Arvioitu lukuaika: 0 minuuttia

Näin paljon keikkatyöstä tienaa joulusesonkina – laskutusmäärät enteilevät koronaa edeltävien vuosien tasoa

pikkujouluna laskuttaneiden määrä viikottain

Bilebändit, trubaduurit, taikurit, DJ:t ja koomikot – esiintyvien taitelijoiden vuoden kuumin sesonkin on juuri nyt.

Pikkujoulukausi on monelle esiintyvälle taiteilijalle vuoden vilkkain aika, ja sen vaikutus näkyy myös keikkatyön laskutuksessa. UKKO.fi-palvelun kautta laskutettavien pikkujoulukeikkojen määrä alkaa kasvaa marraskuun puolivälistä lähtien, kun yritykset ja yhteisöt aloittavat pikkujoulukauden vieton. Laskutus on korkeimmillaan joulukuun alussa ja jatkuu kuun loppuun asti.

Pikkujouluihin liittyvä keikkatyö tuo keskimäärin 500 euron tienestin tekijälleen. Pikkujoulun sesonkityöstä tuleva lisätienesti vaihtelee satasen keikoista useiden tuhansien eurojen tapahtumatuotantoihin. Vuosina 2021–2023 pikkujoulusesonkiin liittyvää työtä on selkeästi laskutettu vähemmän kuin koronaa edeltävänä aikana. Tämän vuoden tilastot viittaavat kuitenkin siihen, että pikkujoulukauden keikkatyö on palaamassa koronaa edeltävälle tasolle.

– Tähän mennessä kertyneet laskutustiedot tältä vuodelta vaikuttaisivat siltä, että tänä vuonna olemme saavuttamassa koronaa edeltävän tason pikkujouluihin liittyvissä laskutusmäärissä. Laskujen määrä on nyt korkeampi kuin yhtenäkään vuonna koronan jälkeen tähän aikaan. Keskimääräisistä laskutussummista on hauska huomata, että valokuvaajat ovat osanneet nostaa hintojaan vuosien varrella, kertoo analyytikko Petteri Kaikkonen UKKO.fi:ltä.

Pikkujoulusesonki työllistää erityisesti muusikoita, laulajia, esiintyviä taiteilijoita, tiskijukkia, näyttelijöitä, juhlapalveluissa keikkatyötä tekeviä, valokuvaajia, tanssijoita, järjestysmiehiä, catering-työntekijöitä, äänitarkkailijoita ja valaistusmestareita.

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista UKKO.fi on mukana asiakaspalveluviikon vietossa 5.–9.10. – “Erinomaisen aspasta tekee sen monipuolisuus”

    Ensi viikko 5.–9. lokakuuta on kansainvälinen asiakaspalveluviikko. Myös me UKKO.fi:llä osallistumme sen viettoon, ja se näkyy muun muassa somekanavillamme – seuraile siis niitä! Loistava asiakaspalvelu on yritykselle kilpailuvaltti, ja teemaviikon tarkoituksena onkin antaa asiakaspalvelulle sen ansaitsemaa tunnustusta. Asiakaspalveluviikko on alun perin lähtöisin Yhdysvalloista, ja kansainvälisesti sitä on vietetty 1990–luvulta lähtien. Suomessa sitä edistää Wakaru Asiakaspalveluverkosto eli Wave, joka tänä vuonna kutsui siihen…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Uusi eläketulkinta ei tee itsensä työllistäjistä väliinputoajia

    Yle julkaisi verkossa 6.5. artikkelin ”Tuore vakuutusmuutos tekee itsensä työllistäjästä väliinputoajan: ’Freelancer ei ole oikea yrittäjä’”. On totta, että työeläkeyhtiöiden uusi tulkinta kevytyrittäjien eläkevakuuttamisesta on iso muutos. Artikkelissa haastateltavat antavat kuitenkin ymmärtää, että tämä muutos poistaisi monien kevytyrittäjien toimintaedellytykset. Tämä ei pidä paikkaansa. On tärkeää, että tästä asiasta keskustellaan, sillä se koskettaa lähes 100 000 suomalaista itsensä työllistäjää. Kyse on…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Patsas rohkeudelle lahjoitettiin Suomen Yrittäjille

    Tiedote medialle 26.11.2020, vapaasti julkaistavissa Suomen suurin kevytyrittäjäpalvelu, UKKO.fi, lahjoitti marraskuun alussa Kansalaistorilla esillä olleen itsenäisten yrittäjien patsaan Suomen Yrittäjille. Patsas oli osa UKKO.fin laajempaa kampanjaa. – Tavoitteenamme oli nostaa keskustelua itsenäisten yrittäjien asemasta, kertoa heidän tarinoitaan ja auttaa saamaan yksinyrittäjien ja kevytyrittäjien ääni esille. Ehdimme kaiverruttamaan patsaaseen satoja nimiä niiden kolmen päivän aikana, joina patsas seisoi Kansalaistorilla ja keräsimme kymmenittäin…

    Lue lisää