Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Suuri Kevytyrittäjyyskysely 2020: Korona ei ole nujertanut yrittäjyyshaaveita – lähes 60% haaveillut oman yrityksen perustamisesta

kyselykuva

Tiedote 17.12.2020

UKKO.fi toteutti syksyllä vuosittaisen kevytyrittäjyyttä kartoittavan kyselynsä. Kyselyn tavoitteena on rakentaa kokonaiskuvaa kevytyrittäjyydestä. Kyselyyn vastasi 1142 kevytyrittäjää.

– Syksyllä tehdyn laajan kevytyrittäjyyskyselymme avulla halusimme ymmärtää erityisesti, millaista kevytyrittäminen on ollut vuonna 2020, ja millainen tämä vuosi on ollut kevytyrittäjyyden näkökulmasta. Vastauksista kävi ilmi, että yrittäminen ja yrittäjyys kiinnostavat. Kyselyyn vastanneista lähes 60 prosenttia kertoi, että on haaveillut oman yrityksen perustamisesta ja 80 prosenttia kokee kevytyrittäjyyden helpottavan yrittäjäksi siirtymistä, UKKO.fin toimitusjohtaja Ukko Kumpulainen kertoo.

Yrityksen perustamista kuitenkin suunnittelee vain 24 prosenttia. Kyselyn mukaan eniten yrityksen perustamisessa mietityttää yritykseen liittyvä byrokratia ja vastuut. Avoimissa vastauksissa esille nousivat taloudellinen tilanne, vallitseva koronatilanne ja esimerkiksi yrittäjän sosiaaliturva.

– Avoimissa vastauksissa pohdittiin, että oman yrityksen perustaminen, ja yrittäjyys sen kautta ei välttämättä eroa merkittävästi tämän hetkisestä toiminnasta kevytyrittäjänä. Vastaajista hieman yllättäen 23 prosenttia on toiminut yrittäjänä aiemmin ennen kevytyrittäjyyttä, Kumpulainen toteaa.

Suuri kevytyrittäjyyskysely 2020: Eniten kevytrittäjiä on 31-40-vuotiaissa

Kuva kevytyrittäjäkyselystä

Kevytyrittäminen on pääosin sivutoimista

Kyselyssä selvitettiin myös hieman tarkemmin, millaista kevytyrittäjän työ on. Eniten kevytyrittäjiä on kulttuurialalla, ja suurin osa on 31-40-vuotiaita. Valtaosa kevytyrittäjistä asuu Etelä-Suomessa. Länsi-Suomesta löytyy enemmän kevytyrittäjiä kuin Itä-Suomesta.

– Liekö lännessä enemmän yrittäjähenkistä porukkaa, mutta tämä havainto on toistunut tekemiemme kyselyiden perusteella vuosittain, Kumpulainen pohtii.

Kevytyrittäjyys on usealle lisätulonlähde, sivutyö tai keikkaluontoista. Yli puolet on ryhtynyt kevytyrittäjäksi, jotta saisi lisätuloja päätyön tai opiskelujen oheen.

Laskutukseen, myyntiin ja markkinointiin liittyvät vastaukset kertovat paljon kevytyrittäjyyden luonteesta. Yli 40 prosenttia tekee keskimäärin yhden päivän viikossa töitä kevytyrittäjänä, ja lähes 30 prosenttia arvioi tekevänsä keskimäärin 2-5 tuntia kevytyrittäjyyteen liittyviä töitä päivässä. Yli 20 prosenttia kevytyrittäjistä arvioi laskuttavansa 2000-5000 euron kuukaudessa. Kuukausilaskutus on alle 500 euroa noin 60 prosentilla.

– Kevytyrittäjyys on yksi hyvä keino harmaan talouden ehkäisemiseen. Se myös näkyy näissä tuloksissa. Meidän kauttamme tehdään paljon pientä keikkaluonteista työtä, esimerkiksi vaikkapa jouluisin joulupukeille ja muihin sesonkiluonteisiin keikkatöihin kevytyrittäjyys on helppo vaihtoehto oman työn laskuttamiseen, Kumpulainen sanoo.

Suuri kevytyrittäjyyskysely 2020: Miksi ryhdyit kevytyrittäjäksi?

kuvassa näkyy vastauksia miksi on ryhdytty kevytyrittäjäksi

Poikkeuksellinen vuosi vähentänyt toimeksiantoja

– Selvitimme jo kesällä Covid19-pandemian alkamisen jälkeen, millaisia ajatuksia kevytyrittäjillämme on yleisestä taloustilanteesta. Kesällä kyselyyn vastasi yhteensä lähes viisisataa kevytyrittäjää. Heistä 40 prosentilla työt olivat vähentyneet, ja 20 prosenttia kertoi niiden loppuneen täysin. Toisaalta 32 prosenttia ilmoitti, ettei tilanne vaikuta heidän toimintaansa lainkaan. Keväällä kahdeksan prosenttia vastaajista kertoi, että työmäärä tulee kasvamaan.

Syksyn kyselyssä 36,2% vastasi, ettei tämänhetkinen taloustilanne ole vaikuttanut toimintaan kevytyrittäjänä tai itsensätyöllistäjänä. Yli kolmannekseen vastaajista taloustilanne on vaikuttanut toimintaan jotenkin; toimeksiannot ovat vähentyneet, loppuneet, laskutus on pienentynyt ja on jouduttu etsimään uusia toimeksiantoja tai palkkatyötä kevytyrittäjyyden rinnalle. Vain seitsemän prosenttia vastaajista kertoi, että työmahdollisuudet ovat lisääntyneet.

– Saimme yli 900 avointa vastausta, joissa kuvailtiin koronan vaikutuksia omaan toimintaan. Näissä vastauksissa kerrottiin miten työn tekeminen on muuttunut, on siirrytty etätöihin ja millaisia uusia ohjeita ja säännöksiä on tullut. Lisäksi omaan talouteen korona on iskenyt monilla irtisanomisten, lomautusten ja asiakkaiden vähenemisen muodossa, Kumpulainen lisää.

Suuri kevytyrittäjyyskysely 2020: Miten tämänhetkinen taloustilanne on vaikuttanut toimintaasi?

kuvassa kevytyrittäjäkyselyn vastauksia

Vuonna 2012 perustetun UKKO.fin tarkoituksena on ollut alusta asti mahdollistaa helppo tapa tehdä työtä ja yrittää. Tärkeässä roolissa on myös ollut harmaan talouden ehkäiseminen. UKKO.fi-kevytyrittäjäpalvelun käyttäjäksi rekisteröityneiden yli sadantuhannen suomalaisen tehdystä työstä on maksettu veroja yhteensä 115 miljoonaa euroa. Palkkioita heille on maksettu yhteensä yli 377 miljoonaa euroa ja he ovat tehneet yhteensä yli 500 000 toimeksiantoa.

#rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat

Lisätiedot:

Kaikki tulokset >>

UKKO.fi viestintäpäällikkö, Leena Honkajuuri, p. 040 195 5943

UKKO.fi toimitusjohtaja, Ukko Kumpulainen, p. 040 842 9985

 

Leena Honkajuuri

Leena on kokenut viestijä, joka innostuu tarinoista ja auttaa itsenäisiä yrittäjiä saamaan äänensä esille. Vapaa-ajalla Leenan löytää hevosten parista tallilta tai joogasta ja yöpöydällä on aina vähintään kolme keskeneräistä kirjaa.

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista Kävimme YrittäjäTV:ssä avaamassa kevytyrittäjyyden ja y-tunnuksellisen yrittäjyyden eroja

    UKKO.fi:n toimitusjohtaja Sami Ranta kävi lokakuussa YrittäjäTV:n haastattelussa Pasilassa. Puolituntisen keskustelun aiheena oli "Milloin yrittäjä tarvitsee y-tunnuksen?". Mikael Vuorisen asiantuntijahaastattelussa pohdittiin yrittäjyyden aloittamista monesta eri näkökulmasta ja annetaan vastauksia muun muassa siihen, että millainen yritysmuoto kannattaa valita ja sopii kenellekin. Katso jakso YrittäjäTV:stä. YrittäjäTV on uusi podcast-sarja ja osa Puhemediaa. 

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Itkonen & Hynynen-videosarjan 2. osa ulkona: “Nuori, ole rohkea!”

    UKKO.fi:n uusi videosarja avaa nuorien kevytyrittäjien elämää! Sarjaa luotsaa kaksi 17-vuotiasta kevytyrittäjää, Aatu Itkonen ja Jari Hynynen. Alkuun kolmesta videosta koostuva sarja antaa vinkkejä nuorena kevytyrittäjänä toimimiseen eri näkökulmista. Kuinka kannattavaa kevytyrittäjyys on opiskelijalle? Mitä nuoren kevytyrittäjän olisi hyvä huomioida? Entä kuinka yhdistää koulu ja työt? Julkaisemme uuden videon viikoittain joulukuussa – tilaa siis UKKO.fi YouTube ja seuraa blogia! Nuoret…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista UKKO.fi:n Kevytyrittäjyysopas– perustiedot yksissä kansissa!

    Kevytyrittäjyysoppaamme kokoaa yksiin kansiin perustiedot siitä, mitä kevytyrittäjyys on ja kenelle se sopii. Tutustu oppaaseen tästä Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat ryhtyneet kevytyrittäjiksi ja kevytyrittäjyys on työelämän uusi suunta. Työtapa kiinnostaa monia, sillä sen avulla voit itse hallita omaa työuraasi. Saat paitsi vapauden tehdä sitä mitä rakastat, myös valita milloin, kenelle ja mihin hintaan töitä teet. Laskutuspalvelu hoitaa kaiken byrokratian ja…

    Lue lisää