Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Mariko Härkönen luo ihastuttavia tarinoita kirjojen ja animaatioiden muodossa

viikon-kevytyrittaja-mariko-harkonen

Olen Mariko Härkönen, lastenkirjailija, miniatyyrien rakentaja ja animaatio-ohjaaja. Koulutukseltani olen elokuvataiteen maisteri ja visualisti.

Mitä teet?

Kirjoitan ja kuvitan pienoismallikuvauksella toteutettuja lastenkirjoja ja ohjaan animaatioelokuvia. Lisäksi opetan visuaalista tarinankerrontaa ja toimin dramaturgina. Olen erikoistunut komediaan ja mykkäkerrontaan.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Olen aiemmin toiminut osuuskuntayrittäjänä, mutta tällä hetkellä kevytyrittäjyys sopii tarpeisiini parhaiten.

Kevytyrittäjyys mahdollistaa lyhyiden työkeikkojen tekemisen oman taiteellisen työn ohella.

Samalla se on johdattanut oman erikoisosaamisen oivaltamiseen. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa siintää joko oman toiminimen tai osakeyhtiön perustaminen.

Mariko Härkönen animaatio

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäivä sisältää muun muassa käsikirjoittamista, kuvasuunnittelua, pienoismallihahmojen ja lavasteiden rakentamista, kuvausjärjestelyjä, markkinointia tai opettamista.

Välillä työskentelen yksin ja välillä työryhmän jäsenenä. Säännöllisiä työaikoja ei ole ja deadlinet määrittävät aikatauluja.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Itsenäisyys, vapaus, sekä tiimityö eri tavoin lahjakkaiden tekijöiden kanssa on antoisaa.

Olen ollut yllättynyt, kuinka hyvin animaatioelokuvamme on otettu vastaan eri puolilla maailmaa. Olen iloinen, että tarinat saavat ihmiset eläytymään kielestä ja kulttuurista riippumatta!

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

On niin paljon mielenkiintoisia asioita, joita haluaisin oppia ja opiskella lisää. Tällä hetkellä treenaan nettisivujen tekoa, valokuvaamista ja kuvankäsittelyä.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille ja kevytyrittäjiksi aikoville?

Tee virheitä! Suhtaudu omiin ja muiden tekemiin virheisiin lempeydellä, sillä yritykset ja erehdykset ovat tärkeä osa oppimista.

Marikon mahtavista animaatiokuvista pääset nauttimaan vierailemalla hänen kotisivuillaan, jonne pääset tästä.

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat IT-ammattilainen Petro Kainulainen

    Viikon kevytyrittäjä IT-ammattilainen Petro Kainulainen tarjoaa monipuolisia IT-palveluita asiakkailleen. Kuka olet? Olen Petro Kainulainen, pian 4 v täyttävän tytön iskä. Jalkapallo ja metallimusiikki ovat lähellä sydäntä sekä ennen kaikkea Liverpool FC. Mitä teet? Teen kustomoituja tietokoneita kuluttajille sekä pk-yrityksille. Tarjoan myös IT-tuki ja IT-huoltopalveluita ja täyttelen lasertulostimien värikasetteja uusilla väreillä sekä tarjoan edullisia järjestelmäratkaisuita kuten asiakkuudenhallintajärjestelmät (CRM). Miten päädyit kevytyrittäjäksi?…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Ammattibloggaaja ja toiminimiyrittäjä Emilia Huttunen kirjoittaa Mutsis on -blogia ja pyörittää pian neljän lapsen perhettä

    Emilia Huttunen odottaa neljättä lastaan ja laskuttaa samalla sievoisia summia bloggaamisella. Iso perhe, raskausajan haasteet ja kymmeniä tuhansia lukijoita keräävä blogi ovat melkoinen yhtälö. UKKO Toiminimiyrittäjänä Emilia voi kuitenkin päättää itse, minkä verran tekee töitä ja sovittaa työskentelynsä perheen aikatauluihin. Millaista on olla ammattibloggaaja ja mistä keksit aiheita uusiin kirjoituksiin? Blogini sisältö on aina kummunnut aidosta arjestani, joten ideoin uusia kirjoituksia…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Nuori taikuri Aatu tekee sitä mitä rakastaa

    Aatu Itkonen on 19-vuotias esiintyjä, joka tekee taikurin, juontajan ja yrittäjyysluennoitsiijan töitä. Nuoresta iästään huolimatta Aatu on ehtinyt tekemään monenlaisia asioista sen parissa, mitä rakastaa. – Teen kaiken kokoisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä taikurin että juontajan keikkoja. Olen esiintynyt 13-vuotiaasta asti, ensin Kaakkois-Suomessa mutta nykyään ympäri Suomea. Synnyin Lappeenrannassa, mutta muutimme sittemmin Kouvolaan ja näin ollen koen olevani kouvolalainen. –…

    Lue lisää