Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Korvakorut innostivat yrityksen perustamiseen

Ruotsalainen työnantaja toivoi Michaela von Kügelgenin laskuttavan heitä, joten Michaela päätyi UKKO.fi:n käyttäjäksi. Vuotta myöhemmin hän perusti oman yrityksen.

– Olin pitkään miettinyt toiminimen perustamista, mutta en jostain syystä vielä ollut valmis siihen vuonna 2014, joten UKKO.fi tuntui hyvältä vaihtoehdolta.

Michaela laskutti noin vuoden ajan ruotsalaista työnantajaansa UKKO.fi:n kautta, mutta syksyllä 2014 syntyi uusi idea puolivahingossa.

– Tein itselleni korvakorut skumppakorkeista ja laitoin niistä kuvan Instagramiin. Moni kaveri innostui ja päätinkin alkuvuodesta 2015 perustaa yrityksen. Kaikki tapahtui nopeasti, yhtäkkiä minulla oli kommandiittiyhtiö, 29-vuotias Michaela kertoo.

Näin jälkikäteen ajateltuna yrityksen olisi voinut perustaa jo kauan aikaisemmin, Michaelan mielestä oli kuitenkin hienoa saada harjoitella Ukon kautta.

– Sain paremman kuvan yrittäjälle kuuluvista maksuista, ja kuinka paljon oikeasti pitää laskuttaa saadakseen järkevän summan käteen. Nyt hinnoitellessa leikin vielä välillä Ukon palkkalaskurin kanssa, sen kautta hintoja on helppo hahmottaa.

Yrittäjyys ei ollut yllätys

Askel omaan yritykseen oli loppupeleissä pieni. Michaelan vanhemmat ovat yksityisyrittäjiä, ja Michaela on aina ollut se joka pitää lankoja käsissään. Vanhemmilta sai apua ja vinkkejä. Michaela kävi myös Naisyrittäjyyskeskuksen ilmaisessa yrittäjäinfossa.

– Yksi kavereistani sanoikin ”vihdoin, olen odottanut tätä”, kun ilmoitin yrityksen perustamisesta. Kai se on minulla vähän veressä.

Yksi Michaelan monista korvakorumalleista

Vaikka korvakorujen myynti oli yrityksen lähtölaukaus, suurin osa Michaelan yrityksen tuotoista tulee free-toimittajan töistä. Michaela kirjoittaa muun muassa akateemisesta tutkimuksesta Suomessa ja Ruotsissa Addeto-nimiseen verkkoportaalin ja tekee mielellään juttuja yllättävistäkin teemoista.

– Parasta toimittajan työssä on kun saa tavata uusia ihmisiä ja koko ajan oppia uutta. Haastateltavat inspiroivat minua haastamaan itseäni koko ajan uudestaan ja uudestaan.

Yrityksen perustamista helpotti myös tieto siitä, että Michaela voi laskuttaa verkkoportaalia 50 prosenttia kuukaudessa.

– Tämän lisäksi teen töitä Ylen ruotsinkielisissä radiouutisissa, josta saan ihan tavallista palkkaa. Ne työt toimivat myös tietynlaisena varmuutena.

Tulevaisuudessa Michaela toivoo kuitenkin lisää asiakkaita omalle yritykselle.

– Tekisin mielelläni lisää käännöstöitä. Haaveena on mahdollisuus elää täysin oman firman tuotoilla, mutta en stressaa. Vastahan minä yritykseni perustin!

Tee suunnitelma

Yrittäjyydestä haaveilevia Michaela ei halua varoittaa vaikeuksista mitenkään erityisen paljon. Hänen mukaansa on hyvä olla muutama varma asiakas. Tärkeää on myös oman ajan hallinta.

– Päivät menevät helposti Facebookissa pyörimiseksi ellei minulla ole hyvää suunnitelmaa tai omia deadlineja. Ilman kirjanpitäjää olisin myös hukassa. Monet jutut ovat vielä hakusessa, mutta tuskin kukaan olettaa, että heti pitää osata kaikki.

Michaelan mielestä UKKO.fi on hyvä mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä ilman suurempaa byrokratiahässäkkää.

– Asiakaspalvelu auttoi, jos jokin asia askarrutti. Muutenkin kaikki sujui hienosti palvelun kanssa. Olisin varmasti perustanut yrityksen joka tapauksessa, mutta UKKO.fi:n jälkeen kaikki tuntui selkeämmältä.

Parasta yrittäjyydessä on oman ajan hallinta ja sen mukana tuleva vapaus, vastuuta unohtamatta.

– Olen aikaansaava ihminen ja teen yleensä töitä pari tuntia putkeen, pidän pidemmän tauon ja käyn vaikka lenkillä ja jatkan sitten iltapäivällä töitä. Olisi vaikeaa sopeutua normaaliin työrytmiin tämän jälkeen.

Entä korvakorut, onko niitä kukaan ostanut?

– Yllättävän moni! Korviksia on verkkopalvelu Etsyn lisäksi myynnissä muun muassa Iso Omenan Decanterissa. Sain myös juuri tietää, että Decanter aikoo myydä niitä Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuilla lokakuussa, se tuntuu todella hurjalta, Michaela kertoo.

Lisätietoja Michaelasta ja hänen töistään:

Kotisivut: http://www.pinions.fi/fi-FI

Facebook-sivut: https://www.facebook.com/pages/Pinions/1543676899222461

Michaelan sähköposti: michaela@pinions.fi

Addeton sivut: http://www.addeto.com/

UKKO.fi haluaa toivottaa Michaelalle menestystä yrittäjyyden polulle!

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Viikon Kevytyrittäjämme Heidi on paitsi muistihoitaja, myös ammattijärjestäjä – mitä se oikein tarkoittaa?

    Kuka olet? Olen Heidi, 25-vuotias lähihoitaja, muistihoitaja ja ammattijärjestäjä. Arjenlomatila on sivutyöni henkilökohtaisen avustajan työn rinnalla. Mitä teet? Arjenlomatila-palveluni tarjontaan kuuluu kotiapu- ja ammattijärjestäjäpalvelut. Autan ihmisiä luopumaan turhasta tavarasta ja järjestelemään jäljelle jääneet tavarat ja esineet. Autan paitsi kodin tekemättömien töiden kanssa, myös ikäihmisiä arjen sujumisessa mm. siivouksessa, ulkoilussa ja peseytymisessä. Tämän lisäksi toimin someassistenttina pienille yrityksille/yrittäjille. Autan heitä sosiaalisen…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjä Terhi Sajakoski tekee nettisisältöjä – “Hienointa työssäni on oma vapaus”

    Olen 57-vuotias markkinoinnin ja sisällöntuottamisen moniosaaja. Koulutukseltani olen yo-sihteeri ja minulla on myös matkailun ammattitutkinto. Mitä teet? Teen pääasiassa nettisisältöjä, käännän englanninkielisiä sivusisältöjä suomeksi (toinen toimeksiantajistani on kansainvälinen), teen kielenhuoltoa ja editoin valmiita tekstejä paremmaksi suomen kieleksi jne. Suomalaiselle toimeksiantajalle teen massapostituksia eli lähetän heidän sidosryhmilleen informaatiosisältöjä sähköpostitse. Tärkein työvälineeni on läppäri, nettiyhteys ja oma työpöytä kotikonttorissani. Miten päädyit kevytyrittäjäksi?…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjä on visualistiksi opiskellut Annika, jolla on monta ammattia

    Kuka olet? Olen Annika, 25-vuotias salolainen nainen. Asun avopuolisoni ja koirani kanssa. Olen juuri valmistunut koulusta visualistiksi ja koitan selvittää mahdollisuuksiani ja taitojani työelämässä, niin palkallisena kuin kevytyrittäjänä. Pohjalla on myös myynnin ammattitutkinto sekä lähihoitajan koulutus. Mitä teet? Olen töissä Kultajousessa osa-aikaisena työntekijänä, viikonloppuöisin ravintolassa karaokejuontajana ja kevytyrittäjänä teen kaikkea mitä koulutukseeni kuuluu. Teen kuvauskeikkoja, markkinointisuunnittelua, uuden logon suunnittelua yritykselle…

    Lue lisää