Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

“Minulla on kaivertamisen taito” – Nittiya tekee hedelmistä ja vihanneksista taidetta

FruitGarden-VKY-III

Kuka olet?

Olen Nittiya, Thaimaassa vuonna 1976 syntynyt nainen, mutta asunut nyt Suomessa neljä vuotta, sillä olen naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Thaimaassa minulla on yliopistotutkinto, jonka lisäksi omaan Suomessa kokin ammattitutkinnon.

Asun Helsingissä ja tarkoituksenani on hakea starttirahaa TE-toimistolta tulevalle yritykselleni nimeltä Fruit Garden. Olen jo tehnyt kotisivut, Facebook-sivut ja Instagram-sivut.

Mitä teet?

Teen perinteisesti Thaimaassa harjoitettua vihannesten ja hedelmien kaivertamista. Minulla on kaivertamisen taito ja kaiverrukset on tarkoitettu koristamaan juhlatilaisuuksia ja seremonioita.

Kehitän taitoani edelleen. Aikomuksenani on tehdä kaiverrustuotteita koristamaan yritysten ja yksityishenkilöiden juhlia.

Kaiverrettuja ruusuja

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Sain TE-keskuskselta neuvon harjoittaa tuotteiden tekemistä ja myymistä ennen starttirahan hakemista niin, että laskutus hoidetaan laskutusyrityksen kautta. Ennen starttirahan hakemista, ja mahdollista hyväksymistä, en voi rekisteröidä yritystäni enkä siksi harjoittaa laskutusta suoraan.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallisena päivänä ideoin uusia kaiverrustuotteita ja teen niitä. Otan niistä myös valokuvia, jotka tallennan kotisivulle, Facebook-sivulle ja Instagram-sivulle. Yhdistelen kukkia, esimerkiksi ruusuja kaiverrettujen tuotteiden sekä luonnon kasvien, kuten luonnon ruusujen ja lehtien kanssa. Harjoittelen pöytien koristelemista tuotteillani.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Huomaan, miten kehityn edelleen taidoissani. Voin harrastaa luovuutta ja taiteellisuutta. Asiakkaan saaminen on tietysti aina hienoa.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin kehittyä etenkin markkinoinnissa ja ylipäätään liiketoiminnassa.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Yrittäminen kannattaa aina.

Lisää Nittiyan töitä löydät hänen kotisivuiltaan, sekä Facebookista ja Instagramista – klikkaa Nittiya ja Fruit Garden seurantaan!

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Meikkaaja-maskeeraaja Aarni Mikkola

    Kuka olet? Olen 23-vuotias, elämäniloa täynnä oleva Meikkaaja-Maskeeraaja Helsingistä joka tekee töitä omassa unelma-ammatissaan ja nauttii siitä täysin voimin! Mitä teet? Teen töitä Freelancer Meikkaaja-Makeeraajana mm. mainoskuvauksien, teatterin, television, muodin sekä artistitöiden parissa. Toimin myös Freelancer Makeup- Artistina Make Up For Ever Finlandilla sekä Svenska Teaternilla. Koulutukseltani valmistuin ensin Parturi-Kampaajaksi Lahdesta 2011 ja Meikkaaja-Maskeeraajaksi 2015 Helsingistä. Suomessa nämä alat kulkevat…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tea Sirén on englannin kielen ammattilainen, joka työllistää itsensä taidollaan

    Kuka olet? Olen Tea, 26-vuotias englannin kielen taitaja. Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja englannin opettaja; lisäksi olen eläinrakas, liikunnasta nautiskelija ja elokuvafriikki. Mitä teet? Olen tehnyt UKKO.fi:n kautta suomi–englanti-käännöstöitä muun muassa muotialan yritykselle. Opetan myös englantia yksityisesti kaikille eri ikäisille, jotka haluavat syystä tai toisesta ekstrapreppausta. Opetan esimerkiksi aikuisia, jotka haluavat parantaa englantiaan työelämää varten ja nuoria, jotka reenaavat yo-…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Taru Laaksonen on tuore hyvinvointialan yrittäjä

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen Taru laaksonen ja ryhdyin hiljattain hyvinvointialan yrittäjäksi. Toimin Personal Trainerina sekä myös Hypoxi studio-ohjaajana. Miten päädyit yrittäjäksi? Päädyin yrittäjäksi, koska halusin päästä tekemään työtä, josta nautin. Yrittäjänä minulla on enemmän vapauksia, kuten esimerkiksi työaikojen määrittämisessä ja lomissa. Yrittäjyys motivoi oman työn tekemiseen ihan eri tavalla kuin tavallisesti palkansaajana. Tykkään myös haasteista ja alkavana…

    Lue lisää