Haluatko sinäkin kertoa oman yrittäjatarinasi?

Yrittäjätarina on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen ammattilaisia, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi kevytyrittäjyyden kautta. Me haluaisimme kuulla, miten sinusta tuli yrittäjä!

Ota yhteyttä markkinointi@ukko.fi, niin pääset kertomaan tarinasi.

Kirjoittaja: Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Insinööri Risto hyppäsi pyörän selkään ja kohti kokonaan uutta uraa

    Sääksmäellä syntynyt ja Valkeakoskella asuva sähköalan diplomi-insinööri Risto Viitanen on 53-vuotias, ja teki aiemmin työuraansa muun muassa UPM-Kymmenellä ja Empowerilla. Palkkatöissä hän ehti olla 28 vuotta ennen oman yrityksen perustamista. – Käännekohta elämässäni tuli työuupumuksen myötä. Olin pitkällä sairauslomalla, jolloin ajattelin asioita uudestaan. Se johti siihen, että vuonna 2017 irtisanouduin töistäni ja aloin tehdä sitä, missä oma intohimoni on, Risto…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sveitsistä Suomeen ja palkkatyöstä kevytyrittäjyyteen – Julienin tarina

    Kuka olet? Hei, olen Julien, 37-vuotias graafinen suunnittelija Keravalta. Muutin Sveitsistä Suomeen noin 12 vuotta sitten. Entisten työnantajien kautta olen tehnyt töitä suurimmalle osalle Suomen isoimmista yrityksistä ja freelancerina mm. Otavalle, KONEelle, Pentagon Designille ja Qreformille. Teen edelleen satunnaisesti töitä myös sveitsiläisten yritysten ja pienorganisaatioiden kanssa. Mitä teet? Minulla on laaja osaaminen graafisen suunnittelun alalla; pystyn toteuttamaan laadukkaasti kaikkea brändeistä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kati Kaarila nauttii esiintymisestä ja rooliin heittäytymisestä

    Kuvaaja: Julia Borodina Kevytyrittäjämme Kati toteuttaa päivätyönsä ohella intohimojaan mallin, laulajan ja TV- ja elokuva-avustajan töissä. Hän tsemppaa muitakin kevytyrittäjyydestä haaveilevia toteuttamaan rohkeasti unelmiaan, ja kehottaa kaikkia suosimaan näinä aikoina kotimaista viihdeteollisuutta. Olen Kati Kaarila, helsinkiläinen asiakaskokemusjohtaja. Kevytyrittäjäksi ryhdyin, koska halusin löytää helpon tavan laskuttaa silloin tällöin satunnaisista töistäni, jotka eivät välttämättä mene mallitoimiston kautta. Helsingin lisäksi voin työskennellä muuallakin;…

    Lue lisää