Naisyrittäjän euro on 85 senttiä – näissä tehtävissä naisyrittäjät tienaavat miesyrittäjiä paremmin
Naistenpäivän kunniaksi haluamme nostaa esille naisyrittäjyyttä ja tarjota UKKO-datan pohjalta ajantasaisen katsauksen aiheeseen. Naisyrittäjien määrä UKKO.fi palveluiden käyttäjänä ja toiminimiyrittäjinä on kasvussa koronavuosien jälkeen.
Vertasimme nais- ja miesyrittäjien tuntihintoja ja saimme selville, että vuonna 2023 naisyrittäjän euro on 85 senttiä eli 15 % pienempi kuin miesyrittäjän. Nais- ja miesyrittäjien välinen ero on kasvanut hieman viime vuodesta, jolloin ero oli 13 %.
Haluamme rohkaista yrittäjiä taustasta riippumatta vaatimaan työstään riittävän palkkion ja rikkomaan osaltaan perusteetonta palkkaeroa. Seuraamalla yrittäjien palkkiotason kehittymistä ja jakamalla tietoa avoimesti, voimme osaltamme edistää palkkioiden maksuun liittyvää tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.
Naisyrittäjän euro on korkeampi luovan alan tehtävissä
Vaikka naisyrittäjän keskimääräinen palkkiotaso on miesyrittäjän tasoa matalampi, he tienaavat tietyillä aloilla huomattavasti enemmän kuin miesyrittäjät. Selvityksen mukaan etenkin luovilla aloilla naiset ovat onnistuneet hinnoittelemaan työnsä miehiä korkeammalle tasolle. Vaativat kirjailijan, muusikon ja ohjaajan työt osataan hinnoitella ja työtä tehdään ammattimaisesti. Palkkadata on kerätty viimeisten viiden vuoden ajalta vuosien 2018-2023 väliltä.
Esimerkiksi näissä tehtävissä naisyrittäjän euro on suurempi kuin miesyrittäjän:
Tehtävänimike | Naisten osuus alalla | Naisen euro vs. miesten euro |
Matkaopas | 69 % | 1,56 euroa |
Muusikko | 27 % | 1,44 euroa |
Kirjailija | 66 % | 1,43 euroa |
Rakennussiivooja | 37 % | 1,41 euroa |
Laitossiivooja | 80 % | 1,37 euroa |
Haastattelija | 64 % | 1,32 euroa |
Toimittaja | 80 % | 1,29 euroa |
Liikkeenjohdon konsultti | 40 % | 1,27 euroa |
Elokuvaaja | 21 % | 1,26 euroa |
Tarjoilija | 79 % | 1,21 euroa |
Siivooja | 73 % | 1,20 euroa |
Laulaja | 68 % | 1,20 euroa |
Urheiluvalmentaja | 50 % | 1,30 euroa |
Kuvaaja (elokuva, valokuva) | 33 % | 1,13 euroa |
Tehty selvitys osoittaa myös, että naisyrittäjät työskentelevät monipuolisesti eri aloilla, eikä yrittäjyys ole keskittynyt tietyille toimialoille kuten miesyrittäjillä.
Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa
Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat Y-tunnuksen heti käyttöösi.Työn ja vapaa-ajan tasapaino motivoi yrittäjäksi
Tammikuussa julkaisemamme kevytyrittäjyyskyselyn perusteella naisia yrittäjyyteen motivoi etenkin lisäansioiden kartuttaminen (33,1 %), itsensä työllistäminen (21,2 %) ja yrittäjän vapaus (21,6 %). Kevytyrittäjyys koettiin helpoksi tavaksi ansaita lisäansioita perhevapaan aikana tai työuran loppupuolella eläkevuosina. Lisäksi 46,6 % naiskevytyrittäjistä pitää nelipäiväistä työviikkoa ideaalityöviikkona ja yrittäjyydeltä toivottiin joustoa työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen.
UKKO-data osoittaa, että naisyrittäjien määrä on vakaassa kasvussa ja toiminimiyrittäjissä naisten osuus on kasvanut parissa vuodessa 43 prosenttiin. Kaksi vuotta sitten naisyrittäjiä oli alle kolmannes UKKO-palveluiden käyttäjistä.
– Työelämä on valtavassa murroksessa ja muuttumassa nykyistä yrittäjävetoisemmaksi. Tänä päivänä suomalaisyrittäjistä 33 % on naisia ja me kannustamme kaikkia ikään, sukupuoleen ja kansalaisuuteen katsomatta yrittäjyyteen. Niin yritysten kuin yhteiskunnan tehtävänä on purkaa yrittämisen esteitä, olivat ne sitten rakenteellisia tai asenteista johtuvia, kertoo UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren.
Miten naisyrittäjän euro on kehittynyt viimeisten vuosien aikana? Tutustu vuoden 2021 UKKO-dataan ja selvitä, millainen oli naisyrittäjän euro vuosina 2019-2021.
Yrittäjän palkkalaskurista voit katsoa paljonko alallasi laskutetaan.
Lue lisää
Kevytyrittäjät tyytyväisiä taloustilanteesta huolimatta – vain 14,4 % nosti hintojaan vuonna 2022
Parturi-kampaaja Karita valitsi UKKO Kevytyrittäjyyden – ”Helppous innosti yrittämään!”