Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Meribiologi Päivi: “Jos minun pitäisikin tehdä tulevaisuudessa jotain muuta työtä, tekisin sitä mielelläni edelleen tällä tavoin yrittäjämäisesti”

paivi-hakanen-tyohuoneella

Kirkkonummelainen Päivi Hakanen toimii konsulttina määrittäen kasviplanktonnäytteitä. Hänen työpäivänsä toimivat mukavan vapaalla aikataululla, mikä sopii mainiosti yhteen hektisen pikkulapsiarjen kanssa.

Päivi löysi intohimon nykyistä työtään kohtaan yliopistoaikoina, kun hän teki maisterin lopputyönsä kasviplanktonista. Hänelle tuli selväksi, että haluaisi tehdä vastaavia töitä myös ammatikseen. Valmistuttuaan Päivi teki jonkin aikaa jatko-opintoja ja työskenteli myös tutkijana määrittäen Itämeren näytteitä Suomen ympäristökeskuksessa.

– Sitten lapseni syntyivät, ja olin kotona heidän kanssaan. Hoitovapaan aikana tein paljon yhteistyötä kasviplanktonmäärityksiä tekevän toiminimiyrittäjä Satu Zwerverin kanssa. Aloimme miettiä, miten voisimme jatkaa yhteistyötämme, kun vapaani päättyisi.

Päivi oli alkanut tutkia jo toiminimiyrittäjyyden mahdollisuutta, kun vaihtoehdoksi nousikin kevytyrittäjyys; tähän hän tutustui sattumalta TE-keskuksen yrittäjyystilaisuudessa. Päivi päättikin työkaverinsa kanssa parhaan järjestelyn olevan se, että hän alkaisi tehdä tälle töitä kevytyrittäjänä.

– Työkaverini ei yksinyrittäjänä ollut valmis palkkaamaan työntekijää, vaikka töitä olikin todella paljon. Ja ajatus siitä, että olisin perustanut toiminimen ja lähtenyt täysillä yrittäjyyteen, kun olin vielä kotona pienten lasten kanssa, tuntui raskaalta. Tämä oli helppo ja yksinkertainen ratkaisu siihen elämätilanteeseen.

Yhteistyö alkoi vuonna 2016. Työnjako menee niin, että Satu pitää yhteyttä toimeksiantajiin ja hankkii työt heille kummallekin. Järjestely on toiminut mainiosti, ja kumpikin on ollut siihen tyytyväinen.

Päivin töihin sisältyy paljolti mikroskoopin ääressä istuskelua ja tutkimusten raportointia. Hän hoitaa niitä vuokratulla työhuoneellaan, joka sijaitsee vain lyhyen ajomatkan päässä hänen kodistaan. Joustava työtapa sopii mainosti perhearkeen.

Mikroskooppi

– Tulen vuokratulle työhuoneelleni lasten mentyä kouluun ja päiväkotiin. Teen aika lyhyttä työpäivää, noin kuusi tuntia kahteen tai kolmeen asti, jolloin pääsen kätevästi hakemaan lapset kotiin. Mutta tulen takaisin töiden pariin vielä iltaisin, jos niiden kanssa on kiirettä. Tarvittaessa työskentelen viikonloppuisinkin.

Päivi nimeää työnsä parhaaksi puoleksi juuri sen, kuinka hän saa itse määritellä työaikansa. Hän pitää tätä erittäin tärkeänä nykyistä elämäntilannettaan silmällä pitäen; näin työt on mahdollista hoitaa lasten koulu- ja harrastusaikataulun mukaisesti.

– Pienten lasten kanssa on ehdottoman tärkeää, ettei minun tarvitse kysellä keneltäkään vaikkapa lupaa jäädä heidän kanssaan kotiin, jos he ovat kipeinä. Sitten voin mennä työhuoneelleni taas viikonloppuisin, kun mieheni voi olla lasten kanssa. Miehelläni on vakituinen palkkatyö, ja hän on sidotumpi tiettyihin työaikoihin.

– Arkeamme helpottaakin paljon se, että toisella meistä on säännöllinen kuukausitulo ja toisella joustavat työajat. Se on hyvä yhdistelmä.

Työaikojen vapaus tuo mukanaan myös vastuun. Toisin kuin monen itsensä työllistäjän, Päivin ei tarvitse käyttää työaikaansa asiakashankintaan, vaan toimeksiantoja on ollut alusta lähtien valmiina odottamassa. Varsin yrittäjämäistä työskentely on kuitenkin aikataulujen suhteen.

– Tässä on tärkeää olla järjestelmällinen ja tunnollinen, ja pitää aikatauluista tarkasti kiinni. Vaikka itsensä työllistäjänä on melko vapaa määrittämään oman työaikansa, on myös huolehdittava, että työt tosiaan tulevat tehdyksi. Välillä on todella kiireistä, ja töitä saattaa tulla yllättäen lisää.

Joustava aikataulu sopi Päivin mukaan mainiosti myös viime kevääseen, jolloin hän työskenteli toimistollaan lähes täysin iltaisin ja viikonloppuisin.

– Korona ei vaikuttanut omaan työtilanteeseeni. Jouduin kuitenkin jäämään maaliskuussa lasten kanssa kotiin ja pidin heille päivisin kotikoulua. Oli hyvä, että minun ei tarvinnut yrittää tehdä töitä kotona samaan aikaan, vaan pystyin keskittymään päivisin lasten kanssa olemiseen ja töihin sitten erikseen.

Kuvaaja: Satu Zwerver

Päivi on työhönsä todella tyytyväinen ja jatkaisi sitä mielellään nykyiseen tapaan ainakin sen aikaa, kun hänen lapsensa ovat vielä pieniä. Hän toteaa, että työtilannetta ei voi arvioida kovin monen vuoden päähän, mutta silloin voi miettiä taas uusia asioita – kuten lisäkoulutusta tai yrittäjyystaitojen opettelua.

– Jos minun pitäisikin tehdä tulevaisuudessa jotain muuta työtä, niin mielelläni tekisin sitä edelleen tällä tavoin yrittäjämäisesti ja joustavasti.

Päivi suosittelee itsensä työllistämistä myös muille, mutta huomauttaa, että rohkeutta se vaatii.

– Päätös ryhtyä tekemään tätä oli minultakin rohkea. Päätin, että en palaa jatko-opintojeni pariin, ja hankin itselleni oman mikroskoopin ja laitteistot. Sinänsä aloittaminen oli turvallista, olihan minulla jo töitä tiedossa työkaverini kautta. Silti tuntui jännittävältä päättää, että teen töitä nyt tällä tavoin.

– Mutta tämä on kyllä kätevä tapa kokeilla yrittäjämäistä työskentelyä. Ja jos kotona on nimenomaan pieniä lapsia tai elämätilanne on muuten haastava, on tällainen työskentelytapa kätevä!

Päivin tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle -kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Tero Aarni on Suomen johtava polttotaiteilija

    Terve, Olen Tero, 23 -vuotias Kuopiolainen. Opiskelen rakennusarkkitehdiksi neljättä, eli viimeistä vuotta ja ohessa toimin kevytyrittäjänä UKKO.fi:n kautta. Asiakkaiden reaktiot ovat hienointa työssäni. On upeaa saada aikuinen mies itkemään omalla kädentaidollani. Mitä teet? Teen polttotyötä käyttäjänimellä @pyroartturi. Aloitin 2015 harrastuspohjalta, mutta taiteenlaji kiinnosti niin paljon, että aloin tehdä myös tilaustöitä. Tällä hetkellä olen Suomen johtava polttotaiteilija. Kukaan ei ole ikinä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Juhani on taiteilija ja unelmatyössään – “sitä pitää muistaa arvostaa”

    Kuka olet? Olen Juhani Perälä, 32-vuotias Järvenpäässä asuva taiteilija ja muotoilija. Mitä teet? Olen kehittänyt omanlaisen tavan tehdä muotokuvia. Teen muotokuvia tilauksesta myyntiin ja näyttelyihin. Teoksissani korostuu rohkea värien käyttö ja kokeileva ote materiaaleihin ja tekniikkoihin. Omanlainen tapani tehdä teoksia on syntynyt vuosien varrella tekemieni kokeilujen sekä opintojen aikana. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Toin aikoinaan muutaman teoksen esille eräässä yhteisnäyttelyssä, jossa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tea Sirén on englannin kielen ammattilainen, joka työllistää itsensä taidollaan

    Kuka olet? Olen Tea, 26-vuotias englannin kielen taitaja. Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja englannin opettaja; lisäksi olen eläinrakas, liikunnasta nautiskelija ja elokuvafriikki. Mitä teet? Olen tehnyt UKKO.fi:n kautta suomi–englanti-käännöstöitä muun muassa muotialan yritykselle. Opetan myös englantia yksityisesti kaikille eri ikäisille, jotka haluavat syystä tai toisesta ekstrapreppausta. Opetan esimerkiksi aikuisia, jotka haluavat parantaa englantiaan työelämää varten ja nuoria, jotka reenaavat yo-…

    Lue lisää