Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Tiina Lindström muuttaa tiloja toimiviksi ja kauniiksi kevytyrittäjänä

viikon-kevytyrittaja-tiina-lindstrom

Olen Tiina Lindström, sisustaja, sisustussuunnittelija, projektinvetäjä ja remontoija Siuntiosta. Asun maalla omakotitalossa yhdessä avopuolisoni ja kissani kanssa.

Luonto ympärilläni saa minut voimaan hyvin Tutkin jo opintojen aikana, miten voisin työllistää itseni, niin ettei nyt ihan heti tarvitsisi perustaa omaa yritystä. Kevytyrittäjyys mahdollistaisi tämän!

Mitä teet?

Teen sisustuksia ja remontteja. Olin esimerkiksi pääsuunnittelijana ja koko projektinvetäjänä kesän mittaisessa toimistosuunnitteluprojektissa. 140m² toimisto Helsingin Alppilassa laitettiin lattiasta kattoon uusiksi yhdessä alihankkijan kanssa.

Projektissa oli kiireinen aikataulu, koska työntekijät palasivat lomilta elokuun alussa ja kaikki oli saatava valmiiksi ennen sitä.

Toimistossa, taukotilassa sekä neuvotteluhuoneessa käytettiin täysin ekologisia kierrätysmateriaaleista tehtyjä lattiamateriaaleja (tarkett) ja huoneilmaa puhdistavia maaleja (auro), joiden valmistuksessa ei ole käytetty ollenkaan muovia tai lisäaineita.

Työntekijät saivat aivan uudet ergonomiset sähköiset työpöydät, jotta pystyvät osan päivästään tehdä työt seisten. Työhyvinvointia ajatellen rakensimme toimistoon työntekijöille keinun, jonka avulla saadaan ajatukset hetkeksi pois työstä; silmät kirkkaina ja hymy huulilla saivat keinua.

Tiina Lindström sisustus

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Tutkin jo opintojen aikana, miten voisin työllistää itseni, niin ettei nyt ihan heti tarvitsisi perustaa omaa yritystä. Kevytyrittäjyys mahdollistaisi tämän. Projektin myötä silmäni avautui, että töitähän voi tehdä ihan missä vain; mökillä, kotitoimistolla tai asiakkaan tiloissa.

Olen ollut viimeiset 20 vuotta kiinni toimistossa 8-16 ja työmatka päälle siihen, kellontarkkaa puuhaa ja siitä olisi hyvä jokaisen päästä pois.

Hienointa omassa työssäni on vapaus, ehdottomasti! Saa tehdä itsenäisesti päätöksiä ja arvostaa omaa tekemistä.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallista työpäivää ei ole, siinähän se juju onkin!

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa omassa työssäni on vapaus, ehdottomasti! Saa tehdä itsenäisesti päätöksiä ja arvostaa omaa tekemistä. Tuntea, kuinka oma työmoraali on vahvana mukana jokaisessa päivässä.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Tällä alalla ei voi olla hiljainen kuuntelija, vaan on osattava esittää asiat oikein ja ymmärrettävästi. Olen introvertti ja haluaisin kehittää esiintymistaitojani.

Tiina Lindström sisustus 3

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Tämä on kyllä ollut huikea matka, itse jatkan tätä vaikka sivutoimisena ja suosittelen muillekin!

Tiinaan voit tutustua lisää ja tilata häneltä esimerkiksi sisustuskeikan ">sähköpostitse.

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Sveitsistä Suomeen ja palkkatyöstä kevytyrittäjyyteen – Julienin tarina

    Kuka olet? Hei, olen Julien, 37-vuotias graafinen suunnittelija Keravalta. Muutin Sveitsistä Suomeen noin 12 vuotta sitten. Entisten työnantajien kautta olen tehnyt töitä suurimmalle osalle Suomen isoimmista yrityksistä ja freelancerina mm. Otavalle, KONEelle, Pentagon Designille ja Qreformille. Teen edelleen satunnaisesti töitä myös sveitsiläisten yritysten ja pienorganisaatioiden kanssa. Mitä teet? Minulla on laaja osaaminen graafisen suunnittelun alalla; pystyn toteuttamaan laadukkaasti kaikkea brändeistä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Anna Pihlainen pelastaa työkseen kalusteita ja esineitä

    Olen Anna, Kouvolassa asuva restauroinnin opiskelija, mutta alunperin kotoisin Tampereelta. Mitä teet? Restaurointiopintojen lisäksi olen tehnyt harjoittelujaksoja konservaattorina automuseossa sekä pieniä restaurointi-projekteja. Hienointa työssäni on nähdä oman työn jälki ja asiakkaan innostus restauroitavaa esinettä ja työtä kohtaan! Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Päätin ryhtyä kevytyrittäjäksi, kun sain ison restaurointityön ja tarvitsin kirjanpidollista apua laskuttamisessa. Millainen on tavallinen työpäiväsi? Opiskelun lomassa saatan tehdä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Virve Riissanen pyörittää lemmikkitarvikkeiden verkkokauppaa

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen Virve Riissanen, 23-vuotias opiskelija, työntekijä, sekä nyt myös yrittäjä Järvenpäästä. Keväällä perustetun toiminimen lisäksi opiskelen ammattikorkeakoulussa liiketaloutta, sekä työskentelen päivät isäni yrityksessä. Vapaa-aikaani kulutan kahden koirani kanssa, sekä hevostallilla, joten touhuttavaa todellakin riittää. Miten päädyit yrittäjäksi? Yrittäjyys on ollut itselleni jonkinlainen tavoite niin pitkään kuin muistan. Oikean idean kehittyminen kuitenkin vei aikaa. Toiveeni…

    Lue lisää