Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Kuukauden yrittäjämme Mia Tarkiainen on apunasi asuntokaupoissa

Saaren-kiinteistövälitys-kuukauden-yrittaja-1360x500

Maaliskuun kuukauden yrittäjämme on Mia Tarkiainen. Hän toimii yrittäjänä omassa kiinteistönvälitystoimistossaan Helsingin Lauttasaaressa. Hänen yrityksensä täyttää pian vuoden.

Työuransa Mia on aloittanut leikkaussalisairaanhoitajana ja sen jälkeen hän on tehnyt myynti- ja markkinointitöitä 14 vuotta.

Sairaanhoitajan työn kautta olen oppinut kohtaamaan erilaisia ihmisiä sekä hoitotyö antoi asioille syvällisemmän merkityksen. Pidän myös ihmisten kanssa työskentelystä ja minulle on luontaista löytää ratkaisu asioihin.

Miten päädyit yrittäjäksi?

Yrittäjäksi ryhtyminen oli oikeastaan seurausta siitä, millainen kuva minulle muodostui kiinteistönvälityksestä alana. Itsestäni tuntui paremmalta idealta ryhtyä yrittäjäksi kuin työntekijäksi alalle. Kotijoukoistani löytyi myös tukea toiselta yrittäjältä, jolla olikin ratkaiseva merkitys päätökseeni.

Mia panostaa laadukkaaseen asiakaspalveluun ja järkevään työtahtiin, jotta asiakaskokemus on mahdollisimman positiivinen asiakkaalle.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Päivät vaihtelevat todella paljon. Usein päiväni kuitenkin sisältää asiakaspuheluita, esittelyitä ja arviokäyntejä. Välillä teen myös toimistolla markkinointitoimenpiteitä kohteeseen liittyen ja toisena päivänä saatan olla valokuvaajan kanssa tekemässä kohdekuvausta. En tee koskaan liian tiivistä aikataulua koska yllätyksille on hyvä jättää tilaa.

Miten UKKO Pro on auttanut sinua?

Otin UKKO Pron käyttöön, kun huomasin tarvitsemani palvelun, joka säästää aikaani ja täyttää kirjanpidolliset sekä lakisääteiset velvoitteet. Rekisteröityminen ja käytön aloitus oli hyvinkin helppoa. Lisäksi kysymyksiini olen aina saanut nopeasti vastaukset ja vielä ymmärrettävällä kielellä, mikä on hienoa!

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hyvä palaute asiakkaalta lämmittää aina. Tietysti myös yhdessä onnistuminen on paras palkinto. Jokainen myyntikohde on oma projekti ja asunnon myyjän kanssa yhteydenpito on tiivistä ja lopussa aina palkitsevaa. Ostajien ilo on myös kiva nähdä, sillä uuden kodin hankinta on aina iso asia elämässä. Lisäksi ihastun asuntoihin ja innostun jokaisesta myyntikohteesta.

Mitä asioita haluaisit kehittää itsessäsi?

Henkilökohtaisesti koen, että voisin ottaa arkiaamuihini yhden liikuntatunnin, joka olisi virkistävä startti päivään. Hyvä energia näkyy ja auttaa jaksamaan myyntityössä!

Terveisiä ja vinkkejä muille yrittäjille?

Hyvä fiilis, itseensä uskominen ja energia näkyy. Pidä huolta itsestäsi ja nauti yrittäjyydestä täydellä sydämellä!

Kotisivujen osoite, Facebook-sivut yms:

Saaren kiinteistönvälityksen kotisivut

Facebook-sivut

Saaren kiinteistönvälitys
Otavantie 3, 00200 Hki
050 5436443

Haluatko sinä kuukauden yrittäjäksi?

Kuukauden yrittäjä on UKKO Pro:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen yrittäjiä. Onko sinulla oma tarina yrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen!

Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja Suvi Kylmälä

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat A growth ace forging his way to success with kindness while teaching the importance of embracing failure

    In the world of modern business, entrepreneurship is a dynamic force that fuels innovation and change. Rémy Bertoli is a digital and growth consultant whose journey is a great example of determination, creativity, and dedication needed to succeed today. Since embarking on his entrepreneurial journey in 2016, Rémy has been committed to helping brands enhance their online presence and reputation.…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Jyri Tirroniemi luo uutta ja korjaa vanhaa

    Olen Jyri Tirroniemi, 22-vuotias maanrakennuksen ja LVI-asennuksen ammattilainen. Mitä teet? Työskentelen UKKO.fi-palvelun kautta erilaisissa maanrakennustöissä ja LVI-asentajana. Teen töitä sekä yksityisille asiakkaille että yrityksille. Pääsääntöisesti minun tulee ajettua kaivinkonetta ja pyöräkonetta. LVI-asennuksia suoritan myös pienessä mittakaavassa; teen esimerkiksi tiskikoneiden asennuksia, hanan vaihtoja ja erilaisia korjaustöitä. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Ryhdyin kevytyrittäjäksi, koska haluan olla niin sanotusti oman itseni herra ja tehdä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kääntäjä Aino vaihtoi palkkatyöstä freelanceriksi: ”Tämä on hyvin antoisaa”

    Kielet kiinnostivat turkulaista Aino Halmea aina, ja hän lähti opiskelemaan niitä myös yliopistoon. Siellä kääntäjän työ alkoi tuntua hänelle uravaihtoehdoista kaikkein omimmalta. Nyt hän tekeekin englannin kielen kääntäjän ja kielentarkastajan töitä kevytyrittäjänä, ja nauttii työstään: ”Oli hienoa huomata, että työt voi saada rullaamaan, vaikka ne tekisi omasta olohuoneesta käsin!” Aino suosittelee itsensä työllistämistä muillekin työtavasta kiinnostuneille, mutta huomauttaa, että palautuminen…

    Lue lisää