Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Luovan alan monitoimityöläinen Anu: “Töitä valitessa täytyy kuunnella vaistoa ja sydäntä!”

anu-kovalainen

Anu Kovalainen on pian 33-vuotias luovan alan monitoimityöläinen Kainuusta. Anun kipinä luovan alan töihin syntyi jo hyvin pienenä, sillä suku on täynnä taiteellisesti lahjakkaita ihmisiä. Anu kertoo kaikenlaisen itseilmaisun taiteen keinoin olleen hänelle luontevaa jo lapsena:

“Piirsin paljon jo aivan pienenä – piirustuspaperia meillä riitti, olihan isä töissä paperitehtaalla. Kirjoitin myös paljon runoja, novelleja ja mitä milloin mieleeni juolahti sekä kuvasin minkä kerkesin isän vanhalla filmikameralla.”

Luovan alan töitä laidasta laitaan

Anun työ- ja yrittäjäura on monipolvinen ja värikäs. Tänä kesänä tulee kymmenen vuotta täyteen siitä, kun Anu perusti nykyisen toiminimensä ensimmäistä kertaa. Anu kävi silloin yrittäjävalmennusta ja halusi tehdä etupäässä piirrostöitä ihmisille tilauksesta, koska hän oli jo silloin vuosikausia tehnyt niitä muiden hommien ohessa omaksi iloksi. Vuosien varrella Anu teki kuitenkin hyvin paljon muutakin – hän opiskeli merkonomin ja turvallisuusvalvojan tutkinnot sekä teki erilaisia töitä, joiden takia toiminimi jouti välillä jäähylle.

Koko Anun työuran ajan luova työ on kulkenut kuitenkin mukana harrastusmuotoisena. Pääpaino siirtyi vaivihkaa piirrostöiden teosta valokuvauksiin, joka onkin ollut Anulle taidetöiden teon ohella toinen intohimo. Tästä myös juontaa Anun yrityksen nykyinen slogan “kädenjälkeä kynällä ja kameralla”.

Vuonna 2013 Anu perusti sisustusalan yrityksen ja aputoiminimen avulla hän teki silloinkin valokuvauksia ja monenlaisia kuvitustöitä, mutta sittemmin muuttuneen elämäntilanteen vuoksi nämä työt jäivät sivuun pariksi vuodeksi.

Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 2016 Anu oli töissä miehen siskon perustamassa sisustus- ja lahjatavaraliikkeessä. Sisustusliikkeessä työskennellessä Anun mielessä alkoi itää taas vahvana ajatus luovan työn teosta päätoimisesti. Ajatuksen testaamiseen käytännössä tarjoutui oiva tilaisuus, kun Anu alkoi tehdä valokuvauskeikkoja sisustusliikkeen kautta. Yhteistyössä Anu ja liikkeen omistaja lanseerasivat erilaisia kuvatuotteita Anun kuviin ja teksteihin pohjautuen. Anu myös alkoi hankkia kuvausasiakkaita, joita kertyi enemmän kuin hän kykeni ottamaan vastaan. Kesä kului yrityksen palkkalistoilla kuvatuotteita suunnitellen ja muun muassa häitä ja lapsia kuvaten. Anu kertoo, että paluu omiin hommiin tuntui oikein hyvältä.

Kevytyrittäjyys vahvisti ajatusta toiminimen uudelleen herättämisestä

Kiireistä kesää seuranneena syksynä Anu otti seuraavan askeleen kohti yrittäjyyttä tekemällä töitä laskutuspalvelu UKKO.fi:n kautta. Jo tuolloin hänellä oli ajatuksena ottaa ennen pitkää oma toiminimi takaisin käyttöön, mutta tällä erää Anu halusi ottaa yrittäjyyteen harkitun ja hillityn lähdön ilman turhaa stressiä kirjanpidosta ja muista paperitöistä.

Anu halusi alkuun keskittyä vain siihen, minkä parhaiten osaa eli luovaan työhön. Tämä onnistuikin laskutuspalvelun kautta erinomaisesti.

Kun homma alkoi rullaamaan omalla painollaan ja aika oli otollinen vuoden 2017 alussa, rekisteröi Anu toiminimensä uudelleen käyttöön. Anu kertoo, että olisi voinut jatkaa kevytyrittäjänä pidempäänkin, jos hän olisi tarjonnut ainoastaan palveluja piirrostöiden ja kuvausten merkeissä, mutta koska iso osa toiminnasta alkoi painottua kuvatuotteisiin, oli viisaampaa valjastaa oma toiminimi niiden myymistä varten.

“Paperityötä on toki enemmän kuin laskutuspalvelun kautta toimiessa ja itse olen kaikkea muuta kuin papereita ja numeroita pyörittelevää tyyppiä, mutta sen kaiken kestää, kun työ on muuten mielekästä.”

Nykyään Anu tekee valokuvauksia laidasta laitaan – hän kuvaa kaikenlaista hääjuhlista muistotilaisuuksiin ja lemmikeistä lapsiin.

“Olen saanut ikuistaa perheitä heidän muuttuvien elämäntilanteidensa varrella, aina häistä lapsen odotukseen ja syntymään ja siitä eteenpäin. Olen reissannut pitkin ja poikin kuvaamassa yrityksille henkilöstö- ja tuotantokuvia, ottanut lehtikuvia erilaisiin julkaisuihin, kuvannut valmistuneita, kaikkea mahdollista.”

Anu remontoi aiemman yrityksensä toimitilat kuvauskäyttöön, eli nyt hänellä on omintakeinen studio maalaismiljöössä, uudistuotantona rakennetussa luhtiaitassa maalaismaisemissa. Toimitilat sijaitsevat vuosisatoja vanhojen talonpoikaisrakennusten ja viljapeltojen katveessa kulttuurihistoriallisesti arvostetuissa maisemissa, jotka ovat myös Eino Leinon synnyinseutuja. Monet Leinon runotkin pohjautuvat juuri näihin samoihin näkymiin, joita Anu saa työtilojensa ikkunasta ihailla. Pihapiirissä on myös oivat mahdollisuudet ottaa ulkoilmakuvia, joka onkin Anulle se kaikkein rakkain kuvaamisen muoto.

Kuvitustöitä valokuvaamisen ohessa

Eivätkä kuvitustyötkään ole Anulta täysin unohtuneet, vaan hän tekeekin niitä edelleen sen minkä valokuvaustöiltä ehtii. Anun työpöydällä on aina jokin muotokuva tai muu piirustusprojekti kesken.

Kuvatuotteiden toteutukseen Anu sai yhteistyökumppanin keuruulaisesta Linnapaperista, jolle hän suunnittelee erilaisia tuotteita markkinoitavaksi ja myytäväksi ympäri Suomen. Anun mielestä onkin ollut hienoa matkustella pitkin Suomea ja törmätä yllättävissäkin paikoissa myynnissä oleviin omiin kuvatuotteisiin.

“Helpottaa huomattavasti, että saan keskittyä luovaan puoleen, kun joku toinen taho hoitaa myynnin ja markkinoinnin – alkuun kun koetin pitää nekin langat omissa käsissäni. Yhden ihmisen resurssit ovat valitettavan rajalliset.”

Anu on koostanut ja työstänyt vuosien varrella kirjoittamiaan runoja ja yhdistänyt niitä ottamiinsa kuviin. Näistä on syntynyt monenlaisia tuotteita postikorteista magneetteihin ja moniin muihin tuotteisiin. Suomenhevosesta Anun tekemä kortti oli yksi virallisista Suomi 100 -juhlavuoden tuotteista.

Anu on tehnyt paljon myös sellaista, mitä hän ei ole mainostanut tekevänsä. Hän on esimerkiksi toteuttanut nettisivuja asiakkaille ja suunnitellut tatuointeja.

“Tämä työ onkin siitä mielekästä, että eteen voi tulla miltei mitä vain. Mahdollisuuksia on paljon, ainoa ongelma on osata karsia niistä ne, joihin lähteä mukaan ja mille osata sanoa ei. Siinä täytyy vain kuunnella vaistoa ja omaa sydäntä.”

Visio ja palo ovat yrittäjän tunnusmerkit

Anu on aina ollut yrittäjämäiseen toimintatapaan taipuvainen. Tämä ennen kaikkea siksi, ettei hänen tarvitse olla riippuvainen muista, vaan hän saa tehdä jotakin omaa. Nyt Anu saa tehdä sitä, mitä on aina halunnut ja sitä minkä hän eniten on tuntenut omakseen; siitä hän on erittäin kiitollinen.

Tavallinen palkkatyö ei Anun mielestä ole hänellä luontevaa, koska hänellä on hyvin vahva visio siitä, miten hän haluaa asiat tehtävän. Anulla on kova halu saada oma kädenjälki näkyviin ja hän kuvaakin itseään joko-tai-ihmiseksi; hän kertoo, ettei halua tehdä mitään työtä “vähän sinnepäin” vaan sen mitä Anu tekee, sen hän haluaa tehdä täysillä. Jos Anu saa jotain päähänsä, silloin edessä ei ole esteitä, on vain hidasteita. Ja kun Anu saa tehdä itselleen ominaista työtä, panostaa hän siihen 110-prosenttisesti.

“En voisi kuvitellakaan tekeväni mitään vain rahan takia, vaan motivaatio täytyy löytyä muualta. Itseni toteuttaminen ja henkinen hyvinvointi painaa minulla vaakakupissa monin verroin maallista materiaa enemmän.”

Yrittäjä on vastuussa kaikesta itse, niin hyvässä kuin pahassakin. Tämä vastuu ei välttämättä kaikille sovi, mutta niille, jotka sen tiedostavat ja joilla on visio ja palo tehdä jotakin omaa, niille Anu suositteleekin ehdottomasti yrittäjänä toimimista. Jos taas byrokratia ja yrittäjän pakolliset velvollisuudet pelottavat, sitä varten Anu kehottaa tutustumaan kevytyrittäjyyteen; näin itse tekemiseen pääsee hyvin kivuttomasti kiinni.

Anu kertoo kuuntelevansa hämmentyneenä joidenkin työssäkäyvien tuskailua siitä, miten taas aamulla on mentävä töihin ja miten lomaa odotetaan kuin kuuta nousevaa – itse hän nauttii työnsä tekemisestä niin, ettei osaa aina erottaa, mikä on työtä ja mikä vapaa-aikaa. Meillä on vain yksi elämä, ja se on elämistä varten, Anu muistuttaa.

“Työ vie valtavan osan ihmisen elämästä, joten itse haluan tehdä kaikkeni, että siihen käytetty aika on mielekästä ja että siitä jää jotain näkyvää myös jälkipolville. Kun saan nähdä asiakkaideni reaktioita tai kuulen heidän kertomuksia siitä miten jokin kuva tai runo on koskettanut, tiedän että teen sitä mitä minun kuuluukin tehdä.”

Anuun voit tutustua tarkemmin hänen verkkosivuillaan www.anukovalainen.fi ja Anun töitä saa ihailtua myös somessa:

Haluatko sinäkin kertoa oman yrittäjatarinasi?

Yrittäjätarina on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen ammattilaisia, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi kevytyrittäjyyden kautta. Me haluaisimme kuulla, miten sinusta tuli yrittäjä!

Ota yhteyttä markkinointi@ukko.fi, niin pääset kertomaan oman tarinasi!

Kirjoittaja: Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Veeran unelma omasta yrityksestä toteutui kevytyrittäjyyden jälkeen

    Veera Saloheimolle kevytyrittäjyys oli ponnahduslauta yrittäjäksi. Veeran tarinassa ensin löytyi asiakas ja vasta sitten oli ajankohtaista miettiä sitä, kuinka työstä saisi palkan. Yrittämisessä parasta on vapaus Sosiaalialan yhdistys oli yhteydessä Veeraan, sillä he kaipasivat ammattijärjestäjää työkeikalle pitämään koulutusta kodin raivaamisesta. Veeralle laskutuspalveluiden toimintamalli oli jo ennestään tuttu, joten käyttäjäksi rekisteröityminen ei vaatinut suurempia pohdintoja, kun laskun lähettämisen aika tuli. Veera…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Häävalokuvaaja Anssi otti byrokratian sarvesta kiinni ja perusti oman yrityksen

    Anssi Lepikko on häävalokuvaaja, jonka intohimona on kuvata ihmisiä ja tunteita, ja kertoa tarinoita ottamillaan kuvilla. Keski-Suomessa toimivan Anssin kuvaustyyliin kuuluvat suomalaiset maisemat ja luonnonvalo. Epävarmuuden selätettyään Anssi ryhtyi ensin valokuvaamaan kevytyrittäjänä. Kokemuksen, rohkeuden ja toiminnan kasvaessa päätti Anssi perustaa oman yrityksen, jota hän nyt ylpeänä pyörittää. Media-alalla joutuu "itse jotain kehittelemään" Anssi opiskeli medianomiksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa. Opiskeluaikojensa ajatusmaailmaa Anssi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Parturi-kampaaja Karita valitsi UKKO Kevytyrittäjyyden – ”Helppous innosti yrittämään!”

    Sosionomiksi opiskeleva Karita Rantanen ylläpitää aiemmin hankkimaansa ammattitaitoa UKKO Kevytyrittäjänä. – En halunnut sitoutua tiettyyn paikkaan ja perustaa omaa yritystä, mutta halusin pitää parturi-kampaajan taidot vielä näpeissä, vaikka lähdin opiskelemaan uutta alaa. Kotkassa asuva Karita Rantanen, 21, sai idean kevytyrittäjäksi ryhtymisestä pian hiusalalta valmistumisensa jälkeen. Tällä hetkellä hän varaa parturi-kampaajan töille 2-4 päivää kuukaudessa sosionomiopintojensa ohella. ”Kevytyrittäjyydessä minua kiinnosti sen…

    Lue lisää