Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Kevytyrittäjyys valmisti Emiliaa yrittäjyyteen: "Yrityksen perustaminen oli pelottavimpia asioita, joita olen tehnyt"

Olen Emilia Peuhkuri, monipuolinen kauneusalan yrittäjä. Liikkeeni KauneusStudio Emilia Peuhkuri sijaitsee Torikadulla Forssassa. Valmistuin vuonna 2013 meikkaaja-maskeeraajaksi ja viime vuonna parturi-kampaajaksi.

Ennen ammattiopintojani olin kartuttanut työkokemusta kesätöissä. Lukion aikana työskentelin kesäisin huoltamon kassalla, baaritiskin takana ja kotona sikatilalla. UKKO.fi-laskutuspalvelua aloin käyttää kynsi- ja meikkipalveluiden laskuttamiseen opiskellessani hiusalaa.

Kevytyrittäjyys oli minulle luonteva tapa päästä tekemään oman alani töitä opiskelun ohessa. Varsinainen yrittäjyys tuntui tuohon aikaan vielä liian pelottavalta ja aivan liioittelulta. Opin kevytyrittäjyyden kautta vastuuta ja oma-aloitteisuutta sekä ennen kaikkea numeroiden pyörittelyä. Itsensä työllistämiseen liittyy paljon veroasioita ja muita maksuja, joiden ymmärtäminen tällaiselle luovalle ihmiselle on välillä vieläkin haastavaa. Kevytyrittäjänä sain rauhassa opetella näiden maksujen merkitystä käytännössä.

Oman yrityksen perustaminen pelotti

Yritykseni perustin viime vuonna, kesällä 2016, kun valmistuin parturi-kampaajaksi. Asiakkaita alkoi jo olla enemmän ja valmistumisen myötä sain laajennettua palvelutarjontaani myös hiuksiin. Aluksi toimin yritykseni kanssa vuokratuolilla, mutta nyt tästä syksystä lähtien olen ollut tasavertaisena vuokralaisena mahtavan työkaverin kanssa.

Yrityksen perustaminen oli yksi pelottavimmista asioista, joita olen tehnyt, mutta kevytyrittäjyys teki sen askeleen ottamisesta helpomman. En ole katunut päivääkään! Teen mitä rakastan ja asiakkaani ovat ihania. Läheisiltä saan kaipaamaani tsemppiä vaikeina hetkinä, joita jokaisen yrittäjän tielle aina välillä osuu.

Yrittäjällä on hyvä olla sisua

Parasta yrittäjyydessä on se, että olla itse oma pomonsa. Yrittäjyys ei ehkä ole helpoin tie, mutta se on varmasti äärimmäisen palkitseva.

Suosittelen ehdottomasti kevytyrittäjyyttä ja yrittäjyyttä kaikille, joilta löytyy innovatiivisuutta ja sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Ilman sinnikkäitä pienyrittäjiä Suomi ei olisi näin upea!

Emilian tekemiä kynsiä, kampauksia ja meikkejä voit ihastella hänen yrityksensä Facebook- ja Instagram-tileillä. Aikoja Emilialle voi varata puhelinnumerosta 040 541 2600.

Rekisteröidy!

Miksi kevytyrittäjyys sopii erityisesti kauneusalan ammattilaisille? Lue lisää!

Haluatko sinäkin kertoa oman yrittäjatarinasi?

Yrittäjätarina on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen ammattilaisia, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi kevytyrittäjyyden kautta. Me haluaisimme kuulla, miten sinusta tuli yrittäjä!

Ota yhteyttä markkinointi@ukko.fi, niin pääset kertomaan oman tarinasi.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Aija on ponnistanut menestyvään liiketoimintaan rumpuopena

    Olen Aija Peltola, 26-vuotias tradenomi ja rumpujensoiton opettaja. Olen kotoisin Jyväskylästä, mutta asun Espoossa. Valmistuin tradenomiksi keväällä 2019. Mitä teet? Työskentelen puolet viikosta markkinoinnin mittaamiseen keskittyvässä Startup-yrityksessä ja puolet kevytyrittäjänä opettaen rumpujensoittoa yksityistunneilla kaikenikäisille Helsingin Malminkartanossa. Minulla on tällä hetkellä 17 oppilasta, joista suurin osa käy tunneilla viikoittain. Rumpuopettajan työ saattaa nopeasti ajateltuna kuulostaa siltä, että rumpuopettaja opettaa rumpujensoittoa. Vaikka…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Valmentaja Oona Peltonen: "Kevytyrittäjyys toi varmuutta tekemiseen"

    Hei! Olen Oona Peltonen, 19-vuotias kevytyrittäjä ja valmentaja Vantaalta. Valmennustaustani on yläasteikäisestä asti kaikenikäisiä valmentaen ja ohjaten nykyisten lajien lisäksi esimerkiksi telinevoimistelussa, perheliikunnassa, leiritoiminnassa sekä erilaisissa jumpissa. Päätin tehdä rakkaasta ohjauksesta ammattini ja sen toteutin 2019 joulukuussa, kun valmistuin liikuntaneuvojaksi Kisakallion Urheiluopistosta. Kevytyrittäjänä toimin voimisteluseurassa joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun valmentajana. Valmennettavani ovat iältään suunnilleen 9-16-vuotiaita. Ohjaan myös lapsille akrobatiavoimistelua. Päivisin…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat “Jos jokin on tekemisen arvoista, on se myös täysillä tekemisen arvoista” – Viikon kevytyrittäjä Janne Göös

    Kuka olet? Olen Janne Göös, jyväskyläläinen kiinteistönvälittäjä, kirvesmies sekä Elvis-imitaattori. Mitä teet? Toimin kiinteistönvälittäjänä REMAXilla, jonka lisäksi teemme kollegani Jasun kanssa UKKO.fi-palvelun kautta huoneistoremontteja asiakkaillemme. Lisäksi teen silloin tällöin Elvis-imitaattori keikkoja. Minulla on myös oma Youtube-kanava Don Göös, jossa jaan vinkkejä ja ajatuksiani asuntosijoittamiseen liittyen. Tällä hetkellä koen eläväni kiireistä kiireistä, mutta hyvää vaihetta elämässäni. Kiireestä huolimatta näen asioiden niin…

    Lue lisää