Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Personal Trainer ja hyvinvointialan yrittäjä Kira Koskela

Kira-Koskela-kuukauden-yrittaja-1360x500

Elokuun kuukauden yrittäjämme on Kira Koskela, hämeenlinnalainen hyvinvointialan yrittäjä sekä entinen kilpauimari. Entisenä kilpa-uimarina hän on tottunut pistämään itsensä likoon ja harjoittelemaan nousujohteisesti. Urheilutaustaa häneltä löytyy myös kuntosalin puolelta, kuten mm. fitnes-tyyppisestä treenaamisesta.

Kira on myös toiminut aiemmin mm. Fustra- yksilövalmentajana, valmentanut Arabiemiraateissa musliminaisten fysiikka- ja ravintovalmennusta sekä toiminut Personal Trainerina Fitness24sevenillä.

Miten päädyit yrittäjäksi?

Pohdin yrittäjyyttä ensimmäisen kerran vuosi sitten, jolloin mietin pärjäisinkö yrittäjänä? Kului vuosi ja päätin tarttua härkää sarvista, ja aloitin oman yrittäjyyden taipaleeni. Parasta on ollut vapaus päättää omista työaikatauluista sekä tekemisistäni!

Kiran hyvinvointipalvelut sisältävät yksilö- duo sekä pienryhmävalmennuksia. Hän myös räätälöi asiakkailleen erikseen kuntosaliohjelmia, ravintovalmennuksia sekä lisäksi ohjaa ryhmiä.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni vaihtelee valmennettavien mukaan, sillä osa asiakkaistani tykkää käydä aamuisin salilla ja osa taas iltaisin. Päiväni saattaa alkaa klo 7 ja päättyä klo 11. Tämän jälkeen yleensä suoritan omat treenit tai suunnittelen asiakkaideni valmennusohjelmia. Iltapainoitteisena päivänä yleensä aamupäivä on vapaa, jolloin käyn itse treenaamassa ja aloitan iltapäivällä ohjaukset. Välissä saatan myös ottaa lyhyehköt päiväunet.

On hyvä tiedostaa omat rajansa, ja opetella tuntemaan sitä, mikä on itselle sopiva työmäärä. Haluan, että aikaa jää runsaasti omaan liikkumiseen ja siitä palautumiseen, jotta jaksan auttaa muita kohti omia tavoitteitaan.

Miten UKKO Pro on auttanut sinua?

Aloitin toiminimellä UKKO Pro -palvelun kautta noin kuukausi sitten. Olen kokenut palvelun helppokäyttöiseksi ja vapaa-aikaani jää paljon muuhun tekemiseen. Kiitos myös UKKO Pro loistavasta asiakaspalvelusta!

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Ehdottomasti hienointa on nähdä asiakkaideni liikunnan kautta saadut onnistumiset ja ilot!

Mitä asioita haluaisit kehittää itsessäsi?

Itseään voi kehittää joka päivä! Minun pitäisi kuitenkin oppia olemaan turhan tarkka ja vaativa itselleni, sillä hyväkin työ riittää. Olen luonteeltani perfektionisti, joka on toisinaan hyvä ominaisuus, mutta myös kuormittava. Välillä olisi kannattavaa mennä siitä, mistä aita on matalin, jolloin aikaa jää paljon enemmän käytettäväksi tärkeämmille asioille.

Terveisiä ja vinkkejä muille yrittäjille?

Kokeilkaa rohkeasti yrittäjyyttä! Tämä on ollut yksi elämäni parhaimpia päätöksiä.

Minusta ja toiminnastani lisätietoa:

Facebook: TMI Kira Koskela

Instagram: kirakoskela

Haluatko sinä kuukauden yrittäjäksi?

Kuukauden yrittäjä on UKKO Pro:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen yrittäjiä. Onko sinulla oma tarina yrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen!

Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja Suvi Kylmälä

Valokuvaaja: Juhapekka Haapoja

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kuusi inspiroivaa naisyrittäjän tarinaa naisten päivänä

    8.3. naisten päivän kunniaksi jaamme muutaman inspiroivan yrittäjätarinan naispuolisilta kevytyrittäjiltämme! Jokainen heistä on aiemmin esitelty myös Viikon kevytyrittäjä -artikkelisarjassamme. Tarinat näyttävät, kuinka erilaisissa elämäntilanteissa ja töissä kevytyrittäät voivat toimia. Toivomme, että ne innostavat muitakin olemaan rohkeita, seuraamaan omia intohimojaan ja rakentamaan omaa polkuaan niitä noudattaen. Tutustu siis Katjaan, Susanneen, Ailaan, Millaan, Wicked Violettaan ja Emiliaan! ”Ollaan me kevytyrittäjät paljon yhteydessä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Matilda Komulainen teki lahjakkuudestaan osa-aikaisen työn

    Olen Matilda Komulainen, 19-vuotias juuri lukiosta ylioppilaaksi valmistunut nuori nainen Lahdesta. Mitä teet? Toteutan kaupallisia yhteistöitä pääosin Instagramissa erilaisten yrityksien kanssa. Lisäksi suoritan valokuvauskurssia, joka avaa minulle ovet valokuvaajan ammattiin. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Olen aina ollut luova ja omasta mielestä lahjakas – etenkin tässä valokuvausjutussa. Tykkään tehdä asioita itse ja toteuttaa niitä haluamallani tavalla. Olen panostanut aina kuviini, jotka ensi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Valmentaja Oona Peltonen: "Kevytyrittäjyys toi varmuutta tekemiseen"

    Hei! Olen Oona Peltonen, 19-vuotias kevytyrittäjä ja valmentaja Vantaalta. Valmennustaustani on yläasteikäisestä asti kaikenikäisiä valmentaen ja ohjaten nykyisten lajien lisäksi esimerkiksi telinevoimistelussa, perheliikunnassa, leiritoiminnassa sekä erilaisissa jumpissa. Päätin tehdä rakkaasta ohjauksesta ammattini ja sen toteutin 2019 joulukuussa, kun valmistuin liikuntaneuvojaksi Kisakallion Urheiluopistosta. Kevytyrittäjänä toimin voimisteluseurassa joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun valmentajana. Valmennettavani ovat iältään suunnilleen 9-16-vuotiaita. Ohjaan myös lapsille akrobatiavoimistelua. Päivisin…

    Lue lisää