Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Tuukka Taponen on kunnianhimoinen karting-kuski, joka hoitaa itse sponsorisopimuksensa

tuukka-taponen

Vähän aikaa sitten UKKO.fi-toimistolle tuli yllättävä puhelu. Soittaja oli 12-vuotias lohjalainen karting-kuski Tuukka Taponen, joka tiedusteli, olisimmeko halukkaita sponsoriyhteistyöhön.

Meistä tämä kuulosti mainiolta, ja kutsuimmekin Tuukan ja hänen äitinsä Satu Taposen vierailulle toimistollemme! Tuukan haastattelun voit kuunnella tämän kirjoituksen lopusta.

Tuukka suhtautuu karting-uraansa suurella kunnianhimolla, ja se näkyy. Hänen kymmenvuotinen uransa on pitänyt sisällään runsaasti menestystä: Tuukka on voittanut useita luokkia, ja muun muassa vuoden 2017 Suomen juniorimestaruuskilpailuissa hän sijoittui ensimmäiseksi. Vuoden 2018 SM-kilpailuissa hän voitti pronssia OK-junior-luokassa.

Tänä vuonna Tuukka varmisti jo kauden puolivälin jälkeen Suomen mestaruuden samassa luokassa. Tuukka osallistui ensimmäisen kerran myös EM-sarjaan ja voitti ensimmäisen osakilpailun Ranskassa näytöstyyliin. Lopullisessa sarjassa sijoitus oli hieno neljäs, osallistujia ollessa lähes sata ympäri maailman!

Karting on sujuva osa arkea

Lajin pariin Tuukka päätyi vain parivuotiaana. Siihen hänet tutustutti isä Marko Taponen, joka on niin ikään innostunut autourheilusta.

”Isä on harrastanut jokamiehenluokkaa. Hän osti minulle myös ensimmäisen autoni”, Tuukka kertoo.

Nyt Tuukka on kokenut kuski, joka hoitaa yhteistyökumppaniasioitaan oma-aloitteisesti. Harrastus vie ison osan arjesta, mutta hänen mukaansa tasapainottelu kartingin ja koulun välillä on toistaiseksi sujunut hyvin – myös sosiaaliselta puoleltaan.

”Kavereita on tullut kartingin kautta paljon varsinkin täällä Suomessa. Ulkomaillakin olen tutustunut pariin, ja heitä tulee nähtyä aina kisapaikoilla.”

Tavoitteena formulat

Tuukka on saanut harrastuksensa kautta tutustua myös Keski-Eurooppaan, missä kilpailuja järjestetään paljon. Kisamatkoja on toisinaan jopa viikoittain, ja ne kohdistuvat varsinkin Italiaan ja Ranskaan.

Kulttuurin ohella hän on päässyt tutustumaan paikallisiin ajotyyleihin, jotka ovat Suomen otteita selvästi rajumpia: ”Kylkiosumaa saa esimerkiksi ottaa enemmän.”

Kunnianhimoisella nuorella on selkeä määränpää, jota kohti hän pyrkii määrätietoisesti.

”Tavoitteeni on olla seuraava suomalainen F1-maailmanmestari. Siihen on tietysti vielä matkaa, ja töitä on tehtävä!”

Tuukka kilpailee seuraavaksi kartingin MM-kisoissa, jotka järjestetään Alahärmän PowerParkissa 5.–8. syyskuuta! Tapahtuma on ainutlaatuinen myös suomalaisittain, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun MM-kisat saatiin Suomeen. Esikisat käydään 24.–25.8. samalla radalla, joissa lohjalainen Tuukka on myös mukana.

Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Musiikkialan ammattilainen Paula toi showmuskarin Suomeen

    Etnomusikologiaa opiskellut Paula Anttila palasi muutama vuosi sitten Suomeen yli 16 vuoden tauon jälkeen. Paulan matka kauas pois kotoa alkoi jazzlaulun opinnoilla New Yorkissa, mutta ulkomailla vietettyihin vuosiin kuului paljon työn tekoa sekä musiikin parissa että muissa hommissa. Kipinä muskarityöhön syttyi New Yorkissa New Yorkissa asuessaan Paula työskenteli muun muassa ravintola- ja IT-alalla, mutta ennen kaikkea monessa eri tehtävässä musiikkialalla.…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kuusi inspiroivaa naisyrittäjän tarinaa naisten päivänä

    8.3. naisten päivän kunniaksi jaamme muutaman inspiroivan yrittäjätarinan naispuolisilta kevytyrittäjiltämme! Jokainen heistä on aiemmin esitelty myös Viikon kevytyrittäjä -artikkelisarjassamme. Tarinat näyttävät, kuinka erilaisissa elämäntilanteissa ja töissä kevytyrittäät voivat toimia. Toivomme, että ne innostavat muitakin olemaan rohkeita, seuraamaan omia intohimojaan ja rakentamaan omaa polkuaan niitä noudattaen. Tutustu siis Katjaan, Susanneen, Ailaan, Millaan, Wicked Violettaan ja Emiliaan! ”Ollaan me kevytyrittäjät paljon yhteydessä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kevytyrittäjyys herätti Lassin mielenkiinnon yrittäjyyteen – musiikkialan monitoimimies on nyt myös toimitusjohtaja

    Olen Lassi Silventoinen ja myyn muusikoita keikoille. Olen myös laulaja, saksofonisti, pianisti ja toimitusjohtaja Lassin Palvelut Oy:ssä. Toiminta perustuu itse valitsemaani tasokkaaseen verkostoon, jossa muusikoista kootaan bändejä erinäisiin tilaisuuksiin. Soitan itse mukana suurimmalla osalla keikoista. Kesätöissä ja armeijassa minun oli vähän vaikea ottaa vastaan käskyjä, joille ei ollut hyviä perusteita. Nyt yrittäjänä olen itseni pomo! Parasta on myös se, töitä…

    Lue lisää