Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Työttömyyskorvaus

tyottomyyskorvaus

Työttömyys on kurja tilanne, joka voi kohdata ketä tahansa. Myös yrittäjä voi jäädä työttömäksi, kun yrityksen toiminta hiljenee vaikkapa vaikean globaalin taloustilanteen vuoksi. Palkansaajat korjaavat taloudellista tilannettaan työttömyyskorvauksilla, joiden piiriin yrittäjäkin voi tietyin ehdoin päästä.

Työttömälle maksettavat tuet

Työtön voi saada työttömyyspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Työttömyyspäivärahaa maksetaan joko ansiosidonnaisena tai peruspäivärahana sen mukaan, kuinka pitkään työsuhde ennen työttömyyttä ehti jatkua. Ansiopäivärahan saaminen edellyttää lisäksi työttömyyskassaan kuulumista.

Peruspäivärahaan on oikeus jokaisella, joka on ollut töissä 8 kuukautta kahden vuoden aikana ennen työttömyyden alkamista. Niin peruspäivärahaa kuin ansiosidonnaista päivärahaakin voi saada enintään 500 päivän ajan.

Jos työssäoloehto ei täyty, jää työttömän vaihtoehdoksi työmarkkinatuki, jolla samalla pyritään tukemaan jatkotyöllistymistä. Työmarkkinatukea voivat saada kuitenkin vain ne hakijat, jotka tulevat työmarkkinoille ensimmäistä kertaa, eli lähinnä nuoret, tai sitten sellaiset henkilöt, joilla on takanaan hyvin pitkä työttömyys.

Työtön yrittäjä

Onneksi Suomessa myös yrittäjät voivat liittyä työttömyyskassaan, joten heidänkin on mahdollista saada ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Yrittäjien työttömyyskassaan voivat liittyä kaikki YEL- tai TyEL -vakuutetut henkilöt, jotka työskentelevät osake-, kommandiitti- tai avoimessa yhtiössä.

SYT-kassaan pääsee liittymään osoitteessa www.syt.fi.

Vaikka yrittäjäkin voi saada työttömyysturvaa, on olemassa tiettyjä asioita, jotka yrittäjää eivät kuitenkaan koske. Yrittäjä ei voi esimerkiksi lomauttaa itseään, mistä syystä työttömyysturvan lomautus- ja karenssiaikamääräykset eivät koske yrittäjiä. Myöskään työttömyysturvan lisäpäivät eivät koske yrittäjää, joten hän ei voi päästä niin kutsuttuun eläkeputkeen.

Yrittäjä hyötyy työmarkkinatuesta

Yrittäjälle on iso hyöty työmarkkinatuesta, koska sen turvin lisätyövoiman hankkiminen yritykselle on edullista. Hyöty on myös molemminpuolinen, sillä sen lisäksi, että yrittäjä saa työvoimaa, saa joku nuori tai pitkään työttömänä ollut mahdollisuuden päästä kosketuksiin työelämän kanssa.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Kevytyrittäjyys nuorille

    Mitä on kevytyrittäjyys? Kevytyrittäjyys on uusi joustava työmuoto, joka mahdollistaa yrittäjämäisen toiminnan aloittamisen helposti ilman yritysrekisteriin liittymistä eli ilman omaa y-tunnusta. Y-tunnuksen tarvitsevat mm. toiminimiyrittäjät ja osakeyhtiöt. UKKO.fi-palvelun avulla voit siis laskuttaa tekemästäsi työstä yksityishenkilönä ilman yritysrekisteriin liittymistä. Yritysrekisteriin liittyminen maksaa, mutta UKKO.fi:n kevytyrittäjäksi liityt ilmaiseksi ja ilman sitoumuksia. Lue lisää yritysrekisteristä ja yrityksen perustamisesta. Valitset itse omat asiakkaasi ja määrität itse omat hintasi. Sinun…

    Lue lisää
  • Työelämä Matte Plays -YouTubekanavalla hakkeroidaan ja asennetaan tarkoituksella tietokoneelle haittaohjelmia – miten Youtubessa erottuu massasta?

    YouTubella on yli 2 miljardia käyttäjää ja videoita katsellaan yli miljardi tuntia päivittäin. Massasta erottuminen on koko ajan vaikeampaa kasvavassa sisällöntuottajien joukossa. Tässä artikkelissa esittelemme 23-vuotiaan Maten, joka löysi oman juttunsa ja teki Matte Plays -kanavastaan itselleen ammatin. Videolla sohvalla istuvat vierekkäin reipas nuori mies ja vaaleatukkainen nuori nainen. He kertovat aikovansa kohta asentaa tietokoneelle haittaohjelmia kokeillakseen, mitä tapahtuu. Välillä…

    Lue lisää
  • Työelämä Suorarekrytointi – Rekrytointi ilman mutkia?

    Suorarekrytointi on rekrytointitoimeksianto, jossa rekrytoija tai rekrytointiyritys toteuttaa asiakasorganisaation puolesta työntekijän hakuprosessin. Ulkoistamalla rekrytoinnin asiakasyritys voi keskittyä omaan toimintaansa ja tekemisiinsä, kun samaan aikaan rekrytoija/rekrytointiyritys etsii sopivaa työntekijää heille. Asiakasyrityksen ei tarvitse kuin odottaa rekrytoinnin tuloksia ja valita ehdokkaista heille sopiva työntekijä. Suorarekrytoinnissa ei ole mutkia matkalla Suorarekrytointi pähkinänkuoressa Suorarekrytointi alkaa asiakasyrityksen aloitteesta. Rekrytointiyritys kartoittaa asiakasyrityksen tarpeet ja sopii hakukriteerit.…

    Lue lisää