Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Tet-harjoittelusta urkenikin kokonainen ura – Anna on nyt toimittaja ja yrittäjä

Anna-gustafsson-2

Olen Anna Gustafsson, kansainvälisille ja kotimaisille sisällöntuotantoyrityksille töitä tekevä toimittaja ja kirjoittaja. Ensimmäinen työpaikkani oli 15-vuotiaana tet-harjoittelu paikallislehdessä. Siitä lähtien toimittajan työ on ollut oikeastaan ainoa haaveammattini.

Valmistuin Helsingin yliopistosta valtiotieteellisestä tiedekunnasta pääaineenani viestintä. Pääsin jo opiskeluaikana alan töihin ja sen jälkeen olen saanut tehdä toimittajan töitä jo parikymmentä vuotta, lehdille, radioon ja televisiolle.

Palasin Suomeen reilu kolme vuotta sitten asuttuani ulkomailla, lähinnä Aasiassa, yhteensä yhdeksän vuotta. Tein Suomeen paluun jälkeen monenlaisia pidempiä ja lyhyempiä pätkätöitä ja freelancer-keikkoja. Yrittäjyys ei koskaan ollut ensisijainen tavoitteeni, mutta toimittajille on tällä hetkellä eri tavalla tarjolla pysyviä, kiinnostavia työpaikkoja toimituksissa kuin ennen. Ala on muuttunut paljon ja nyt kysytään monipuolisuutta ja sopeutumiskykyä.

Tällä hetkellä en vaihtaisi yrittäjyyttä mihinkään, sillä saan tehdä töitä vaihtelevasti todella mielenkiintoisille asiakkaille.

Tarkkaan harkiten yrittäjäksi

UKKO.fi oli kätevä tapa laskuttaa, kun tein töitä freelancerina. Kun siirryin kokopäiväisesti yrittäjäksi, oli helppo jatkaa järjestelmän käyttöä, koska tiesin sen ennestään yksinkertaiseksi ja toimivaksi.

Kevytyrittäjyys eroaa täysipäiväisestä yrittäjyydestä siinä, että sivutoimisena yrittäjänä on mahdollisuus jäädä odottelemaan seuraavia keikkoja. Päätoimisena yrittäjänä pitää koko ajan tarkkailla myyntiä ja keksiä uusia ideoita – ja saada ne vielä kaupaksi. UKKO.fi-sivusto on minulle hyvä tapa tarkkailla kuukausittaista myyntiä ja myös sitä, kuinka paljon eri asiakkaille on juttuja mennyt kaupaksi. Käytän tietoa hyväksi, kun suunnittelen tulevaa kuukautta.

Mietin ja harkitsin oman yrityksen perustamista useamman kuukauden ajan. Pohdin, saisinko tarpeeksi uusia asiakkaita, miten paljon pitäisi käyttää aikaa myyntiin ja millä ajalla ideoisin uusia juttuaiheita. Tein paljon laskelmia siitä, miten paljon minun pitäisi laskuttaa eri tilanteissa, jotta saisin yrityksen kannattavaksi.

Aluksi sain myös mentorointiapua kokeneelta media-alan yrittäjältä, joka neuvoi erityisesti uusasiakashankinnassa ja kustannusten ennakoinnissa. Silti oman yrityksen perustaminen oli hyppy tuntemattomaan. Olin konkreettisesti omillani, koska enää kuukausipalkkaa ei tilille tullut.

"Työhuoneelle on joka aamu kiva mennä"

Yrittäjä toimii usein varsinkin alussa todella yksin. Olen itse saanut paljon apua ja neuvoa kokeneemmilta yrittäjiltä, kun olen vain rohjennut kysyä. Työyhteisö on myös minulle tärkeä, vaikka kirjoitustyö onkin yksinäistä. Työhuoneelle on joka aamu kiva mennä ja vaikka kaikki tekevätkin omia töitään, yhteisöllisyyden tunne on mukavaa. Suosittelen myös selvittämään kaikki yhteiskunnan puolelta tulevat avut yrittäjille, starttirahat ja yritysneuvonnat. Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan, eikä taistella yksin vastauksia etsien.

Aiemmin, kun esimerkiksi haastattelin yrittäjiä, en ymmärtänyt ollenkaan, kun he kehuivat yrittäjän vapautta. Ennen kuin ryhdyin itse yrittäjäksi, yrittäjyydestä tuli minulle mieleen lähinnä pitkät työpäivät ja iso vastuu. Töitä joutuukin tekemään paljon, mutta vapauden tunne on todellakin mahtavaa.

Yrittäjä kantaa itse vastuun, mutta saa myös nauttia siitä, ettei kukaan kellota käytettyä aikaa. Kunhan vain deadlinet pitävät!

Oman ammattitaidon ylläpitäminen esimerkiksi kouluttautumalla ja erilaisilla kursseilla on innostavaa. Itselleni kaunokirjalliset harjoitukset ovat antaneet tarvittavaa rentoutta ja myös nopeutta tuottaa tekstiä joka päivä. Pidän myös erilaisista media-alan tapahtumista ja luennoista. Varsinkin luovalla alalla ihmiset suhtautuvat ammattitaitoon usein lahjana. Itse kannatan jatkuvaa opiskelua ja kehittymistä, kaupallista ajattelutapaa unohtamatta.

Annaan ja hänen töihinsä pääset tutustumaan kätevästi Annan verkkosivujen kautta.

Haluatko sinäkin kertoa oman yrittäjatarinasi?

Yrittäjätarina on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen ammattilaisia, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi kevytyrittäjyyden kautta. Me haluaisimme kuulla, miten sinusta tuli yrittäjä!

Ota yhteyttä markkinointi@ukko.fi, niin pääset kertomaan oman tarinasi.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Joogaopettaja Henriikka: Kevytyrittäjänä saan tehdä mitä rakastan!

    Henriikka Konki toteuttaa intohimoaan joogaopettajana. Hän kokee saavansa toimia tässä arvojensa mukaisesti, ja nauttii saadessaan piristää opetettaviensa päivää. Henriikkalla on lisäksi kunnianhimoisia tulevaisuudensuunnitelmia työnsä suhteen! Olen Henriikka Konki, 28-vuotias turkulainen. Kevytyrittäjänä olen joogaopettaja; ohjaan skumppajoogaa polttareissa ja kesätapahtumissa, opetan puistojoogaa ja tuotan joogavideoita online-kursseille ja -kirjastoihin. Opetan suomeksi ja englanniksi sanskrit-lisämausteella. Opetan pääasiassa Turun seudulla ja lähikunnissa, mutta opettaminen myös…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Ansu Airas tekee monenlaista taidetta kevytyrittäjänä

    Olen turkulainen freelancer-kuvataiteilija. Tänä syksynä edustan muun muassa Blow Up -festivaaleilla, ensi vuonna Turku Saatanalle -festareilla sekä turkulaisessa teatterituotannossa visualistina ja kuvataiteilijana. Mitä teet? Teen taidemaalausta, graafista suunnittelua, piirustusta sekä tatuointitaidetta. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Tein alaa pidemmän aikaa harrastuspohjalta, ja päätoimen ohella oli helppoa ja todella kätevää antaa ammattilaisten hoitaa hallinnolliset asiat, kun itse saa vaan työskennellä! Hienointa työssäni on…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjä Wicked Violetta opettaa pooserausta ja tanssia — “Tärkein tavoitteeni on saada naiset rakastumaan itseensä”

    Kuvat: Sami Nurmi Olen 35-vuotias oman elämäni My Little Pony. Pidän kaikesta vähän sekopäisestä ja oudosta. Vedän Bombshell-intensiivitunteja sekä viikkotunteja syyslukukaudella Akaan Toijalassa sekä Kangasalla. Luonteeltani olen ehkä hivenen äkkipikainen ja kyllästyn, jos mitään ei tapahdu, vaikka rutiinit tietyin paikoin ovatkin paikallaan. Valmistuin vuonna 2003 artesaaniksi ja olenkin toiminut myös käsityöläisyrittäjänä. Askartelu, maalaus ja muu vie edelleen paljon aikaani —…

    Lue lisää