Arvioitu lukuaika: 0 minuuttia

Annoimme iloa ja aikaa yksinäiselle ja vähävaraiselle vanhukselle!

Ukko_Kummitodistus

Vanhuusvuosien pitäisi olla meille niitä onnellisimpia. Valitettavasti monelle näin ei kuitenkaan ole; suuri osa Suomen vanhuksista kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Joka toinen päivä suomalainen vanhus tekee itsemurhan.

Yhteistyökumppanimme Gubbe tekee ansiokasta työtä vanhusten hyväksi Suomessa, samalla työllistäen eri ikäisiä ihmisiä. Lokakuun alusta UKKO on ollut mukana tukemassa Gubben toimintaa.

– Koemme meille luontaiseksi tavaksi kantaa kortemme kekoon antamalla Gubbe-sydänystävän iloa ja aikaa yksinäiselle, vähävaraiselle vanhukselle. Meistä on tärkeää olla mukana työllistämässä ihmisiä, ja meille tuo erityistä iloa se, että pääsemme myös työllistämään nuoren vuodeksi eteenpäin merkityksellisen osa-aikatyön parissa, viestintäpäällikkö Leena Honkajuuri UKKO.fi:ltä iloitsee.

Gubbe on etsinyt UKKOlle oman kummivanhuksen ja yhdistänyt hänet Gubbe-sydänystävän kanssa. Gubbe perehdyttää nuoren tarkasti työhön ja antaa hänelle siinä jatkuvaa tukea. Käynneistä maksetaan nuorelle palkkaa.

Gubbe-sydänystävä vierailee vanhuksen luona viikoittain vuoden ajan. Nuori avustaa häntä arjen askareissa, ulkoilee hänen kanssaan tai on ihan vain läsnä ja juttuseurana – mitä ikinä vanhus eniten kaipaa juuri sillä hetkellä.

Seuraavan vuoden ajan tulemmekin kuulemaan siis säännöllisesti koottuja terveisiä kummivanhuksen voinnin kehityksestä iloisen postin muodossa!

 

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista Musiikkialan isoimpien levy-yhtiöiden parissa yrittäminen oli Henkalle antoisa kokemus

    Pian kolmen vuoden ajan  UKKO.fin kumppanuuksista vastannut Henkka Korpela on toiminut yrittäjänä aiemmalla työurallaan. Kokemukset yrittäjyydestä olivat antoisat, ja yrittäjyyden kautta saadut opit edelleen mielessä. Ne ovat auttaneet Henkkaa paljon nykyisessäkin työssä. Asettuminen yrittäjän saappaisiin on paljon helpompaa, kun itse nähnyt sen maailman. – Nyt olen viime vuodet itse päässyt kannustamaan ja vaikuttamaan muiden onnistumiseen sen oman yrittäjäpolun rakentamisessa. Se…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Miltä näyttää UKKO.fin asiakaspalvelijan työviikko? Milka piti Yrittäjyyskoululle päiväkirjaa

    Miltä näyttää UKKO.fin Toiminimiyrittäjiä asiakaspalvelussa auttavan Milkan työviikko? No ei ainakaan tylsältä! Sukella mukaan Milkan arkeen ja ylläty siitä, miten monipuolista asiakaspalvelijan työ voikaan kaikissa erilaisissa tilanteissa olla. Tällä viikolla vietetään kansainvälistä asiakaspalveluviikkoa. Maanantai / Kirjanpidon kiemuroiden selvittelyä Aamu alkaa teekupillisen keittämisellä ja aamupalaverilla, jossa pidetään pikakatsaus sekä oman tiimin viime viikon kuulumisiin että alkavan viikon tuleviin juttuihin. Katsauksen jälkeen…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Itsenäiset yrittäjät saivat oman patsaan Kansalaistorille: ”Patsas kuvastaa yrittäjyyden murrosta ja työelämän monimuotoisuutta”

    Tänään maanantaina Helsingin Kansalaistorilla paljastettiin puoliltapäivin itsenäisten yrittäjien kunniaksi tehty patsas. Teos seisoo Kansalaistorilla keskiviikkoon asti kunnianosoituksena kaikille itsenäisesti yrittäville suomalaisille. Kolmesta itsenäisestä yrittäjästä tehty Patsas rohkeudelle on osa kevytyrittäjyyspalvelu UKKO.fin laajempaa kampanjaa, jonka tavoitteena on nostaa keskustelua itsenäisten yrittäjien asemasta, kertoa heidän tarinoitaan ja auttaa saamaan yksinyrittäjien ja kevytyrittäjien ääni esille yhteiskunnallisesti. – Me haluamme, että itsenäisten yrittäjien arvo…

    Lue lisää