Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Artun harrastuksesta tuli ammatti – viikon kevytyrittäjä selostaa työkseen

viikon-kevytyrittaja-arttu_hamalainen

Olen Arttu Hämäläinen, vuonna 1986 syntynyt savolainen, Jyväskylässä asuva urheiluselostaja. Perheeseeni kuuluu koirien lisäksi kaksi tytärtä ja yksi vaimo.

Mitä teet?

Teen työkseni sitä mitä rakastan. Harrastuksesta on nyt tullut ammatti, ja sehän on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua! Teen tällä hetkellä pääasiassa urheiluselostuksia toimeksiannosta ja toimin jääkiekon parissa sekä Liigassa että Mestiksessä. Satunnaisesti selostan myös E-sportsia sekä tarvittaessa muita urheilulajeja, sekä juonnan erilaisia tilaisuuksia. Teen myös jonkin verran mainosäänityksiä.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytyrittäjäksi harrastuksen ja sivutoimen kautta. Toimin aiemmin myyntialalla ja harrastelin urheiluselostuksia ensin pelkkänä harrastuksena, viime vuoden sivutoimena saaden keikoista palkkaa. Tänä kesänä minua alettiin kuitenkin kysellä pariinkin eri paikkaan ja päätin, että nyt minä sen teen: hyppään oravanpyörästä ja alan myydä itse itseäni!

Laittomasta toiminnnasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan minusta on mahtavaa markkinoida itse itseäni keikoille ja antaa omien suoritusten puhua puolestaan ja määrittää oman arvoni markkinoilla. Tykkään tehdä äänelläni töitä ja jokaikiselle keikalle lähtiessä olen innoissani kuin pikkukakara!

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Tahtoisin saada kokemusta erilaisista urheilulajeista nykyistä enemmän, työni painottuvat tällä hetkellä vahvasti jääkiekkoon ja E-sportsiin. Eri hommia oppii tällä alalla tekemällä eikä lukemalla kirjoja!

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on se, että saan viihdyttää ihmisiä. Mielestäni selostajan ja juontajan tärkein tehtävä on se, että suoritus herättää ihmisissä tunteita. Mielellään jopa suuntaan ja toiseen! Hajuttomat ja värittömät tyypit eivät koskaan jää ihmisten mieliin, itse yritän olla aina mahdollisimman viihdyttävä puuduttavassakin kiekkopelissä tai hiljaisina hetkinä.

Hienoa tässä työssä on myös se, että saat itse luoda rytmin ja tavan tehdä töitä. Oravanpyörää ei enää ole. Toki se tuo hirvittävän määrän vastuuta, sillä toimeksiantajat luottavat siihen, että pohjatyöt on tehty kunnolla ja paikan päällä kaikki sujuu kuten ammattilaiselta kuuluukin. Selostajan ammatti ei ole pelkästään sitä, että ajellaan paikan päälle ja vetäistään parin tunnin suora veto mikkiin – työskentely keikkaa varten aloitetaan jo viimeistään edellisenä päivänä. Se tässä onkin niin hienoa, elän ja hengitän tätä duunia ja tahdon tehdä sen mahdollisimman hyvin!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäiväni alkaa jo selostuskeikkaa edeltävänä päivänä:

– Katson joukkueiden edelliset ottelut nauhalta, vähintään otteluiden koosteet.
– Tarkastelen tilastot ja edellisten otteluiden poiminnat.
– Pelipäivän aamupäivänä käydään läpi kokoonpanot sekä otteluennakot useasta eri lähteestä.
– Saavun pelipaikalle 2–3 tuntia ennen ottelun alkua.
– Kirjoitan paikan päällä vielä käsin paperille otteluiden kokoonpanot. (Ihmeellinen tapa, eikö vain, mutta niin ne jäävät muistiin.)
– Normaalisti kiekkopeli päättyy arkena noin 21.00, lehdistötilaisuuden jälkeen kamat kasaan ja ajellaan kotiin. Kotona ollaan keikasta riippuen sitten puolen yön molemmin puolin.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

Jos aamulla on kiva lähtee töihin, olette oikealla tiellä! ?

Kurkkaa Artun Selostaja-Facebook -sivulle!

Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Jos haluat kertoa oman tarinasi, täytä seuraava lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Kirjoittaja: Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Tiina haastaa itseään luovuuden koko kirjossa – “tämä on ketterä tapa toimia”

    Olen Tiina Olli, arkkitehti, tanssinopettaja ja koreografi, joka uteliaana ja monista asioista kiinnostuneena on ehtinyt haastaa itseään laajasti taiteen ja luovuuden koko kirjossa. Mitä teet? Päätyökseni teen arkkitehtisuunnittelua, mutta sen ohella opetan tanssia vauvasta vaariin säännöllisillä viikkotunneilla, vedän tanssiin ja luovuuteen liittyviä työpajoja, koreografioin tanssiteoksia sekä valmennan tanssiryhmiä. Tanssiteoksiini liittyy myös teoksen visuaalista ja teknistä suunnittelua; valot, puvut, maskeeraus sekä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Haave sarjakuvapiirtäjän ammatista teki Eerosta kevytyrittäjän – “itselleni juuri sopiva työ”

    Olen Eero Oinonen, Tampereella asuva 27-vuotias, kiltti, rauhallinen ja tunteikas persoona. Mitä teet? Piirtelen sarjakuvia ja muita piirroksia. Unelmani on tulla ammattisarjakuvapiirtäjäksi ja myydä omia teoksiani. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Päädyin kevytyrittäjäksi, kun kuulin muutamilta ystäviltäni UKKO.fi:stä. He kehottivat minua ryhtymään kevytyrittäjäksi ja lopulta ryhdyinkin. Halusin tehdä sitä mitä parhaiten osaan. Millainen on tavallinen työpäiväsi? Piirrän kaiken koneella. Käytän piirtämiseen useita…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kuvataitelija Limppu Witick

    Viikon Kevytyrittäjä on UKKO.fi:n haastattelusarja, jossa nostamme esiin palvelumme käyttäjiä. Tällä kertaa vuorossa on kuvataitelija Limppu Witickin haastattelu. Haluatko viikon kevytyrittäjäksi? Löydät artikkelin lopusta lisätietoa juttusarjasta. Kuka olet? Olen vuonna 1991 syntynyt kevytyrittäjä, kuvataiteilija ja opiskelija. Opiskelen teologian maisteriksi Itä-Suomen yliopistossa, mutta opintojen jälkeen tarkoitukseni on keskittyä täysipäiväisesti taiteeseen. Mitä teet? Valmistan tilaustyönä muun muassa lyijykynäpiirroksia ja akryylimaalauksia asiakkaan valokuvan…

    Lue lisää