Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Sanna Rönnbergin arki koostuu useista mielenkiintoisista työkeikoista

viikon-kevytyrittaja-sanna-ronnberg

Kuva: Isabel Andersson

Olen Sanna Rönnberg eli urbaania poppia ja räppiä yhdistelevä oululaisartisti Sana. Olen myös tuore Oriflame-kauneuskonsultti.

On mukava tehdä työtä, josta tykkää ja jossa viihtyy!

Mitä teet?

Olen tehnyt musiikkia vuosia ja keikkaillut sen ohella. Hiljattain aloin myymään myös Oriflame-tuotteita, joihin itse rakastuin palavasti aiemmin syksyllä.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Aloitin Oriflame-kauneuskonsulttina ja minulle kerrottiin, että täytyy olla y-tunnus laskutusta varten. Koin kevytyrittäjyyden tässä kohtaa sopivimmaksi vaihtoehdoksi.

Olen laskuttanut musiikkikeikkojamme ohjelmatoimiston kautta, mutta mahdollisesti hyödynnän tätä palvelua myös niihin jatkossa.

Sanna Rönnberg mallikuva

Kuva: Isabel Andersson

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Myyn ja markkinoin päivän aikana Oriflamea, sekä koutsaan omaa tiimiäni. Lisäksi hoidan ohjelmatoimistomme markkinointia sekä oman musiikkiurani edistämistä.

Tavallista työpäivää ei siis oikein ole, jokainen päivä on erilainen. Välillä teen myös tuote-esittelyä ja henkilökohtaisen avustajan töitä.

Tee sitä mitä rakastat ja usko itseesi, sekä unelmiisi. Kova työ palkitsee aina!

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Pidän työni monipuolisuudesta ja vapaudesta. On mukava tehdä työtä, josta tykkää ja jossa viihtyy.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Keskittyminen on heikkoa adhd-oireiden takia, eikä rentoutuminen onnistu – kokoajan on 150 välilehteä päässä auki. Se välillä väsyttää, mutta muuten koen adhd:n vain supervoimana ja tehokkuutena.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Tee sitä mitä rakastat ja usko itseesi, sekä unelmiisi. Kova työ palkitsee aina!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Joel on ensimmäisen sukupolven hautausurakoitsija: ”Yrityksen myötä saavutin rauhan työelämässä"

    Joel Heikura omistaa Nooan Kukka- ja hautauspalvelu Oy:n. Kevytyrittäjyyttä aiemmin kokeillut Joel osti toistakymmentä vuotta toimineen osakeyhtiön elokuussa 2021, sillä hauturin koulutuskaan ei taannut työllistymistä. Joel toimi aiemmin rakennustyömaalla, mutta alaa rasittavat lomautukset veivät katseen tulevaisuuteen. Se oli henkilökohtaisen kasvun vaihe, joka johti opintoihin Jyväskylän kristillisessä ammattiopistossa. Perinteikkäällä alalla yritykset siirtyivät usein sukupolvelta toiselle ja hautaustoimistoja pyöritettiin oman perheen voimin.…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tommi hankkii lisätuloja tuliesityksillä – "UKKO.fin tiimilaskutus toimii näppärästi"

    Kevytyrittäjä Tommi Henttisellä on kirjaimellisesti monta rautaa tulessa: hän käy töissä, opiskelee ja tekee sivutöinä tuliesityksiä. Erityiskiitoksen Tommilta saa UKKO.fin näppärä tiimilaskutus. Tamperelainen Tommi Henttinen päätyi tuliesitysten pariin teatteriharrastuksensa kautta, kun harrastusryhmä halusi kehittää näyttävän sisääntulon esityksiinsä. Idea tähän tuli eräältä teatteriryhmän jäseneltä, joka osasi pyöritellä ja heitellä erilaisia esineitä. ”Aloin harjoitella tanssia sisääntuloa varten. Hiukan myöhemmin ryhdyin opettelemaan myös…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kerttu Komulainen päätti valjastaa sisällöntuotannon tietotaitonsa kevytyrittäjänä

    Hei! Olen Kerttu, 29- vuotias kuhmolainen nainen. Olen ammatiltani luonto-ohjaaja. Olen opiskellut myös muotoilua, mutta jätin koulun kesken. Valokuvausta olen harrastanut 7 vuotta, joten pikkuhiljaa uskallan kutsua itseäni myös valokuvaajaksi. Lisäksi olen pitänyt luontoaiheista blogia pari vuotta. Mitä teet? Kevytyrittäjänä teen kaikenlaista sisällöntuotantoa, enimmäkseen pienten yritysten someen ja kotisivuille. Yrittäjän halutessa otan hänen somekanavansa kokonaan hallintaani, jotta yrittäjä itse saa…

    Lue lisää