Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Viikon kevytyrittäjä on visualistiksi opiskellut Annika, jolla on monta ammattia

viikon-kveytyrittaja-visualisti_annika

Kuka olet?

Olen Annika, 25-vuotias salolainen nainen. Asun avopuolisoni ja koirani kanssa. Olen juuri valmistunut koulusta visualistiksi ja koitan selvittää mahdollisuuksiani ja taitojani työelämässä, niin palkallisena kuin kevytyrittäjänä. Pohjalla on myös myynnin ammattitutkinto sekä lähihoitajan koulutus.

Mitä teet?

Olen töissä Kultajousessa osa-aikaisena työntekijänä, viikonloppuöisin ravintolassa karaokejuontajana ja kevytyrittäjänä teen kaikkea mitä koulutukseeni kuuluu. Teen kuvauskeikkoja, markkinointisuunnittelua, uuden logon suunnittelua yritykselle sekä myös kodinhoitopalveluita aina siivoamisesta saunoittamiseen.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Opiskelimme luokkatoverini Ninan kanssa Salon seudun ammattiopistossa visualisteiksi. Opintomme etenivät eri tahtia muiden opiskelijoiden kanssa. Teimme opintojemme ohella asiakastöitä ja näin ollen päädyimme kevytyrittäjiksi ja käyttämään UKKO.fi:n palveluja.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Minulla ei ole koskaan tavallista työpäivää, koska koskaan ei ole varmuutta siitä, onko töitä vai ei. Osa-aikaisena työntekijänä joudun olemaan “varpaillani” onko töitä jatkossa, mutta viikonloppuisin tiedän, että olen yön työssä. Markkinoin itseäni jatkuvasti; usein kesäisin onkin paljon töitä muun muassa kuvausten parissa, ja se on mukavaa.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on se, kun saan näyttää osaamiseni ja taitoni. Hienoa on myös, että työlläni on oikeasti rahallista arvoa, josta voi myös poikia lisää töitä.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluan kehittää itseäni paremmaksi ohjelmien käytössä (Illustrator, Photoshop ym.), koska tuntuu, etten saanut koulussa kaikkea sitä opetusta, mitä olisin tarvinnut. Olenkin joutunut itse vielä myöhemmin opettelemaan lisää.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Suomen taloustilanne on huono, joten sen vuoksi meidän täytyy entistä enemmän markkinoida itseämme ja näyttää millainen arvo kevytyrittäjillä on! Osallistutaan messuihin, erilaisiin tapahtumiin ja ollaan näkyvästi esillä!

Annikan kuulumisia ja töitä pääset näkemään näiden verkkosivujen kautta!

Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Jos haluat kertoa oman tarinasi, täytä seuraava lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Kirjoittaja: Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjämme, Esa Pesonen, on toimittaja, bloggari ja runoilija

    Olen Esa Pesonen, 41-vuotias toimittaja-bloggaaja-runoilija. Asun Helsingissä, alun perin olen Vantaalta. Pidän erilaisten näkökulmien ja asioiden löytämisestä. En ole suomalainen jörrikkä, mutta en konsulttikaan. Mitä teet? Freelancetoimittajana kirjoitan juttuja pääasiallisesti aikakauslehtiin. Olen kirjoittanut Hymyyn, Alibiin, Seuraan, Iltalehteen ja SuPer-lehteen. Lisäksi kirjoitan myös Publicon asiakaslehtiin. Ennen kevytyrittäjäksi ryhtymistä minulla oli 20 vuoden kokemus tiedottajan ja toimittajan vakituisissa työsuhteissa. Kirjoitan myös omaa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuustarkastaja Antero von Bagh

    Antero kuvassa oikealla. Olen 71-vuotias eläkeläinen, takana kokemusta toisen palveluksessa, työtä omalla toiminimellä ja nyt UKKO.fi:n kautta edelleen työn syrjässä kiinni. Mitä teet? Teen vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuustarkastuksia, joita olen tehnyt yli 20 vuotta. Työ edellyttää ISO-9001 ja ISO 14001 serifiointiarvioinnin kokemusta pääarvioijana, voimassa olevaa vaarallisten aineiden turvallisuusneuvonantajapätevyyttä ja kokemusta logistiikkaketjusta. Lopullisen silauksen antaa CEFICin antama SQAS -arvioijakoulutus ja myöntämä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sisustussuunnittelija Marika Ritala-Mäkinen

    Viikon Kevytyrittäjä sisustussuunnittelija Marika Ritala-Mäkinen tekee sisustussuunnitelmia niin yksityisille kuin yritysasiakkaillekin. Kuka olet? Olen Marika, vähän päälle kolmikymppinen sisustussuunnittelija Lempäälästä. Perheeseeni kuuluvat aviomies ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Mitä teet? Teen suunnitteluprojekteja, sisustuskonsultointia ja koulutuksia niin yksityisille kuin yrityksille tällä hetkellä UKKO.fi:n kautta. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Aloin työskennellä osa-aikaisesti vanhempainvapaani aikana ja koin, että laskutusosuuskunnan kautta minulle jäisi aikaa paremmin…

    Lue lisää