Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Kuvataitelija Limppu Witick

Viikon Kevytyrittäjä on UKKO.fi:n haastattelusarja, jossa nostamme esiin palvelumme käyttäjiä. Tällä kertaa vuorossa on kuvataitelija Limppu Witickin haastattelu. Haluatko viikon kevytyrittäjäksi? Löydät artikkelin lopusta lisätietoa juttusarjasta.

Kuka olet?

Olen vuonna 1991 syntynyt kevytyrittäjä, kuvataiteilija ja opiskelija. Opiskelen teologian maisteriksi Itä-Suomen yliopistossa, mutta opintojen jälkeen tarkoitukseni on keskittyä täysipäiväisesti taiteeseen.

Mitä teet?

Valmistan tilaustyönä muun muassa lyijykynäpiirroksia ja akryylimaalauksia asiakkaan valokuvan tai idean pohjalta, ja lisäksi kuvitan esimerkiksi kelloja ja teen seinämaalauksia. Erityisalaani ovat muotokuvat.

Koska eläineettiset arvot ovat minulle tärkeitä, käytän taiteillessani ainoastaan synteettisiä siveltimiä ja vegaanisia maaleja.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytyrittäjäksi siten, että minulle alkoi tulla pyyntöjä piirtää ja maalata tilaustöitä. En ollut varma, kuinka verojen kanssa tulisi toimia (ja olen muutenkin melko hajamielinen tyyppi esimerkiksi kuittien ja paperitöiden suhteen), joten UKKO.fi-palvelu vaikutti minulle oikealta ratkaisulta. Vielä tuolloin opinnot olivat sen verran kesken, etten edes haaveillut, että kevytyrittäjyydestäni tulisi mitään muuta kuin satunnainen harrastus.

Opintojen loppuvaiheessa olen kuitenkin jatkuvasti enemmän kiintynyt ajatukseen kuvataiteilijan ammatista.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin kehittää itseäni erityisesti markkinoinnin suhteen. Minun on vaikeaa kehua itseäni, mikä ymmärrettävästi vaikeuttaa mainostamista.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni ovat kaikki maalaus- tai piirustusprosessin eri vaiheet: kun tilaus saapuu sähköpostiin, kun sen pääsee aloittamaan, kun siihen saa keskittyä ja kun asiakas on iloinen sen valmistuttua. Olen pienestä pitäen tykännyt taiteilla etenkin muille ihmisille ja muiden ihmisten toiveiden pohjalta, joten on mahtavaa, että saan tehdä sitä päivittäin.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni kuluu seuraavasti: aamuisin tarkistan sähköpostini ja vastaan mahdollisille asiakkaille. Sen jälkeen rupean näpyttelemään pro gradu -tutkielmaani. Pyrin lopettamaan graduni väsäämisen viimeistään neljältä tai viideltä, minkä jälkeen käyn lyhyellä kävelyllä, laitan ruokaa ja teen muita arkisia askareita.

Illalla rupean sitten maalaamaan tai piirtämään. Maalaus- ja piirustushetket ovat päiväni kohokohtia, enkä malta odottaa, että minulla on enemmän aikaa niille.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

“Mahdotonta”, sanoi ylpeys.
“Uhkarohkeaa”, sanoi kokemus.
“Hyödytöntä”, sanoi järki.
“Onnistut kyllä”, kuiskasi sydän.

Suurin osa tulevaisuudensuunnitelmiani koskevista kommenteista on ollut vähätteleviä. Ymmärrän syyn hyvin, sillä Suomessa kuvataiteilijoita on tilastojen valossa liikaa.

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, enkä halua tulevaisuudessa katua sitä, etten uskaltanut kokeilla unelmaani. Kannustan myös kaikkia muita kevytyrittäjiä ja kevytyrittäjiksi aikovia uskomaan unelmaansa ja tavoittelemaan niitä.

Yhteystiedot
Kotisivut: LimppuWitick.fi
Facebook-sivut: www.facebook.com/synteettinensivellin

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Mari Tastula laittaa yrityksen kerralla kuntoon

    Olen erilaisissa hankkeissa, kansainvälisissä ja kotimaisissa yrityksissä, myynnin ja markkinoinnin parissa työkokemuksensa hankkinut “hands-on”-nainen. Monessa liemessä minua on keitetty ja pitkään marinoitu markkinoinnin ja liiketoiminnan saralla. Saan asioita tapahtumaan ja vedän herkästi muut hyvään flow:hun mukaan. Olen tiimipelaaja, arvostan toisten ammattitaitoa ja pyrin jalostamaan hiilestä timantin. Mitä teet? Toimin “anna Marin hoitaa!” – konseptilla eli teen markkinoinnin, yritysviestinnän ja liiketoiminnan…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tapahtumia tuottava Laura tarttuu ilolla uusiin haasteisiin – Flikka syntyi koronan jälkeen, kun ihmiset alkoivat taas kaipaamaan kokemuksia

    Laura Rautkallio-Salminen on yrittäjäperheessä kasvanut moniosaaja, joka pyörittää luovaa tapahtumatoimistoa, Flikkaa. Matkan varrella on nähty monenlaista ja taskusta löytyy esimerkiksi korumuotoilijan ja tiedottajan paperit. Elämässä Laura valitsee sen polun, mikä milloinkin vetää puoleensa, eikä rajaa mahdollisuuksiaan vain yhdelle osaamisalueelle. Yrittäjänä Laura on muun muassa kustantanut lastenkirjoja ja tuottanut Stadin Silakkamarkkinoita. Tällä hetkellä hän keskittyy päätoimisesti kauppakeskus Redin tapahtumien, elämyksien ja…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Luova prosessi on parasta valokuvaaja-Laurin työssä

    Kuva: Mai Angelica Puttonen Olen Lauri Majamaa, 39-vuotias helsinkiläinen valokuvaaja ja graafinen suunnittelija. Mitä teet? Työhöni kuuluu kuvauksia aina potreteista mainoskuvauksiin, sekä bändien ja artistien promokuvat, levyn kansien kuvaukset sekä musiikkivideoiden ja muiden still-kuvaukset. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Pitkään yrittäjänä toimiessani valokuvaajana ja graafikkona halusin hieman vaihtelua yrittäjyyteen niin sanotun normaalin päivätyön kautta, jolloin voisin tehdä kuvauskeikkoja ja graafista suunnittelua ehkä…

    Lue lisää