Blogi

2.7.2018

Peräänantamaton asenne vie pitkälle – Viikon kevytyrittäjä Jan Ahlroth

Jan Ahlroth viikon kevytyrittäjä UKKO.fi

Kuka olet?

Olen Jan Ahlroth, 41-vuotias aktiivinen myynnin ammattilainen ja kahden ihanan tyttären isä Espoosta.

Pyrin koko ajan kehittymään ja kulkemaan eteenpäin. Peräänantamaton asenteeni ja intohimoni auttavat minua saavuttamaan tavoitteita nousujohteisella urallani. Tavoitteet ja unelmat on tehty toteutettavaksi.

Vahvuuksiani on laaja-alainen kokemus yritysten pitkäaikaisista ja kannattavista myyntitehtävistä. Minulla on kokemusta aktiivisesta ja konsultoivasta B2B-ratkaisu- ja projektimyynnistä yli 15 vuotta. Olen johtanut myyntiryhmää, vastannut kokonaisvaltaisesti olemassa olevien asiakkaiden myynnistä ja asiakassuhteiden kehittämisestä sekä uusasiakkashankinnasta hyödyntäen niin digitaalisia kuin perinteisiäkin työkaluja.

Mitä teet?

UKKO.fi-palvelua käytän Business FM:n mainosmyynnin laskuttamiseen. Asiakkaat siis mainostavat Business FM:ssä ja saavat sitä kautta uusia asiakkaita taas itselleen.

Käytännössä autan, konsultoin ja palvelen asiakkaitani parhaalla mahdollisella tavalla menestymään omassa liiketoiminnassaan.

Autan myös Audience First Oy:lla asiakkaitani antamaan yhä paremman ostokokemuksen omille asiakkailleen myymälämusiikin ja tuoksumarkkinoiden avulla. Lisäksi autamme asiakkaita äänimainosten ja viestien tuotannossa. Kaupanalan toimijoille myyn myös myymälämainontaa, muun muassa Tokmannin ja Halpa-Hallin myymälöihin.

Työn vastapainoksi liikun 4–5 kertaa viikossa, muun muassa pyöräillen. Kotona taas kaksi ihanaa tytärtä ja vaimo ovat ne kaikista tärkeimmät. Työ on kuitenkin vain työtä!

Jan Alroth Viikon kevytyrittäjä

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytyrittäjäksi koska olin kuullut siitä pelkästään hyvää. Olen aina halunnut perustaa oman yrityksen, joten tämä on ensimmäinen luontainen steppi siihen suntaan. Tulevaisuudestahan ei ikinä tiedä – ainakaan varmuudella.

UKKO.fi on toiminut loistavasti ja suosittelen sitä muillekin.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäivä kuluu asiakkaita tavaten. Olen paljon läsnä myös erilaisissa kommunnikointivälineissä ja pyrinkin palvelemaan asiakkaitani siellä missä he ovat. LinkedIn on itseasiassa tässä kaikista tärkein.

Lisäksi käytän päivittäin paljon tietenkin puhelinta.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on, kun asiakaat tulevat kiittämään hyvin tehdyn työn johdosta.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Kaikilla elämän osa-alueilla. Tiedän, että huipulla tuulee ja sen takia pyrin ylläpitämään jatkuvaa uuden oppimista koko ajan yllä.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Kyllä, terveiset kaikille kevytyrittäjille.

Tehdään asiakkaiden maailmasta yhä parempaa ja muistetaan olla nöyriä, muttei nöyristellä!

Tutustu Janiin ja ole yhteydessä LinkedIn:ssä

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Saara Teirivaara
Kirjoittaja

Saara Teirivaara

Saara tuottaa sanoja, kuvia ja tarpeen tullen melkeinpä mitä tahansa muuta jota markkinoinnin maailmassa saattaa tarvita. Erityisen lähellä tämän some-Picasson sydäntä ovat Instagram, lämmin sää, valkoiset tennarit ja kaikki visuaaliset asiat.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta