Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Matilda Komulainen teki lahjakkuudestaan osa-aikaisen työn

viikon-kevytyrittaja-Matilda-Komulainen-blogiin

Olen Matilda Komulainen, 19-vuotias juuri lukiosta ylioppilaaksi valmistunut nuori nainen Lahdesta.

Mitä teet?

Toteutan kaupallisia yhteistöitä pääosin Instagramissa erilaisten yrityksien kanssa. Lisäksi suoritan valokuvauskurssia, joka avaa minulle ovet valokuvaajan ammattiin.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Olen aina ollut luova ja omasta mielestä lahjakas – etenkin tässä valokuvausjutussa. Tykkään tehdä asioita itse ja toteuttaa niitä haluamallani tavalla. Olen panostanut aina kuviini, jotka ensi kertaa vuosia sitten saavuttivat kiinnostuneita yrityksiä. Tartun itseäni kiinnostaviin ehdotuksiin, jos meillä on asiakkaan kanssa yhteinen tavoite ja päämäärä.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Olen viettänyt viimeiset 12 vuotta elämästäni koulun penkillä. Tänä kesänä suoritan valokuvauskurssin, jonka jälkeen pidän välivuoden opiskelusta töiden parissa. Tsekkaan päivittäin sähköpostit, joihin pyrin vastaamaan mahdollisimman pian. Päivitän somea, editoin kuvia ja kuvaan kirjaimellisesti – kaikkialla!

Matilda Komulainen valokuva

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa on olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. On mahtavaa päästä toteuttamaan omia ideoita ja saada lopputulos, johon asiakas sekä minä itse ollaan tyytyväisiä.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Itsensä kehittäminen lienee ikuinen projekti. Aina voi kehittyä ja kouluttautua lisää!

Olen innokkaana oppimassa uutta, mutta tällä hetkellä inspiraationi ja halukkuus kehittyä keskittyy valokuvaukseen. Mutta koskaan ei tiedä, mistä esimerkiksi vuoden päästä itsensä löytää!

Matilda Komulainen valokuva 2

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille ja sellaisiksi aikoville?

Kaikki on mahdollista – kunhan vain uskot niin! Ihanaa ja aurinkoista kesää, muistakaa myös levätä. ?

Matildan hienoja kuvia voit seurata somessa:

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Hollannissa opiskeleva Ville on myös kevytyrittäjä: “Nykyään olisi enemmän hommaa kuin mitä ehtii tekemään”

    Olen Ville Vaajanen, 22-vuotias freelance-copywriter. Opiskelen toista vuotta yritysviestintää Arnhem Business School -nimisessä oppilaitoksessa Arnhemin kaupungissa Alankomaissa. Mitä teet? Kirjoitan asiakkailleni ja heidän asiakkailleen tekstiä, pääasiassa nettisivuille ja blogeihin. Suunnittelen tekstit markkinointitoimiston antaman briiffin perusteella, etsin aihetta tukevaa taustatietoa tarvittaessa ja kirjoitan jutut puhtaaksi. Kirjoitan sekä suomeksi että englanniksi. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Olen toiminut freelancerina reilut kaksi vuotta. Aloitin urani…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjä Mikael toteuttaa unelmiaan graafisen suunnittelun parissa – “saan valtavia onnistumisen fiiliksiä”

    Kuka olet? Mikael Heinz, 31-vuotias kiemuraviiksinen taiteilija Vaasasta. Mitä teet? Olen päätynyt elämän eri mutkien kautta Vaasan Setlementtiyhdistyksen tarjoamaan kuntouttavaan työtoimintaan. Hienointa on kuitenkin se, että saan samalla toteuttaa työunelmiani tekemällä graafisen alan töitä (mainoksia, nettisivujen ulkoasu) kevytyrittäjänä. Pääosin olen tehnyt mainoksia (standi yms.) vaasalaiselle kahvilalle sekä nyt viimeisimpänä olen päivittänyt heidän kotisivujensa ulkoasun. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Taisin nähdä televisiossa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjämme Oona Edelberg kouluttaa ihmisen parhaita ystäviä

    Olen Oona Edelberg, 26-vuotias eläintenkouluttaja Siilinjärveltä. Minulla on viisi koiraa, joiden kanssa harrastan suojelua, tokoa, noseworkkia ja vesipelastusta. Mitä teet? Koulutan koiria ja heidän henkilökuntaansa. Pääsääntöisesti pidän kursseja ja yksityistunteja. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Oman yrityksen perustaminen tuntui vielä liian isolta haasteelta ja halusin turvallisesti kokeilla mitä se on. Kouluttajat lähes poikkeuksetta työskentelevät yrittäjinä alallani. Tekemälleni työlle oli kysyntää ja minun…

    Lue lisää