Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Poikkeusolojen aikana ei peukaloita pyöritellä – Yrittäjyyskoulu toi parhaat oppiartikkelinsa yhteen

oppiartikkelit-nainen-kuuntelee

Suomessa todettiin poikkeusolot maaliskuun alussa koronavirustartuntojen kasvun vuoksi. Jos kiire tällä hetkellä tasaantuu, kannattaa yrittäjän suunnata energiansa liiketoimintansa hiomiseen, brändin kiilottamiseen ja ennen kaikkea uuden oppimiseen. Yrittäjyyskoulu toi uuden opiskelua varten parhaat artikkelinsa yhteen.

Poimi vinkit videoiden tekemiseen

Yhä useampi viihtyy sisältöjen parissa katsomalla videoita, joten tässä kohtaa yritykselläsi on paikka tehdä uusi aluevaltaus. Videoiden tekemisen paras puoli on, että se ei ole rakettitiedettä ja onnistuu keneltä vain. Puhelimella saat aikaiseksi riittävän laadukasta materiaalia, joten mitään kalliita videokameroita et tähän tarvitse. Alkuun päästäkseen on hyvä miettiä, kenelle video suunnataan, ketä tavoitellaan, mistä aiheesta puhutaan ja miksi. Mikäli kohderyhmänä on liian laaja, päätyy helposti puhumaan aiheista, jotka eivät lopulta kiinnosta ketään. Rajaamalla fokus tarkentuu ja pystyy löytämään näkökulmia, joille on aitoa kysyntää. Lue lisää artikkeleistamme Älä pelkää Youtubea ja Näin pääset alkuun Youtubessa.

Kynä käteen ja yritysblogi pystyyn!

Bloggaaminen sopii kenelle tahansa yrittäjälle, jolta löytyy aito halu jakaa tietoa ja tarjota asiakkaille hyötyä tekstien välityksellä. Eniten hyötyä blogista on useimmiten asiantuntijoille, joiden palveluita ostetaan paitsi ammattitaidon, myös persoonan perusteella. Blogin kirjoittaminen ei ole niin vaikeaa kuin miltä se ehkä kuulostaa. Tapaat todennäköisesti jatkuvasti asiakkaitasi ja juttelet heidän kanssaan. Kirjoita niistä asioista, jotka heitä askarruttavat tai joista he kysyvät sinulta usein neuvoa. Lue lisää yritysblogin perustamisesta tästä: Kirjoita timanttinen yritysblogi.

Oppiartikkeli. Nainen opiskelee.

Viisi SEO-vinkkiä aloittelevalle pienyrittäjälle

Olethan huolehtinut, että asiakkaasi ylipäätään löytävät sinut, eli yrityksesi kotisivut nousevat korkealle Googlen hakutuloksissa? Jos tämä on unohtunut, nyt on korkea aika laittaa asia raiteille. Hakukoneet skannaavat kaikkea sivustoltasi löytyvää tekstiä – sekä näkyvää että piiloon jäävää, kuten kuvatiedostojen nimiä. Toisin sanoen pelkästään nimeämällä kuvat oikein, parannat näkyvyyttäsi verkossa huomattavasti. Mitä enemmän sivustoasi linkitetään sen ulkopuolelta, sitä luotettavammaksi hakukoneet sen tulkitsevat, joten tähänkin kannattaa panostaa. Lue kaikki aloittelijan SEO-vinkit tästä artikkelista.

Hinnoittelun tarkistus

Ethän myy työtäsi tällä hetkellä liian halvalla tai hinnoittele itseäsi muulla tavoin pois pelistä? Oikeanlainen hinnoittelu on yrittäjän kilpailuvaltti. Jos et halua muuttaa tuntihintaasi, voit antaa asiakkaillesi jotain ylimääräistä. Varsinkin jos kilpailijat tarjoavat samaa tuntihintaa, voit hankkia itsellesi etulyöntiaseman antamalla asiakkaille enemmän kuin kilpailijat. Lue lisää hinnoittelusta tästä artikkelista. Tutustu myös Kevytyrittäjien hinnoitteluoppaaseen, joka sisältää 60 sivua täyttä asiaa hinnoittelusta!

Asiakashankinta uuteen nousuun

Kun kiire hellittää, työstä uusi suunnitelma asiakkaiden hankkimiseksi. Kysy itseltäsi, missä kohderyhmäsi lymyää ja miten heidät voisi parhaiten löytää? Koronan aikaan fyysiset kohtaamiset ovat minimissä, mutta voit muistutella asiakkaitasi olemassaolollasi muulla tavoin. Tartu puhelimeen, sovi videotapaamisia ja mainosta työtäsi sosiaalisen median kautta. Markkinointia suunnitellessa kannattaa huomioida myös kilpailijat. Kartoita siis, mitä muut yritykset alallasi markkinoivat, missä he sitä tekevät ja miten. Tavoitteena tässä ei suinkaan ole jäljitellä toisia, vaan ottaa selvää, millaiset asiat vaikuttavat toimivan ja mitkä eivät. Lue lisää asiakashankinnasta tästä artikkelista.

Oppiartikkelit. Mies hymyilee.

Katse uutiskirjeeseen

Millaisia uutiskirjeitä olet viime aikoina lähettänyt ja miten niihin on reagoitu? Tärkeintä uutiskirjeviestinnässäsi on säännöllisyys. Säännöllisyys voi kuitenkin tarkoittaa mitä vain usean kerran viikossa lähetettävän viestin ja kerran kvartaalissa lähtevän kirjeen välillä. Istahda alas ja pohdi sopiva rytmi juuri sinun yrityksellesi. Jos lähetät uutiskirjeen liian harvoin, se menettää helposti uutisarvonsa ja painuu unohduksiin. Liian usein lähetettynä se taas saattaa alkaa ärsyttää vastaanottajaa ja näin uutiskirjeestäsi tulee spämmiviesti, joka poistetaan avaamatta. Kertaa uutiskirjeen kultaiset opit.

Someprofiilit iskussa?

Yrittäjänä olet oman liiketoimintasi keulakuva ja asiakkaasi etsivät yrityksesi ohessa tietoa myös sinusta. Näyttäähän sosiaalisen median profiilisi yhteensopivalta yritystoimintasi kanssa? Jos haluat saada lisää asiakkaita ja mainostaa osaamistasi, kannattaa Linkedin-profiili laittaa ensimmäisten joukossa kuntoon. LinkedIn on yksi käytetyimmistä sosiaalisen median kanavista ja tehokas paikka verkostoitumiseen. Se auttaa kasvattamaan tunnettuutta, rakentamaan asiakassuhteita potentiaalisen kohdeyleisön kanssa sekä tavoittamaan mahdollisia yhteistyökumppaneita. Lue lisää  ja ryhdy toimeen!

Verkostoidu yrittäjäporukoissa

Ethän jää yrittämisen kanssa yksin, vaan hae reippaasti oppia muista yrittäjäyhteisöistä. Sosiaalinen media on täynnä kaltaisiasi itsenäisiä yrittäjiä, jotka sinun tapaasi kaipaavat päivittäin neuvoa, tukea ja inspiraatiota omaan tekemiseensä. Verkostot usein osoittavat arvonsa, kun sitä vähiten odottaa. Saatat löytää itsesi tilanteesta, jossa etsit yhteistyötahoa projektiin ja sopiva tekijä löytyy someverkostostasi – tai toisin päin: saat verkostosi kautta työtarjouksia ja uusia asiakkaita. Sinun ei tarvitse etsiä näitä porukoita netin syövereistä, sillä listasimme ne puolestasi yhteen paikkaan. Klikkaa artikkeliin tästä.

Lue myös

Mitä vaaditaan tehokkaaseen palaveriin? Fasilitaattori Henna Karjalainen jakoi oppinsa hyvään kokoukseen

Linkedin on paras työkalu työnhakijalle ja yrittäjälle, mutta moni hukkaa siellä mahdollisuutensa – asiantuntija Hannu Pelli kertoo, mitä siellä pitää hoksata

Onko yrityksesi kiinnostava sijoituskohde? Näistä yksityiskohdista tunnistat, kiinnostatko sijoittajia

Julia Thurén: ”Rahaa saa aina lisää, mutta vuosia ei” – menestynyt yrittäjä vastasi 4 väittämään kuluttamisesta ja työnteosta

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

 

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjyys:

  • Yrittäjyys Female Founders Suomi -perustaja: Naisilla on yrittäjinä ohjakset omissa käsissään ja mahdollisuus muuttaa maailmaa

    Anna Pyykkö, 38, halusi naisille oman verkoston. Nyt sadat naiset puhuvat hänen foorumeillaan bisneksestä ja sparrailevat toisiaan kohti kasvua. Toki miehetkin ovat tervetulleita mukaan. Pyykkö on omien sanojensa mukaan junan tuoma helsinkiläinen. Hän opiskeli Vaasassa pääaineenaan aluetiede, joka on sekoitus maantietoa ja kauppatieteitä. Pyykkö luki itsensä lopulta hallintotieteiden lisensiaatiksi asti, mutta ei koskaan halunnut tehdä sen alan töitä, sillä virastossa…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Osakeyhtiölaki selitettynä: nämä asiat tulee tietää osakeyhtiölaista

    Osakeyhtiölakia sovelletaan kaikkiin Suomen lain mukaan rekisteröityihin osakeyhtiöihin. Me poimimme otteita lain tärkeimmistä kohdista ja selitimme vaikeat asiat halki. Ota kuitenkin huomioon, että artikkeli pureutuu ainoastaan pääperiaatteisiin, joihin saattaa olla poikkeuksia! Osakeyhtiö on hyvä valinta silloin, kun liiketoiminnan perustajia on enemmän kuin yksi. Osakeyhtiön avulla perustajat eivät vastaa henkilökohtaisesti yhtiön veloista, sopimuksista tai omistuksesta. Osakeyhtiön perustaminen ja siinä liiketoiminnan harjoittaminen…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Vieraskynä: Verkossa käy yrittäjän kauppa

    Verkkokaupan avulla myydään enemmän kuin koskaan, ja myynti on noussut tasaisesti vuodesta toiseen. Ennustus seuraaville vuosille on myös myönteinen. Tämä tarkoittaa, että verkkokaupan helppo perustaminen ja pyörittäminen tulee mahdollistaa myös pienyrittäjille. Verkkokaupan asiakkaista noin 80 % on tyytyväisiä ostoprosessiin. Tämä on 16 % enemmän kuin fyysisessä liikkeessä asioivien ostotyytyväisyys. Kaupankäynti siirtyy siis entistä enemmän verkkoon, joten myös pienyrittäjien tulee päästä…

    Lue lisää