Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Anna Pihlainen pelastaa työkseen kalusteita ja esineitä

viikon-kevytyrittaja-Anna-Pihlainen

Olen Anna, Kouvolassa asuva restauroinnin opiskelija, mutta alunperin kotoisin Tampereelta.

Mitä teet?

Restaurointiopintojen lisäksi olen tehnyt harjoittelujaksoja konservaattorina automuseossa sekä pieniä restaurointi-projekteja.

Hienointa työssäni on nähdä oman työn jälki ja asiakkaan innostus restauroitavaa esinettä ja työtä kohtaan!

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päätin ryhtyä kevytyrittäjäksi, kun sain ison restaurointityön ja tarvitsin kirjanpidollista apua laskuttamisessa.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Opiskelun lomassa saatan tehdä pieniä restaurointiprojekteja, esimerkiksi taulujen kehyksiä.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on nähdä oman työn jälki ja asiakkaan innostus restauroitavaa esinettä ja työtä kohtaan. Monesti minulta tullaan kyselemään, miten tälle alalle kouluttaudutaan ja ihastellaan esineiden ”pelastusoperaatiota”. On hyvä kuulla, että työtäni pidetään tärkeänä.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin käydä jatkokursseja eri materiaaleihin liittyen. Esimerkiksi nahan konservointi olisi tärkeä taito oppia.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Terveisinä muille kevytyrittäjille, että uskaltakaa tehdä jopa vaikeilta tuntuviakin töitä ja pyytää kunnon palkkaa työstänne!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Rohkea asiakasrajaus voi näyttää tältä: Lisa McWhirter kuvaa vain pariskuntia, jotka karkaavat naimisiin Islannissa

    Valokuvaaja Lisa McWhirter asuu Suomessa, mutta hänen asiakkaansa tulevat eri puolilta maailmaa. Hän pääsee kohtaamaan heidät kasvokkain Islannissa. McWhirterille ja hänen kuvaustaidoilleen löytyy kysyntää: "Kalenterini on buukattu täyteen syksyyn 2022 asti!" Jylhiä vesiputouksia, mustaa hiekkaa, tulivuoria, sumua, pylväsmäisiä kallioita. Nämä upeat maisemat taltioituvat turkulaisen Lisa McWhirterin kuvaamien hääparien taustalle. Hän on keskittynyt tekemään häävalokuvausta nimenomaan Islannin persoonallisessa, unenomaisessa luonnossa. Itse…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Ville Kekäläinen keikkailee sivutoimisesti drag-artistina oman yrityksen nimissä

    Olen drag-artisti Ville Kekäläinen. Yritykseni on Ville Kekäläinen Productions, joka tuottaa tasokkaita drag show -esityksiä yritysten ja yksityishenkilöiden tilaisuuksiin. Esitykseni koostuvat musiikkinumeroista, stand upista ja näköisimitaatioista. Kilpailumenestys kannusti drag-artistiksi Opiskelin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Metropolia AMK:ssa. Heti koulun alussa aloin keikkailemaan aktiivisesti drag show’n parissa voitettuani alan kilpailuja. Nopeasti keikkailussa haasteeksi muodostui palkkiot ja lopulta oli pakko keksiä keino, miten opiskelijana voisin…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Yksityinen: Mira Forsberg hoitaa sisustusliikettä kevytyrittäjänä

    Olen Mira Forsberg, suomenruotsalainen sisustussuunnittelija kotoisin rannikkokylästä Etelä-Suomessa. Tällä hetkellä asun poikaystäväni ja kissamme Herbertin kanssa Turussa. Ennen kuin muutin tänne asuin ja opiskelin Pietarsaaressa neljä vuotta. Mitä teet? Tällä hetkellä olen töissä sisustusliikkeessä Turussa. Täällä toimin myyjänä ja pidän kauppaa siistinä. Vapaa-ajallani suunnittelen erilaisia kortteja, huonekaluja ja luen blogeja. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Äitini näki jutun sanomalehdessä uudesta sisustusliikkeestä Turussa…

    Lue lisää