Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 0 minuuttia

Annoimme iloa ja aikaa yksinäiselle ja vähävaraiselle vanhukselle!

Ukko_Kummitodistus

Vanhuusvuosien pitäisi olla meille niitä onnellisimpia. Valitettavasti monelle näin ei kuitenkaan ole; suuri osa Suomen vanhuksista kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Joka toinen päivä suomalainen vanhus tekee itsemurhan.

Yhteistyökumppanimme Gubbe tekee ansiokasta työtä vanhusten hyväksi Suomessa, samalla työllistäen eri ikäisiä ihmisiä. Lokakuun alusta UKKO on ollut mukana tukemassa Gubben toimintaa.

– Koemme meille luontaiseksi tavaksi kantaa kortemme kekoon antamalla Gubbe-sydänystävän iloa ja aikaa yksinäiselle, vähävaraiselle vanhukselle. Meistä on tärkeää olla mukana työllistämässä ihmisiä, ja meille tuo erityistä iloa se, että pääsemme myös työllistämään nuoren vuodeksi eteenpäin merkityksellisen osa-aikatyön parissa, viestintäpäällikkö Leena Honkajuuri UKKO.fi:ltä iloitsee.

Gubbe on etsinyt UKKOlle oman kummivanhuksen ja yhdistänyt hänet Gubbe-sydänystävän kanssa. Gubbe perehdyttää nuoren tarkasti työhön ja antaa hänelle siinä jatkuvaa tukea. Käynneistä maksetaan nuorelle palkkaa.

Gubbe-sydänystävä vierailee vanhuksen luona viikoittain vuoden ajan. Nuori avustaa häntä arjen askareissa, ulkoilee hänen kanssaan tai on ihan vain läsnä ja juttuseurana – mitä ikinä vanhus eniten kaipaa juuri sillä hetkellä.

Seuraavan vuoden ajan tulemmekin kuulemaan siis säännöllisesti koottuja terveisiä kummivanhuksen voinnin kehityksestä iloisen postin muodossa!

 

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista Riitta Rouhiainen laittoi pystyyn uratapahtuman yli 45-vuotiaille ja nyt hänellä on tärkeä viesti meille kaikille

    Yrittäjä Riitta Rouhiainen järjestää helmikuussa jo kolmatta kertaa UusioUra-tapahtumaa, jonka tarkoituksena on saada yli 45-vuotiaat työllistymään, vaihtamaan onnistuneesti alaa tai innostumaan yrittäjyydestä. Kotoaan videopuhelulla tavoitettava Rouhiainen naurahtaa ikäsyrjinnän nurinkurisuudelle. Ihmiset elävät yhä pidempään ja pysyvät terveenä myös entistä paremmin. Nykyisin 50-vuotiaat juoksevat maratoneja! Yhteiskunta viestittää, että työelämässä tulisi jaksaa entistä pidempään, mutta samaan aikaan nelikymppisyyden paremmalle puolelle siirtyvä ihminen alkaa…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Kävimme YrittäjäTV:ssä avaamassa kevytyrittäjyyden ja y-tunnuksellisen yrittäjyyden eroja

    UKKO.fi:n toimitusjohtaja Sami Ranta kävi lokakuussa YrittäjäTV:n haastattelussa Pasilassa. Puolituntisen keskustelun aiheena oli "Milloin yrittäjä tarvitsee y-tunnuksen?". Mikael Vuorisen asiantuntijahaastattelussa pohdittiin yrittäjyyden aloittamista monesta eri näkökulmasta ja annetaan vastauksia muun muassa siihen, että millainen yritysmuoto kannattaa valita ja sopii kenellekin. Katso jakso YrittäjäTV:stä. YrittäjäTV on uusi podcast-sarja ja osa Puhemediaa. 

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Kevytyrittäjät tyytyväisiä taloustilanteesta huolimatta – vain 14,4 % nosti hintojaan vuonna 2022

    Inflaatio ja talouden varjoisat näkymät vaikuttavat arkeemme paitsi kauppaostoksilla, myös työelämässä. Vaikutuksilta ei säästytä toki yritysmaailmassakaan, mitä tukee uunituore selvityksemme kevytyrittäjyydestä vuonna 2022. Tällä kertaa painotimme vuotuisessa kyselyssämme etenkin talouteen liittyviä teemoja, kuten hinnoittelua. Vuodenvaihteessa järjestetty kevytyrittäjyyskysely pureutui erityisesti siihen, millaista kevytyrittäjyys oli vuonna 2022. Alan suurimpana toimijana meille on tärkeää ymmärtää, millaisia onnistumisia ja haasteita kevytyrittäjät kokevat arjessaan. Tälläkin…

    Lue lisää