Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Työmokat – miten selvitä niistä menettämättä kasvojaan?

tyomoka-nainen

Oletko joskus lipsauttanut pomon kuullen jotain, mitä ei olisi pitänyt? Oletko myöhästynyt tärkeästä asiakastapaamisesta tai tehnyt virheen, jonka paikkaaminen on maksanut työnantajallesi rahaa?

Älä huoli! Kaikki me teemme virheitä niin töissä kuin elämässä yleensäkin. Tärkeintä virheiden tekemisessä on kuitenkin se, miten niistä toipuu ja mitä niistä oppii.

Kaikista parhaimmat asiat syntyvät yleensä yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä ajattelutapa on noussut pintaan erityisesti viime vuosina voimistuneen start up -yrittäjyyden kasvun myötä.

Miten siis korjata tilanne, kun moka on tapahtunut ja tuuletin pyörii?

Suomalaisessa työelämässä on joskus aiemmin ollut tapana, että mokia kielletään ja omia tai yrityksen epäonnistumisia kielletään. Tämä ei tietenkään ole kovin kestävä tapa suhtautua virheisiin.

Työmoka mies

Siksi listasimme tähän keinoja, joilla mokista selviää huomattavasti tyylikkäämmin. Parhaassa tapauksessa voit onnistua jopa kasvattamaan luottamusta ja oppimaan tapahtuneesta paremmaksi työssäsi.

  • Aina moka ei ole moka, vaikka siltä näyttää. Tutki siis rauhassa vahingot ennen kuin julistat tuomion itsellesi. Pysähdy tarkistamaan tilanne: Onko virhe varmasti tapahtunut? Voisiko sen vielä paikata oikeanlaisilla korjausliikkeillä?
  • Ota yhteys osallisiin eli esimerkiksi esimieheesi tai asiakkaaseesi, jota moka koskee. Kerro avoimesti mitä on tapahtunut ja mistä se on johtunut. Avaa myös tarkasti se, kuinka varmistetaan, että tilanne ei toistu vastaisuudessa.
  • Selvitä tilanne myös itsesi kanssa; mistä tilanne alun perin lähti liikkeelle. Tämä on oppimisprosessin kannalta kaikkein keskeisintä. Koititko saada liian monta asiaa maaliin yhtä aikaa? Oliko kyseessä vain yksittäinen virhe vai oliko mokan taustalla jokin toistuva kaava?
  • Paikkaa tekemäsi virhe ja ole jatkossa entistäkin huolellisempi, luotettavampi ja tarkempi. Paras lääke oman maineen palauttamiseen on asiantuntevaisesti hoidetut työt.

Millaisia mokia sinulle on sattunut työelämässä ja miten olet niistä selvinnyt?

Kirjoittaja Piia Peiponen on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä LinkedIn työnhaussa – 10 vinkkiä parempaan LinkedIn-profiiliin

    LinkedIn on työntekijän ja työnhakijan tärkein sosiaalisen median kanava, joka on keskittynyt toimimaan työelämän verkostoitumiskanavana. LinkedInin idea on luoda oma profiili, jonka keskeinen sisältö periaatteessa vastaa henkilön ansioluetteloa tai käyntikortin tietoja. Verkostoituminen on yksi LinkedInin oleellisimmista toiminnoista. Tavoitteena on luoda omalle profiilille mahdollisimman paljon näkyvyyttä, jotta muut käyttäjät löytäisivät profiilin todennäköisemmin. Työnhaku on LinkedInissa vain yksi kyseisen sosiaalisen median kanavan…

    Lue lisää
  • Työelämä Viikonlopputyö hoituu kätevästi kevytyrittäjänä

    Kaipaatko lisätuloja? Tai onko sinulla jokin intohimo tai muu taito, jota et arkiviikkojen aikana pääse hyödyntämään? Tällöin viikonlopputyö voisi olla sinulle mainio vaihtoehto! Jotkut työskentelevät viikonloppuisin esimerkiksi opintojensa ohella, toiset taas varsinaisen päivätyönsä lisäksi. Joillakin taas voi olla syystä tai toisesta mahdollisuus työskennellä pelkästään viikonloppuisin, kun arkiviikot kuluvat muissa kuvioissa. Viikonlopputyö on usein myös osa sekä iltoja että viikonloppuja sisältävien, tuntityösopimusten työaikoja.…

    Lue lisää
  • Työelämä Voiko työtarjouksesta kieltäytyä? Kyllä, ja näin teet sen oikein!

    Mikäli palvelusi on haluttu, mutta tahdot esimerkiksi pitää työtahdin maltillisena, saattaa ainoa vaihtoehto olla työtarjouksesta kieltäytyminen. Useimmille tämä tilanne on uusi, ja siksi se voi myös tuntua vaikealta. Yksi yrittäjyyden parhaita puolia on sen tuoma vapaus. Päätät itse, mitä töitä haluat ottaa vastaan ja milloin. Vaikka tämä vapaus on monelle juuri työn ilo, tuo se eteen myös erilaisia haasteita kokoaikaiseen…

    Lue lisää