Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Nuori taikuri Aatu tekee sitä mitä rakastaa

Aatu Itkonen on 19-vuotias esiintyjä, joka tekee taikurin, juontajan ja yrittäjyysluennoitsiijan töitä. Nuoresta iästään huolimatta Aatu on ehtinyt tekemään monenlaisia asioista sen parissa, mitä rakastaa.

– Teen kaiken kokoisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä taikurin että juontajan keikkoja. Olen esiintynyt 13-vuotiaasta asti, ensin Kaakkois-Suomessa mutta nykyään ympäri Suomea. Synnyin Lappeenrannassa, mutta muutimme sittemmin Kouvolaan ja näin ollen koen olevani kouvolalainen.

– Hienointa työssäni on nähdä kuinka ihmiset viihtyvät, sillä tykkään viihdyttää muita. Yleisöllehän tätä tehdään!

– Koen tekemäni työn merkitykselliseksi. Joskus asiakas saa suurimman avun siitä, että on kuunteleva korva. Yleensä aina saan itselleni siitä hyvän mielen lisäksi paljon oppia ja viisaita neuvoja, Aatu kiteyttää.

Apua yrittäjyyden alkutaipaleella Aatu on saanut perheltään. Kaiken kaikkiaan oman perheen kannustaminen yrittämiseen ja omien kiinnostusten kohteiden parissa jatkamiseen on ollut isossa roolissa.

– Kotona ennen kaikkea kannustettiin tekemään sitä, mistä nautin ja autettiin ihan vaikka kyydittämällä keikoille. Esiintyminen jännitti aluksi todella paljon, mutta uskon, että se kuuluu asiaan. Oli kyseessä sitten Siirin 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat tai iso yritystapahtuma, niin aina jännittää ennen lavalle nousemista, Aatu kertoo.

Esiintyminen onkin asia, jonka parissa Aatu haluaisi jatkaa tulevaisuudessa ja rakentaa uraa sen päälle.

– Olen jo nyt ollut erilaisissa jutuissa mukana ja saanut tehdä hienoja juttuja: Aatun mysteerit -TV-ohjelmasta omaan talkshowhun. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tehdä TV-juttuja enemmänkin, mutta ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää, ja päivä kerrallaan tässä mennään, Aatu pohtii.

Yrittäjätaipaleelle on mahtunut paljon hienoja onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia.

– Välillä menee temput pieleen tai vuorosanat unohtuvat, mutta loppukädessä kaikki opettaa enemmän ja epäonnistumisistakin karttuu omanlaista kokemusta. Olen tehnyt paljon erilaisia asioita ja niihin mahtuu myös monenlaisia tarinoita, Aatu muistelee.

Viime keväänä kuitenkin tuli vielä erilaisia haasteita.

– Keikkakalenteri tyhjeni hetkessä ja kaikki sovitut keikat peruttiin. Sekin oli kuitenkin asia, jonka alla ei pidä lannistua. Pitää vain yrittää jatkaa ja miettiä uusia tapoja toimia, tehdä ja kokeilla, Aatu kannustaa.

Aatun tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle-kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Tietojenkäsittelyn tradenomi Saga Moisio loi itselleen oman näköisen työn

    Saga Moisio on työskennellyt yrittäjänä alle puoli vuotta, mutta tuona aikana hän on oppinut hallitsemaan kokonaisuuksia ja johtamaan omaa työtään. Sagalla on rohkeutta tarttua asiakkaidensa haasteisiin ja hänen tehtävänään on auttaa heitä hyödyntämään dataa liiketoiminnan päätöksenteossa. Alussa ajattelin, että yrittäjyys liittyy paljolti paperitöihin, joista en pidä ollenkaan, ja mietin, että yrittäjyys ei ole minun juttuni. Sitten tuli vastaan projekti, joka…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viestijä ja kieliasiantuntija Tuija Metsäaho nauttii saadessaan jakaa tietämystään toisille

    Tammikuun toinen kevytyrittäjämme Tuija pääsee käyttämään asiantuntemustaan monipuolisesti: hän muun muassa järjestää kieli- ja viestintäwebinaareja ja kirjoittaa myös vieraskyniä kyseisistä aiheista. Tuija pitää työnkuvansa monipuolisuudesta ja vapaudestaan määritellä työpäiviensä aikataulun paljolti itse. “Tykkään suunnitella ja sovitella töitä limittäin; minua ei yhtään haittaa, että leipäni on murusina maailmalla!” Hei! Olen Tuija Metsäaho, viestinnän asiantuntija ja suomen kielen maisteri. Koulutukseltani olen HSO-sihteeri…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Janika ja Minna tekivät yhteisestä intohimostaan liiketoimintaa – Näin syntyi Kahden ystävän taide

    Oletko joskus pohtinut yritystoimintaa hyvän ystäväsi kanssa? Järvenpääläiset kevytyrittäjäkaverukset Minna (kuvassa vasemmalla) ja Janika kertovat tästä omia kokemuksiaan: he luovat ja myyvät yhdessä taidetta markkinointinimellä Kahden ystävän taide. Maalaaminen on ollut Janika Mitron, 28, ja Minna-Maija Kuitusen, 20, intohimo jo nuoresta iästä saakka. Alkuvuodesta 2021 he päättivät pitkän harkinnan jälkeen lopulta tuoda teoksensa myös yleisön nähtäväksi. Näin käynnistyi heidän yhteinen toimintansa, joka…

    Lue lisää