Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Vieraskynä: Mikroyritysten Suomi

Suurin osa (93 %) kaikista Suomen yrityksistä on mikroyrityksiä eli 1–9 hengen yrityksiä. Yrittäjistä 65 prosenttia työllistää vain itsensä.

Tästä huolimatta Suomen hallitus on pitkään keskittynyt vain yli 250 henkilöä työllistäviin suuryrityksiin, joita on koko maassa 0,2 prosenttia.

Pk-yritysten (pienet ja keskisuuret, 10–249 henkilöä) aseman parantamisesta on kyllä puhuttu, mutta mikroyrityksistä ei ole puhuttu. Onkin ollut ilahduttavaa kuulla, että viime aikoina ministerit Jari Lindström ja Olli Rehn ovat maininneet puheissaan mikroyritykset. Hallituksen kaavailemassa työllisyys- ja yrittäjyyspaketissakin otetaan huomioon nyt myös yksinyrittäjät.

Yrittäjyys ja ylipäätään työelämä ovat muuttuneet ja se näkyy muun muassa siten, että itsensä työllistäjien ja kevytyrittäjien määrä on kasvanut. Toimeentulo voi koostua esimerkiksi osa-aikaisen palkkatyön ja laskutuspalvelun kautta tehtävän työn yhdistelmästä. Joustavuus ja yksinkertaisuus nousevat tärkeään rooliin työelämän murroksessa. Moni tahtoo myös kokeilla kevytyrittäjyyden avulla, voisiko oma yritysidea kantaa ja onko itsessä yrittäjäainesta.

Yksinyrittäjä kukkakaupassa

Yksinyrittäjä voi saada apua sesonkiruuhkan purkuun palkkaamalla kevytyrittäjän apuun.

Itsensä työllistäminen on yhä useammalle varteenotettava vaihtoehto tulevaisuudessa. Oman työn myynti ja hinnoittelu on kuitenkin monelle alkavalle yrittäjälle vaikeaa. Laskutuspalvelun avulla voi yrittämistä hieman harjoitella ennen oman yrityksen perustamista.

Harva tulee ajatelleeksi, että kevytyrittäjää voi käyttää myös apuvoimana omassa yrityksessä. Kevytyrittäjä on joustava vaihtoehto palkatun työntekijän tilalle yrityksen kausi- tai ruuhkahuippujen tasaamiseen. Yritys maksaa ainoastaan työsuorituksen laskutuspalveluyritykselle, joka taas maksaa työntekijälle (kevytyrittäjälle) palkan sekä palkkaan liittyvät sivukulut.

Työelämä on muuttunut paljon siitä, mitä se on ennen ollut ja sen vuoksi on hyvä, että myös työn tekemisen muodot muuttuvat.

Kirjoittaja Jari Jokilampi on Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja ja toiminut yrittäjänä vuodesta 1984 lähtien.

Lue myös

Itsenäisten yrittäjien määrä ja liikevaihto kasvussa

Mikä on pienyrittäjä ja miten sellaiseksi ryhdytään menestyksekkäästi?

Yksityinen elinkeinonharjoittaja – mitä se oikein tarkoittaa?

 

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjyys:

  • Yrittäjyys Miten suojata yritysideasi ja yrityksesi nimi? Tuhti tietopaketti pienyrittäjän immateriaalioikeuksista

    Patentti, hyödyllisyysmalli, tekijänoikeus? Sinulla on hyvä idea siitä, millaista tuotetta tai palvelua yrityksesi tulee myymään. Olet ylpeä ideastasi, sillä olit ensimmäinen, joka sen keksi. Haluat varmistaa, ettei kukaan yritä kopioida uniikkia ideaasi – siihen saat vinkit tästä artikkelista!  Vaikka yrityksesi olisi pieni ja toimintasi vasta alkutaipaleella, on omat ideat ja innovaatiot hyvä suojata. Sinulla voi olla idea, ajatus tai tuote,…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Näin yrittäjyyden kenttä on Suomessa muuttunut vuosikymmenissä – katso mielenkiintoiset poiminnat aikajanalta!

    Vaikka yrittäjyyttä arvostettiin suuresti jo 1900-luvun alun Suomessa, vasta 1980-luvulla yrittäjämyönteinen asenne alkoi yhteiskunnassa versoa ja kukoistaa. Vuonna 1879 alkaa viimein tapahtua, kun elinkeinoasetus poistaa kauppojen perustamisilta rajoitukset. Nyt kuka tahansa Suomen kansalainen voi yrittää, kunhan jättää elinkeinoilmoituksen joko kaupungissa maistraatille tai maaseudulla kruununvoudille. Tätä ennen elinkeinotoiminnan harjoittaminen oli rajattu vain kaupunkien porvariston ja aateliston yksinoikeudeksi. Luvanvaraisena säilyvät vain jotkin…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Miten hyödyntää hiljainen heinäkuu? Kokosimme vinkit kaikenlaisille yrittäjille!

    Juhannuksena kymmenettuhannet suomalaiset suuntaavat mökkimaisemiin ja aloittavat samalla loman vieton. Kesälomakausi on Suomessa perinteisesti startannut juhannuksesta ja heinäkuussa yksi jos toinenkin yritys, virasto ja palvelu on kesälaitumilla kirmaamisen vuoksi suljettu – kun mökkikunnissa ja kaikenkirjavissa kesätapahtumissa taas riittää säpinää. Heinäkuu onkin monelle yrittäjälle haastavaa aikaa – laittaako lappu luukulle, jos ei asiakkaita kuitenkaan näy ja lomailla itse, vai voisiko hiljaisemman…

    Lue lisää