Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Yrittäjän menestys rakentuu luovuudesta – Rakennuskonsultti Kimmon uratarina

Kimmo Ruokolan ura toimii inspiroivana esimerkkinä pitkäjänteisestä työstä, uniikeista ideoista ja sinnikkäästä yrittäjyydestä. Ruokolan vahvuutena onkin aina ollut omaehtoinen työskentely ja kyky pitää kiinni itselleen tärkeistä arvoista, kuten vapaudesta ja joustavuudesta työelämässä.

Yli neljän vuosikymmenen aikana hän on luonut menestyvän yrityksen, jossa hän tarjoaa asiantuntijuuttaan rakennusalan konsulttina eri yhteistyökumppaneiden ja yrittäjäkollegojensa kanssa pääkaupunkiseudulla. Kimmo aloittikin uransa jo 16-vuotiaana rakennusalalla niin kutsuttuna “reppurina” eli nykykielellä verokortilla toimivana freelancerina.

Alussa kirjanpito tuntui Kimmosta vaikealta, eikä hän omien sanojensa mukaan tajunnut taloushallinnosta alkuaikoina käytännössä yhtään mitään. Netin puuttuessa hän haki tietoa kirjastoista ja opetteli peruskoulupohjalta, mistä rahavirta muodostuu.

“Ensimmäisen kirjanpitäjän palkkaaminen oli askel eteenpäin, mutta minulle oli edelleen epäselvää, mistä tietty summa rahaa tilille tuli ja minne se katosi. 1990-luvun puolivälissä päätinkin ottaa ohjat omiin käsiini ja ryhtyä itse tekemään esikirjanpidon, jotta pysyn paremmin kartalla kaikesta”, Kimmo toteaa. “Siitä saakka olen tehnyt esikirjanpidon itse ja kirjanpitäjä loput.”

Kun konsulttifirman yritysmuoto vaihtui osakeyhtiöksi, hän kilpailutti useampia eri tilitoimistoja – tuttuja ja tuntemattomia – ja esiin nousi UKKO Yrittäjä -palvelu, joka sopii myös osakeyhtiöille. Ruokola oli jo aiemmin käyttänyt UKKO.fi:n palveluita toiminimiyrittäjänä, joten konsepti herätti hänessä mielenkiinnon.

“UKKO Yrittäjä -palvelu vaikutti sopivalta vaihtoehdolta useista syistä. Hinta oli kohtuullinen, ja tiedän voivani hoitaa osan tarvittavista tehtävistä itse, kuten sen esikirjanpidon. Vaikka tiedostin, että voisin aina vaihtaa palveluntarjoajaa, olen kuitenkin ollut erittäin tyytyväinen UKKO Yrittäjään, enkä ole vaihtamassa sitä mihinkään!” Kimmo toteaa tyytyväisenä.

Hän nostaa esiin palvelun hyvän hinta-laatusuhteen lisäksi myös selkeän ja nopean asiakaspalvelun, sekä kätevän mobiilisovelluksen laskutuksia hoidettaessa. “Parasta UKKO Yrittäjässä on laskutuksen helppous ja nopeus. Minulla on usein monta keikkaa päivässä ja jokaisen keikan jälkeen minulla on noin viisitoista minuuttia aikaa ennen seuraavaan kohteeseen siirtymistä. Teenkin usein siinä vaiheessa laskut valmiiksi, eikä mikään jää muistin varaan. Kotiin päästyäni kaikki päivän laskut onkin jo hoidettu.”

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat Y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Ruokola on vähentänyt työtahtiaan kolmipäiväiseksi ja mahdollinen alan vaihto sekä uuden manttelinperijän etsintä hänen nykyiselle yritykselleen on käynnistymässä. Suunnitelmana on kuitenkin jatkaa yrittäjänä tulevaisuudessakin, sillä uusia ideoita on syntynyt jo runsain mitoin. Yrittäjyydessä Kimmo korostaakin ennen kaikkea luovuuden ja ainutlaatuisten toimintatapojen merkitystä. Tämä ajattelutapa on tuonut hänelle vuosikymmenten varrella töitä enemmän kuin hän itse ehtii tekemään.

“Yrittäjyys vaatii paljon, mutta se myös tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia. Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan omia siipiään ja yrittämään!”

Lue lisää:

Yrittäjämäinen ajattelu vie opiskelijan pidemmälle – ”Tosielämän työtehtävät eivät ole koulumaailman kaltaisia tehtävänantoja”

Tommi hankkii lisätuloja tuliesityksillä – “UKKO.fin tiimilaskutus toimii näppärästi”

Tilaa Yrittäjyyskoulun suosituimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi

    Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

    • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjä on monen alan ammattilainen Jowi – kevytyrittäjänä hän tekee solmuja

      Olen Jonna eli Jowi, 25-vuotias moniosaaja Tampereelta. Olen aina ollu vähän erikoinen, boksin ulkopuolella ajatteleva sekä eläjä. Mitä teet? Ammatiltani olen kokki, eläintenhoitaja sekä vartija. Mutta teen vähän kaikkea kuten kirjoitan, maalaan, solmin, teen videoita ja kotisivuja. Isoimmaksi osaksi teen luonnon läheisiä käsitöitä. Olen myöskin kirjoittanut kirjan. Solmiminen eli makramee on siis solmutyöskentelyä, jossa erilaisia solmuja yhdistelemällä saadaan aikaan kauniita…

      Lue lisää
    • Yrittäjätarinat Sanna Rönnbergin arki koostuu useista mielenkiintoisista työkeikoista

      Kuva: Isabel Andersson Olen Sanna Rönnberg eli urbaania poppia ja räppiä yhdistelevä oululaisartisti Sana. Olen myös tuore Oriflame-kauneuskonsultti. On mukava tehdä työtä, josta tykkää ja jossa viihtyy! Mitä teet? Olen tehnyt musiikkia vuosia ja keikkaillut sen ohella. Hiljattain aloin myymään myös Oriflame-tuotteita, joihin itse rakastuin palavasti aiemmin syksyllä. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Aloitin Oriflame-kauneuskonsulttina ja minulle kerrottiin, että täytyy olla y-tunnus…

      Lue lisää
    • Yrittäjätarinat Tuuli Ahonen on kääntäjä-kevytyrittäjä, joka määrää itse työaikansa

      Kuka olet? Olen Tuuli Ahonen, kääntäjä kieliparissa suomi-englanti. Teen erilaisia suomen ja englannin kieliin liittyviä asiantuntijatehtäviä. Teen samalla jatko-opintojani Itä-Suomen yliopistossa. Parasta työssäni on sen monipuolisuus; koskaan ei ole tylsää. Mitä teet? Teen erilaisia käännöstöitä, kuten asiatekstikäännöksiä sekä ohjelmatekstityksiä. Toimin toisinaan myös copywriterina, tulkkina sekä oikolukijana. Tavallinen työpäiväni alkaa suhteellisen myöhään, kunhan herään! Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Päädyin kevytyrittäjäksi kääntäjäksi valmistuttuani,…

      Lue lisää