Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Yritysblogin kirjoittaminen – Näin kirjoitat timanttisen tekstin yritysblogiin

timanttinen-yritysblogi

Tuskailetko välillä sitä, miten saisit blogiteksteistäsi huokuttelevia ja napakoita? Tai onko kirjoittaminen vasta haaveissa, etkä tiedä, miten hyvä blogiteksti kirjoitetaan?

Näitä kuutta vinkkiä noudattamalla kynäilet taidokkaan tekstin yritysblogiin.

Bloggaaminen on yrittäjälle ja kevytyrittäjälle loistava tapa tuoda esiin osaamistaan ja asiantuntemustaan sekä hankkia uusia asiakkaita. Ihmiset viettävät paljon aikaa verkossa, joten siellä heidät myös tavoittaa. Oikean kohderyhmän ulottuvilla taidokas blogiteksti voi tuoda yllättävän ison vaikutuksen.

Yritysblogin kirjoittajalla pitää kynän pysyä kädessä

Bloggaaminen sopii kenelle tahansa yrittäjälle, jolta löytyy aito halu jakaa tietoa ja tarjota asiakkaille hyötyä tekstien välityksellä. Eniten hyötyä blogista on kuitenkin useimmiten asiantuntijoille, joiden palveluita ostetaan paitsi ammattitaidon, myös persoonan perusteella.

1. Kirjoita asioista, joista lukijasi kaipaa tietoa

Yrittäjän tärkein lukija on yleensä aina asiakas, joko nykyinen tai tuleva. Jos haluat saada asiakkaan kiinnostumaan teksteistäsi, opettele ajattelemaan asioita hänen näkökulmastaan. Millaista tietoa hän kaipaa tai millaisia ongelmia hänellä on? Tarjoa tietoa näihin tarpeisiin.

Eikä tämä ole niin vaikeaa kuin miltä se ehkä kuulostaa. Tapaat todennäköisesti jatkuvasti asiakkaitasi ja juttelet heidän kanssaan. Kirjoita niistä asioista, jotka heitä askarruttavat tai joista he kysyvät sinulta usein neuvoa.

2. Kirjoita vain yhdestä asiasta kerralla

Varsinkin ensimmäisten blogitekstien kohdalla iskee helposti vauhtisokeus ja tekisi mieli yrittää kattaa koko oma osaamisen kirjo yhdellä tekstillä. Aiheen rajaaminen voi olla vaikeaa, sillä asiat ovat harvoin mustavalkoisia ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Karvaisetkin miehet voivat kirjoittaa yritysblogia

Usein ensimmäisenä mieleen tuleva teksti-idea on liian lavea ja yleinen. Aiheeseen pitää löytää näkökulma, josta sitä käsittelee. Älä siis kerro, että kävit seminaarissa tai tapahtumassa, vaan jaa tärkein oivalluksesi ja kerro, miten se vaikuttaa lukijaan. Äläkä valitse aiheeksi pelkkää muutosta tai megatrendiä, vaan kirjoita siitä, mihin se vaikuttaa tai millaisia toimia se edellyttää.

Pyri aina siihen, että tekstisi vastaa vain yhteen kysymykseen eikä rönsyile sivupoluille.

Älä taustoita tai perustele liian laveasti, niin lukijan on helppo seurata tekstiä.

3. Kerro tärkein asia ensin

Mieti jokaisen tekstin kohdalla jo etukäteen, mikä on tekstin tärkein asia. Jos sinun pitäisi tiivistää tekstin sanoma yhteen lauseeseen, mikä se olisi? Pengo tärkein asia esiin ja tarjoile se lukijalle otsikon ja/tai parin ensimmäisen virkkeen aikana.

Jos tekstin pihvin jättää myöhemmäksi, lukija ei välttämättä koskaan saa tietää sitä. Moni nimittäin jättää lukemisen kesken.

Mieti, millaisen tekstin haluaisit itse lukea ruuhkabussissa ja pyri siihen.

4. Kirjoita tavallista kieltä

Joskus ammattilaiset kuvittelevat, että asiantuntijalta kuulostaakseen pitää viljellä vaikeita sanoja tai monimutkaista kieltä. Asia on päinvastoin. Voitat lukijan luottamuksen, kun käytät tavallista, selkeää kieltä, jota lukijan on helppo ymmärtää.

Kokeile miettiä, miten kertoisit asian lukijalle kasvotusten. Usein se auttaa kirjoittamaan riittävän yksinkertaisesti ja suoraan. Ajattele vaikka valmiiksi tuttua ihmistä, joka edustaa kohderyhmääsi, kuten naapuria, työkaveria tai yhteistyökumppania, ja suuntaa sanasi hänelle.

5. Ole konkreettinen

Lisää tekstiin arkisia esimerkkejä, tarinoita ja sattumuksia, jotka auttavat lukijaa ymmärtämään, mitä tarkoitat. Usein lyhyt esimerkki tai muutaman lauseen tarina on hyvä aloitus tekstille, koska se saa lukijan heti tajuamaan, mistä on kyse.

Ajattele lukijan arkea ja sitä, millaisia kokemuksia ja ongelmia hän kohtaa päivittäin. Millainen vertaus auttaisi liittämään kertomasi osaksi hänen kokemaansa ja oppimaansa?

Punapipoinen nainen lukee internetistä tekstiä

6. Muista persoonallinen ote ja näkemykset

Kenenkään ei tarvitse ammatillisessa blogitekstissä mennä syvälle henkilökohtaisuuksiin. Vaatekaapin esittely ei ole tarpeen, mutta blogitekstien ideana on, että teksti on kirjoittajan näköistä ja oloista.

Muodosta siis reippaasti näkemyksiä, kerro omista kokemuksistasi tai tee tulkintoja ja tiivistyksiä.

Sinä tiedät aiheesta enemmän kuin asiakkaasi, joten mieti, miten hän parhaiten hyötyisi juuri sinun tiedoistasi, taidoistasi ja mielipiteistäsi.

Pelkkä faktatiedon referoiminen on niin kuivakkaa, että lukija ei jaksa loppuun asti.

Kirjoittaja Sanna Sevänen

Sanna Sevänen on työelämän teksteihin erikoistunut kirjoituskouluttaja, joka haluaa, että kirjoittaminen olisi mahdollisimman hauskaa. Ensimmäiseltä ammatiltaan hän on toimittaja, joka on kirjoittanut uransa aikana yli 35 eri julkaisuun. Tutustu Sannan yritykseen, digiajan kirjoituskoulu Kiteeseen verkkosivuilla www.kidekoulu.fi.

Muita artikkeleita aiheesta Markkinointi:

  • Markkinointi Miten perustella hinta asiakkaalle?

    Asiakkaalla on useimmiten jonkinlainen budjetti. Budjetin ollessa vaatimaton on selvää, ettei asiakas osta, jos hintasi ylittää heidän maksukykynsä. Toisaalta matala hinta ei välttämättä ole uskottava ja asiakas saattaakin yllättäen valita kalliimman palveluntarjoajan, koska uskoo sen olevan laadukkaampi ja koska hänellä on budjettia käytettävissä tietty määrä. Valmistaudu perustelemaan Kummassakin tapauksessa on tärkeää osata perustella hinta. Kallista hintaa perustellaan esimerkiksi avaamalla mitä…

    Lue lisää
  • Markkinointi Vieraskynä: Kuinka yrittäjä löytää uusia asiakkaita? 4 vinkkiä

    Yrittäjäksi ryhtyminen on asia, joka herättää monenlaisia tunteita. Tunteet vaihtelevat innostuksesta epävarmuuteen, ja lähes jokainen yrittäjä pohtii mielessään yhtä asiaa: miten potentiaaliset asiakkaat löytävät yritykseni tuotteet ja palvelut? Poimi alta vinkit uusien asiakkaiden hankkimiseen! 1. Ole siellä, missä asiakkaat ovat Yrittäjän on tultava löydetyksi, tavalla tai toisella. Tämä tarkoittaa sitä, että yrittäjän on oltava siellä missä asiakkaat ovat. Tee itsesi…

    Lue lisää
  • Markkinointi LinkedIn-profiili kuntoon – Näin tuot osaamisesi esiin ja herätät kiinnostusta

    LinkedIn-profiili tarjoaa paljon mahdollisuuksia oman osaamisen markkinoimiseen, siksi profiilin tekemiseen kannattaakin käyttää kunnolla aikaa. LinkedIn-algoritmit on suunniteltu niin, että palvelu ohjaa käyttäjiä profiileihin, jotka on täytetty huolellisesti. Jos haluat yrittäjänä lisää asiakkaita tai kaipaat parempaa työpaikkaa, on tämä kirjoitus sinua varten. Saat palvelusta myös enemmän irti, kun tiedät, miten hioa oma profiili kuntoon. Ensivaikutelman luonnissa tärkeintä ovat nimi, kuva, titteli ja…

    Lue lisää