Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Kevytyrittäjä Aatu Itkonen, 17 – “Koen tekemäni työn merkitykselliseksi”

viikon-kevytyrittaja-Aatu-Itkonen

Kuka olet?

Olen Aatu Itkonen, nuori 17-vuotias esiintyjä. Olen esiintynyt 13-vuotiaasta asti, ensin Kaakkois-Suomessa mutta nykyään ympäri Suomea.

Synnyin Lappeenrannassa, mutta muutimme sittemmin Kouvolaan ja näin ollen koen olevani kouvolalainen!

Mitä teet?

Teen taikurin, juontajan sekä yrittäjyysluennoitsiijan töitä. Olen esiintynyt isommissa ja pienemmissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa noin neljän vuoden ajan sekä taikurina että juontajana. Tästä esimerkkinä muun muassa valtakunnallinen Suomen lasten itsenäisyysjuhla viime vuoden joulukuussa tai tuleva 5.9. järjestettävä Ylivieskan yrittäjän päivän -tapahtuma.

Nykyään teen myös paljon yhteistöitä yritysten ja mediankin kanssa. Tästä hyviä esimerkkejä ovat vaikka somejulkaisuni ja keikkatilaajat sekä TV-vierailut/media-artikkelit. Yrittäjyyspuhujana keikkailen kouluissa (peruskoulut, lukiot, ammattikoulut) ja aikuistenkin koulutustilaisuuksissa.

Puolessa vuodessa kerkesin moikata tuhansia nuoria! Luennossa kerron tarinaani ja jaan vinkkejä muun muassa markkinoinnista, somesta, julkisuudesta ja aikataulutuksesta sekä priorisoinnista.

Tämän kaiken lisäksi opiskelen vielä Tampereella media-alaa.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytryrittäjäksi noin 15-vuotiaana, sillä yritykset alkoivat vaatia keikoista laskua. Koska minulla oli tässä kohtaa vielä peruskoulu kesken, olisi toiminimen perustaminen ollut liian iso pala. On vieläkin, sillä hommaa on aika paljon ilman paperitöitäkin.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni (esimerkiksi taikashow-keikkapäivä) alkaa heräämisellä ja parilla kupilla kahvia. Siitä siirryn sähköpostien ja “toimistohommien” kimppuun. Tämän jälkeen valmistaudutaan keikkaan pakkamaalla tavarat ja silittämällä ehkä esiintymisvaateet.

Sitten hyppään autoon, jota ajamaan olen palkannut kaksi vuorottelevaa kuski-valokuvaajaa keikoilleni.

Keikkapaikalleni saavuttuani katsastan tilaajan kanssa tilanteen ja laitan ehkä äänentoiston ja valot kuntoon. Tämän jälkeen hyppään lauteille ja noin 30 minuuttinen humoristinen stand-up-taikashow pääsee vauhtiin!

Tämän jälkeen jään yleensä vielä hetkeksi alueelle, jonka jälkeen alan suuntaamaan kotiin. Kotona puran kamerasta keikkakuvani tietokoneelle ja postaan someen! Juonto- ja yrittäjyyspuhujakeikkapäivät ovat sitten toinen lukunsa.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on nähdä kuinka ihmiset viihtyvät, sillä tykkään viihdyttää. Yleisöllehän tätä tehdään!

Koen tekemäni työn merkitykselliseksi. Joskus suurimman avun asiakas saa siitä, että on kuunteleva korva. Yleensä aina saan itselleni siitä hyvän mielen lisäksi paljon oppia ja viisaita neuvoja.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Kärsivällisyydessä.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Suosittelen kevytyrittäjyyttä, sillä siten itsellesi jää aikaa paperitöiltä kaikelle muulle. Varsinkin, jos olet myös opiskelija, on kevytyrittäjyys oiva ratkaisu!

Tutustu Aatuun suoraan hänen kotisivuillaan tai seuraa häntä Facebookissa tai Instagramissa! Sieltä löydät kootusti myös kaikki tulevat keikat.

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake täällä.

Kirjoittaja: Saara Teirivaara

Saara tuottaa sanoja, kuvia ja tarpeen tullen melkeinpä mitä tahansa muuta jota markkinoinnin maailmassa saattaa tarvita. Erityisen lähellä tämän some-Picasson sydäntä ovat Instagram, lämmin sää, valkoiset tennarit ja kaikki visuaaliset asiat.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Ravintolasiivooja Susanna Lahtinen

    Olen Susanna, 41-vuotias nainen ja kahden aikuisen lapsen äiti Lahdesta. Mitä teet? Olen aina rakastanut siivoamista, ja aiemmin tosin työtä tehnyt enemmän myyntialalla, mutta alan työtilanne huono, joten ajauduin “vahingossa” ravintolasiivouksia tekemään. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Ensin siivosin Lahden keskustassa yhtä ravintolaa, minkä jälkeen minulle tarjottiin toista. Nyt minulla on jo kolme ravintolaa siivottavana! Vaikka työni on hyvin fyysistä ja herätykset…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Capturing dreams and a journey from Poland to Finland

    Klaudia Cieplinska is a visual storyteller whose narrative revolves around the realms of entrepreneurship and photography. Her journey as an entrepreneur began in 2014, when she decided to turn her inner passion for photography into a thriving business. The story originated in Poland and continued successfully as she reached Finland, and founded her company, Musta Mäki Media. However, entrepreneurship wasn’t…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sonja Siikanen on helposti lähestyttävä valokuvaaja, joka saa kuvattavan rentoutumaan

    Olen Sonja Siikanen, kohta 25-vuotias valokuvaaja ja journalistiopiskelija Turusta. Asun kumppanini kanssa Portsassa, käyn Kupittaalla koulussa ja työkeikoilla ympäri Etelä-Suomen. Mitä teet? Journalistiopinnoista huolimatta olen edelleen ensisijaisesti valokuvaaja. Olen vahvimmillani henkilökuvauksessa ja dokumentaarisessa tapahtumakuvauksessa. Olen saanut paljon palautetta siitä, että kamerani edessä on helppo olla, ja yleensä pahinkin jännittäjä yllättyy myös tuloksista positiivisesti! Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Oman yrityksen perustaminen ei…

    Lue lisää