Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Puuseppä kevytyrittäjänä

puuseppa

Oletko puuseppä? Kokeile kevytyrittäjyyttä!

Vaikka digitalisaatio muuttaa tätäkin perinteistä alaa, on vielä paljon tehtäviä, joita tekemään tarvitaan päteviä ja taitavia käsityöosaajia.

Työtä saattaa löytyä joko tehtaalta- tai verstaalta, mutta moni ottaa ainakin silloin tällöin vastaan yksittäisiä toimeksiantoja myös päätyön ohelle. Toiselle freelancer toimeksiannot ovat taas koko homman ydin. Silloin resursseja on käytettävä myös hallinnollisiin tehtäviin ja varmistuttava, että tekemästään työstä pystyy laskuttamaan.

Jos yrittäjyys perinteisessä muodossaan tuntuu aikaa vaativalta, voi kevytyrittäjyys olla hyvä tapa aloittaa liiketoiminta.

Kevytyrittäjänä lähetät laskun työstäsi, mutta palkanmaksun ja laskutukseen liittyvän byrokratian varmistaa ja hoitaa laskutuspalvelu. Sinulle jää näin enemmän aikaa itse työn tekemiseen.

Alalla arvostetaan moniosaamista ja usein työtehtävät koostuvatkin eri asiantuntijaosaamisesta – toimeen tarttuvia käsipareja tarvitaan niin suunnittelun, valmistamisen, viimeistelyn kuin esimerkiksi asentamisenkin saralla.

Vertaa toiminimiyrittäjyyttä ja kevytyrittäjyyttä!

UKKO.fi on verkossa toimiva kevytyrittäjyyspalvelu

Puuseppä rakentaa nojatuolia

UKKO.fi on Suomen suurin ja suosituin kevytyrittäjyyspalvelu, joka mahdollistaa omien tuotteiden myynnin ja tuottojen tilittämisen itselleen palkkana. Mahdollistamme kevytyrittäjyyden, eli yrittäjämäisen toiminnan ilman oman yrityksen perustamista.

Kauttamme voit myydä omaa osaamistasi mistä tahansa käsin, vähän kuin yrittäjä mutta et tarvitse tekemästäsi työstä laskuttamiseen y-tunnusta tai toiminimeä. Kevytyrittäjänä et myöskään ole kirjanpitovelvollinen, sillä laskutuspalvelu, eli UKKO.fi hoitaa puolestasi kaikki laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvät paperityöt, kuten viranomaismaksut ja -ilmoitukset.

Vihdoinkin helppo tapa ansaita ekstraa – kaikkien sääntöjen mukaisesti!

Entä jos ansaitsisitkin työstäsi kevytyrittäjänä?

Puuteollisuus työllistää Suomessa arviolta noin 22 000 ihmistä ja käsityöala 10 000 ammattilaista. Perinteiset palkkatyöt ovat vähentyneet, mutta moni toimii itsensätyöllistäjänä.

Ammatinharjoittajana toimiminen oman toiminimen tai yrityksen kautta toimiminen ei siis ole alan työmarkkinoilla tavatonta, mutta monelle yrityksen pyörittäminen itsessään ei kuitenkaan ole intohimon kohde.

Siksi on tervetullutta vaihtelua pystyä ottamaan töitä vastaan itsenäisellä otteella, kuitenkaan sitoutumatta yrityksen pyörittämiseen.

Työllistä itsesi kevytyrittäjänä

Kevytyrittäjyys on vaivaton tapa laskuttaa työsuoritteestasi ja laskun maksaminen on helppoa myös asiakkaallesi. Molemmille osapuolille on siis erittäin yksinkertaista, kun tarjoat työpanostasi laskua vastaan.

Kevytyrittäjänä sinun ei tarvitse huolehtia byrokratiasta ja viranomaismaksuista, vaan UKKO.fi tekee sen puolestasi. Työnantajasi taas ei tarvitse ottaa palkanmaksuun liittyviä velvollisuuksia, kuten verojen tilitystä omalle kontolleen.

UKKO.fi-laskutuspalvelun avulla voit laskuttaa samaan tapaan kuin yrittäjä, mutta saat rahat suoraan palkkana tilillesi.

Kevytyrittäjyys on helppo ja vaivaton tapa työlistää itsensä!

Puuseppä mitta kädessä

Vertaa toiminimiyrittäjyyttä ja kevytyrittäjyyttä!

Muita artikkeleita aiheesta Ammatit:

  • Ammatit Floristi – Laskuta floristin työt helposti

    Floristi, myy omaa osaamistasi itsenäisesti! Floristia tarvitaan, olipa kyseessä juhla tai arki. Yksi tarvitsee kimpun omaan juhlaan, toinen tuliaisiksi ystävälle. Kolmas taas saattaisi haluta oppia itsekin – miltä kuulostaisi esimerkiksi kukkiensidonta-kurssin järjestäminen? Koska työt ovat usein kausiluonteisia, ei oman yrityksen perustaminen välttämättä aina kannata. Olit sitten hortonomi, floristi tai puutarhatyöntekijä, UKKO.fi:n kautta voit myydä osaamistasi ilman omaa yritystä – esimerkiksi jo…

    Lue lisää
  • Ammatit Intohimona stand up? - Tee haavesta totta!

    Siintääkö haaveissa stand up -koomikon ura? Tee haaveesta totta! (Tai yritä ainakin!) Ota keikka vastaan ja laskuta esiintymispalkkiot palkkana tilillesi – ilman yritystä. Kevytyrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai kokeilla omaa liikeideaa; yhä useampi suomalainen tekee sivutöitä kevytyrittäjänä. Esimerkiksi juuri moni stand up -koomikko tai muu esiintyvä taiteilija on löytänyt UKKO.fi:n kautta keinon viettää aikaa oman…

    Lue lisää
  • Ammatit UKKO.fi tanssijalle

    Haaveiletko urasta tanssijana? Tee haaveesta totta. Taidokkaalle tanssijalle on myös Suomessa kysyntää, halusipa sitten estradille tai vaikka opettajaksi. Alalla työllistyminen vaatii kuitenkin usein freelancerina toimimista. Moni toimeksiantaja toivoo laskuttamista, mutta  yrityksen perustaminen toiminnan alussa on aikaa vievää ja vaatii perehtymistä. Onneksi on myös kevytyrittäjyys. Kevytyrittäjänä voit laskuttaa ilman omaa toiminimeä tai yritystä. Laskuttaminen UKKO.fi:n kautta onnistuu muutamassa minuutissa Kevytyrittäjänä sinä…

    Lue lisää