Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Mikael Multasuo kääntää ja oikolukee kevytyrittäjänä

viikon-kevytyrittaja-mikael-multasuo

Olen Mikael Multasuo, 24-vuotias kieltenopettajaopiskelija Oulusta. Opiskelen tällä hetkellä kuudetta vuotta Oulun yliopistossa, jossa suoritan sekä pohjoismaisen filologian aineenopettajan opintoja että englantilaisen filologian maisterivaiheen opintoja.

Ensimmäinen tutkintoni on käytännössä valmistumista vaille valmis, mutta toisen osalta jäljellä on reilu vuosi, ja siksi osa-aikatyö kevytyrittäjyyden kautta on edelleen ajankohtaista ja tarpeellista.

Mitä teet?

Kävin opetusharjoitteluni vuonna 2017, jonka jälkeen sain idean oman opetusalan yrityksen perustamisesta opintojen ohelle.

Olin kuitenkin jo aiemmin opinnoissani käynyt käännöskursseja sekä ruotsin että englannin osalta, siksi myös kääntäminen ja myöhemmin oikolukeminen tulivat osaksi yritystäni.

Keväällä 2018 hain mukaan Oulun kaupungin ja sen yhteistyökumppaneiden Kesäyrittäjä -projektiin, jossa nuoret saavat tietoa ja käytännön taitoja yrittämiseen liittyen. Osana tuota projektia Aloin tarjota Avain Language Services -palveluani kevytyrittäjänä.

Tarjoan Avain Language Services -yritykseni kautta mm. opetusta, käännöstöitä ja tekstien oikolukua.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Olen ollut kevytyrittäjänä nyt noin puolitoista vuotta, mutta UKKO.fi-palvelua aloin käyttää vasta tänä vuonna toisen palvelun lisäksi.

Päädyin kevytyrittäjäksi osallistuttuani Oulussa Kesä yrittäjä -projektiin. Projekti antoi minulle itsevarmuutta sekä käytännön taitoja yrittäjyyteen liittyen.

Olen tehnyt kevytyrittäjänä lukuisia erilaisia toimeksiantoja kuten esimerkiksi yksityisopetusta, kauko-opetusta videopuhelun avulla, tutkimusabstraktien käännöksiä ja oikolukuja, erilaisten nettisivujen käännöksiä, keikkatiedotteiden käännöksiä sekä keikoilla ja festareilla stage handin ja baarimikon töitä.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Suurin osa ajastani kuluu edelleen opiskellessa, mutta työskentelen kevytyrittäjänä yleensä muutamia päiviä kuukaudessa, riippuen toimeksiantojen määrästä.

Noin kuukauden päästä valmistun aineenopettajan ammattiin, ja noin puolentoista vuoden päästä yliopisto-opintoni ovat toivottavasti jo kokonaan valmiina ja pääsen täysipäiväisesti työelämään.

Siitä huolimatta en aio lopettaa kevytyrittämistä kokonaan, sillä siitä on tullut tavallaan osa persoonaani!  Minulle kevytyrittäminen on nimenomaan jatkuvaa itsensä haastamista ja sitä kautta itsensä oppimista, enkä missään nimessä vaihtaisi sitä mielelläni pois, vaikka olisinkin täyspäiväisesti töissä.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Saan hyödyllistä työkokemusta omalta alaltani omilla ehdoillani. Erityisesti aikatauluun liittyvä vapaus on ollut hyödyllistä opiskelujen kannalta.

Olen oppinut paljon jokaisesta toimeksiannostani, ja todella nautin siitä, että pystyn työllistämään itseni omilla ehdoillani ja aikataulullani.

Kevytyrittäjyys on lisännyt erityisesti itsenäisyyden ja jonkinlaisen pelottomuuden tunteita ja rikkonut oman käsityksen siitä, mitä voin ja en voi tehdä.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Markkinointi on ehdottomasti oman kehityslistani kärjessä. Oman osaamisensa myyminen ja kehuminen tuntuu jollakin tavalla hankalalta, vaikka sitä itse arvostaakin ja on sen osalta itsevarma.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Vaikka aloitin kevytyrittäjyyden jo vuonna 2018, olen päässyt kunnolla toteuttamaan yritykseni toimintaa vasta kuluvana vuonna.

Siksi haluaisinkin kannustaa uusia kevytyrittäjiä jatkamaan toimintaa, vaikka aluksi olisikin hiljaisempaa. Oma päättäväisyys, motivaation ylläpitäminen sekä haasteiden vastaanottaminen auttoivat minua lopulta pääsemään lähemmäs tavoitteitani, ja minusta tuntuu, että toiminnan kasvulle on erittäin hyvät mahdollisuudet myös tulevana vuonna.

Olen saanut paljon vinkkejä muilta kevytyrittäjiltä. Älkää siis epäröikö kysyä ja myös antaa niitä!

Käy tutustumassa Mikaelin toimintaan Facebookissa: Avain Language Services

Jos kaipaat oikolukuun tai kääntämiseen liittyvää apua, voit ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse: avainservices@gmail.com.

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Onnenpotkuista syntyi menestyvää luovaa liiketoimintaa

    Turkulainen Samuli ”Sako” Koivulahti, 38, ryhtyi päätoimiseksi UKKO Toiminimiyrittäjäksi hieman pakon edessä menetettyään molemmat työpaikkansa. Sen jälkeen asiat ovat kääntyneet päälaelleen. Nyt mies palaisi kokopäiväisiin palkkatöihin ainoastaan, jos olisi aivan pakko. Hämmennys. Se oli yksi Koivulahden päällimmäisiä ajatuksia, kun kaksi palkkatyötä loppuivat äkisti. ”Käytännössä minulta meni molemmat duunipaikat samaan aikaan.” Digimarkkinointitoimistosta käteen jäi kylmä kädenpuristus ja karenssi. Osa-aikaiset pelivalvojan työt…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Rakennusmestari Eero Mononen, 72, löysi kevytyrittäjyydestä toimivan ratkaisun – ”hyvän rakentamisen tavoite on yhteinen”

    Outokumpulaisella rakennusmestarilla Eero Monosella riittää työtä rakennustyön valvonnassa. Eläkkeelläkin on mukava jatkaa työntekoa kevytyrittäjänä, kun voi keskittyä siihen, mitä parhaiten osaa ja paperiasiatkin hoituvat vaivattomasti. Mononen, 72, näkee työnsä jäljen kaikkiaan noin 500 kohteessa, valtaosan niistä Joensuun seudulla. Yli 50 työvuoden aikana hän on ehtinyt olla monessa mukana. ”Jo 10-vuotiaana olin kirvesmiehenä toimineen isän mukana työmailla. Myös ukki oli moniosaava…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Riitta Nyberg on monipuolisen ja inhimillisen markkinoinnin ammattilainen

    Olen Riitta, joensuulainen jokapaikanhöylä. ? Lastuja lentelee verkkosivuille, esitteisiin ja radioon mainoksina. Äänimainokset ovatkin ollut loistava ytimöittämisen koulu – kertoa ydinviesti 20 sekuntiin käyttäen hyödyksi äänimaisemia, efektejä, musiikkia, arjen tilanteita tai dialogia! Pohjimmiltaan olen humanisti, jota kiinnostaa maailmanparannus myös markkinoinnissa. Kevytyrittäjyys sopii tämänhetkiseen elämäntilanteeseen ja aikaa jää myös ihmetellä maailman vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mitä teet? Toimin sisältötuottajana freelancer-pohjalla Tähti…

    Lue lisää