Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Tero Aarni on Suomen johtava polttotaiteilija

viikon-kevytyrittaja-tero-aarni

Terve, Olen Tero, 23 -vuotias Kuopiolainen. Opiskelen rakennusarkkitehdiksi neljättä, eli viimeistä vuotta ja ohessa toimin kevytyrittäjänä UKKO.fi:n kautta.

Asiakkaiden reaktiot ovat hienointa työssäni. On upeaa saada aikuinen mies itkemään omalla kädentaidollani.

Mitä teet?

Teen polttotyötä käyttäjänimellä @pyroartturi. Aloitin 2015 harrastuspohjalta, mutta taiteenlaji kiinnosti niin paljon, että aloin tehdä myös tilaustöitä.

Tällä hetkellä olen Suomen johtava polttotaiteilija. Kukaan ei ole ikinä vienyt tätä hommaa näin pitkälle Suomessa. Poltan siis valokuvista puun pintaan muotokuvia. Kaikki tekemäni on käsityötä.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Tilaustöiden tekeminen tuo rahaa. Tällä hetkellä kuitenkin opiskelen, ja jos perustan toiminimen, se hankaloittaa Kelan kautta tulevia tukia. Tienestit ovat kuitenkin vuositasolla niin pienet, että kevytyrittäjyys on minulle parhaiten toimiva ratkaisu.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Polttotyö vaatii niin paljon keskittymistä, ettei sitä voi tehdä kuin muutaman tunnin maksimissaan päivässä. Yleensä herään aamulla niin, että ehdin ennen töitä tai koulua tehdä noin tunnin polttotyötä.

Työ- tai koulupäivän jälkeen teen illalla taas ripotellen polttohommia. Vapaapäivinä työt odottavat koko ajan toimistossa. Välillä se on taakka, koska mieli tekisi tehdä töitä, mutta kroppa ei kestä. Silmät, ranne ja niska väsyvät.

Haluan tuoda tämän perinteisen taiteenlajin etenkin Suomessa tunnetuksi, ja olla siinä maailman ykkösnimiä.

Tavallista työpäivää ei siis ole, teen töitä silloin kuin huvittaa, sillä taiteellisessa työssä pitää olla luovuus ja keskittyminen aina läsnä.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Asiakkaiden reaktiot ovat hienointa työssäni. On upeaa saada aikuinen mies itkemään omalla kädentaidollani.

Kuviin kiteytyy paljon tunteita. Kun kuvan saa aivan uudessa, odottamattomassa muodossa käteensä tai seinälle, tulevat tunteet helposti pintaan.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluan tuoda tämän perinteisen taiteenlajin etenkin Suomessa tunnetuksi, ja olla siinä maailman ykkösnimiä.

Haluan kehittää omaa työntekoani, jotta voisin tehdä enemmän töitä. Haluan kehittää myös vapaa-ajan käyttöä, sillä usein työ ja vapaa-aika menevät sekaisin, enkä voi keskittyä kunnolla kumpaankaan.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille ja sellaisiksi aikoville?

En suosittele kotona työskentelyä ainakaan sosiaalisille ihmisille. Olen kaksi kesää tehnyt täyttä päivää kotona luovaa työtä ja kärsinyt siitä pahasti.

Jos saatte työtilat, jossa on työkavereita ja mahdollisuus rauhalliseen työskentelyyn, niin menkää sinne. Itsellä tilannetta hankaloittaa puun käsittely.

Käy ihastelemassa Teron kädentaitoja ja tilaa oma teoksesi!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Mikael Multasuo kääntää ja oikolukee kevytyrittäjänä

    Olen Mikael Multasuo, 24-vuotias kieltenopettajaopiskelija Oulusta. Opiskelen tällä hetkellä kuudetta vuotta Oulun yliopistossa, jossa suoritan sekä pohjoismaisen filologian aineenopettajan opintoja että englantilaisen filologian maisterivaiheen opintoja. Ensimmäinen tutkintoni on käytännössä valmistumista vaille valmis, mutta toisen osalta jäljellä on reilu vuosi, ja siksi osa-aikatyö kevytyrittäjyyden kautta on edelleen ajankohtaista ja tarpeellista. Mitä teet? Kävin opetusharjoitteluni vuonna 2017, jonka jälkeen sain idean oman…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Oululainen Jarno Tuovinen: parissa vuodessa kevytyrittäjästä sarjayrittäjäksi

    Hakukoneoptimointia tarjoavan Kranun perustaja ja toimitusjohtaja Jarno Tuovinen syttyy, kun asiakas haluaa näkyä verkossa ja lisätä myyntiään. Jarno Tuovisen hakukoneoptimointiin erikoistunut yritys Kranu Oy on Oulussa sijaitseva, palveluiltaan koko maan kattava asiantuntijayritys. Perustajansa lisäksi Kranu työllistää yhden kokoaikaisen ja yhden osa-aikaisen työntekijän. Tuovisen tie hakukonenäkyvyyden ja digimarkkinoinnin asiantuntijaksi sai alkunsa tietotekniikan diplomi-insinööriopinnoista. Kolmantena opiskeluvuotenaan Tuovinen sai ensimmäisen oman alansa työpaikan…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Heikki sai perhevapaalla kipinän yrittäjyyteen: "Enemmän minua kaduttaisi jos en nyt perustaisi omaa yritystä ja kokeilisi"

    Olen Heikki Räisänen, 36-vuotias valokuvaaja ja videotuottaja yrityksessä nimeltä Ræven Visual. Toimin Turussa ja teen työkeikkoja ympäri Suomea. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto kaupalliselta alalta ja olen työskennellyt useiden suuryritysten viestintäosastoilla valmistumiseni jälkeen. Vuosi vuodelta sain sisällytettyä valokuvausharrastustani yhä enemmän oikeisiin työtehtäviini ja aloin myös tehdä videoita. Kevytyrittäjyys on matalan kynnyksen vaihtoehto Kevytyrittäjäksi päädyin lopulta erityisesti kahdesta syystä: ensinnäkin aloin uskoa,…

    Lue lisää