Blogi

20.5.2016

Miksi asiantuntija jakaa sisältöä somessa?

Sosiaalisen median luonteeseen kuuluu avoimuus sekä sisältöjen ja tiedon jakaminen. Erityisesti Twitter on tähän oiva kanava: siellä asiantuntijat jakavat linkkejä blogeihinsa ja esityksiinsä, yritykset jakavat tietoa ja vinkkejä toimialaansa liittyen ja käyttäjät jakavat kokemuksiaan käyttämistään tuotteista ja palveluista.

Avoimuus perustuu yhteistyön, auttamisen ja vastavuoroisuuden ideologiaan, joka tuntuu osalle ihmisistä luontevalta, mutta ei kuitenkaan kaikista. Jos kerran yritykset ja yksityiset ihmiset jakavat sisältöjä avoimesti, pitäisikö kevytyrittäjänkin? Miksi?

Kyllä. Myös kevytyrittäjän kannattaa jakaa sisältöjä, tietojaan ja taitojaan, sillä niin hän tuo esiin omaa osaamistaan ja ammattitaitoaan. Nimenomaan avoimuus tekee asiantuntemuksen läpinäkyväksi. Itsensä tarpeettomaksi tekemistä ei pidä pelätä. Asiantuntijan paras puolestapuhuja on sisältö, joka leviää sosiaalisessa mediassa. Sisältömarkkinoinnin avulla voi vahvistaa potentiaalisten asiakkaiden mielikuvaa yrittäjästä tai kevytyrittäjästä. Tosiasia on, että me teemme kauppaa niiden kanssa, jotka tunnemme, joihin luotamme ja joista pidämme.

Ole se, jolta löytyy vastaukset. Antamalla verkossa itsestäsi luotettavan ja asiantuntevan kuvan, löytävät asiakkaat helpommin luoksesi.

Yhteistyössä on lisäksi se etu, että tällöin jokainen saa käyttöönsä enemmän sisältöjä kuin kukaan pystyisi koskaan yksin tuottamaan. Me UKKO.fi:ssäkin jaamme esimerkiksi täällä blogissa tietoa ja vinkkejä esimerkiksi siitä, kuinka kevytyrittäjän kannattaa markkinoida palvelujaan tullakseen huomatuksi. Olemme myös tehneet kevytyrittäjille tarkoitettuja kursseja ja oppaita, joista saatujen neuvojen avulla he voivat menestyä paremmin.

Mentorointikin on tiedon jakamista

Tiedon jakamista on tehty jo kauan ennen sosiaalista mediaa. Niin kutsuttua hiljaista tietoa on aiemmin siirretty mestarilta kisällille. Eräänlainen nykypäivän mestari–kisällipari on suosiotaan jatkuvasti kasvattava mentorointi.

Mentorointi on menetelmä, jossa kokenut ja osaava mentori neuvoo ja tukee kehityshaluista mutta kokemattomampaa aktoria työssä tai opinnoissa. Mentorointiohjelmassa pyritään nuoren ammatilliseen kehittymiseen ja työuran selkeyttämiseen ja mahdolliseen työllistymiseen.

Kuten sosiaalisen median tiedon jakaminen, myös mentorointi perustuu avoimuuteen ja vuorovaikutukseen. Tarkoitus on, että molemmat osapuolet hyötyvät. Mentori voi alkaa esimerkiksi ymmärtää paremmin nuorempien kollegoiden kohtaamia ongelmia ja hän saa hyvän käsityksen uusista tuulista ja kehityssuunnista.
Osallistun itse tällä hetkellä Suomen Mentoreiden mentorointiohjelmaan, joka on tarkoitettu korkeakoulutetuille nuorille, jotka etsivät ensimmäistä vakituista oman alansa työpaikkaa. Vaikka olenkin saanut nyt töitä, aion jatkaa tapaamisia mentorini kanssa mentorivuoteni loppuun saakka.

shutterstock_274094702

”Mentori on kriittinen ystävä.” Näin kuvataan mentorointisuhdetta Suomen Mentoreiden verkkosivuilla. Aktorina voin lisätä osaamistani mentorini laajan kokemusmaailman ja verkostojen sekä tietojen ja ideoiden kautta. Olenkin saanut mentoriltani inspiraatiota, apua ja tukea monenlaisiin työelämään liittyviin kysymyksiin ja ongelmiin. Keskustelut mentorini kanssa saivat minut paremmin ymmärtämään omia vahvuuksiani työnhakijana ja -tekijänä; tämä heijastui kasvaneena itsevarmuutena muun muassa työhaastattelutilanteissa. Vaikkei omaa mentoria olisikaan, voi kevytyrittäjä saada omilta sosiaalisen median verkostoiltaan apua kilpailijoista erottautumiseen ja omien vahvuuksien esille tuomiseen.

Näytä mitä osaat

Sosiaalisessa mediassa herättää luottamusta henkilö, joka sekä kysyy hyvin että koostaa vastauksia hyvin. Myös muilta opittujen tietojen jakaminen edelleen auttaa maineen rakentamisessa. Asiantuntevan ja alan tuntevan ammattilaisen koostamat verkon parhaat palat koottuna ymmärrettävään pakettiin ovat kysyttyä tavaraa. Harvat kaipaavat enää lisää sekalaista tietoa infoähkyä täyttämään vaan ennemminkin vähemmän ja paremmin omia mielenkiinnon kohteita vastaavaa sisältöä.

Asiantuntija-aseman säilyttäminen vaatii kuitenkin jatkuvaa näyttöä, joten säännöllisyys ja aktiivisuus tiedon jakamisessa ovat olennaisia asiantuntijuuden rakentamisessa.

Millaista tietoa kevytyrittäjän sitten kannattaa jakaa? Hyvään alkuun pääsee jakamalla omaan osaamisalaan liittyvää asiantuntijatietoa esimerkiksi omassa blogissa. Kirjoita avoimesti omasta työstäsi ja lisää blogiin kuvia tekemästäsi työstä. Pystyt tuomaan samalla esille sekä osaamisesi että persoonasi. Jakamalla omaa osaamista ilmaiseksi osoitat muille, mitä alalla toimiakseen on vähintään osattava. Anna hyvän kiertää verkossa, älä panttaa kaikkea mielenkiintoista itselläsi!

Nyt kun olemme yhden postauksen verran kirjoittaneet tiedon jakamisesta, on aika kysyä, mistä te haluaisitte meidän kirjoittavan. Mistä asioista haluaisitte kuulla lisää, mitä olisi hyödyllistä tai kiinnostavaa oppia? Jätä kommentti alle tai ota yhteyttä vaikka sähköpostilla.

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta