Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Joogaopettaja Henriikka: Kevytyrittäjänä saan tehdä mitä rakastan!

Henriikka joogaa auringonlaskussa

Henriikka Konki toteuttaa intohimoaan joogaopettajana. Hän kokee saavansa toimia tässä arvojensa mukaisesti, ja nauttii saadessaan piristää opetettaviensa päivää. Henriikkalla on lisäksi kunnianhimoisia tulevaisuudensuunnitelmia työnsä suhteen!

Olen Henriikka Konki, 28-vuotias turkulainen. Kevytyrittäjänä olen joogaopettaja; ohjaan skumppajoogaa polttareissa ja kesätapahtumissa, opetan puistojoogaa ja tuotan joogavideoita online-kursseille ja -kirjastoihin. Opetan suomeksi ja englanniksi sanskrit-lisämausteella.

Opetan pääasiassa Turun seudulla ja lähikunnissa, mutta opettaminen myös muilla paikkakunnilla on järjestettävissä. Zoom-tunneilla on tullut tavoitettua joogeja muun muassa Amerikasta asti!

Muina töinäni teen mansikanpoimintaa, siivousta, NLP valmennusta – mitä milloinkin. Intohimojani ovat hyvän olon etsintä ja ylläpito arjessa. Vapaa-ajallani kokkailen, leivon ja kasvatan sekä ihailen kasveja, osallistun joogakursseille, kuvaan auringonlaskuja, kuljen luonnossa, joogaan ja meditoin ja höpöttelen sekä tuttujen että tuntemattomien kanssa.

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Harrastuksiani ovat myös ayurveda, rentoutuminen ja erilaiset DIY-projektit. Tämän kesän projektinani on lisäksi opettelu meikkaamaan!

“Voin olla täysin oma itseni tehdessäni tätä työtä!”

Lontoossa asunut Henriikka oli vastikään ennen koronakriisiä valmistunut joogaopettajaksi, ja hän tuli piipahtamaan Suomeen. Hänen suunnitelmanaan oli lähteä huhtikuussa Portugaliin opettamaan joogaa, mutta koronaepidemian vuoksi hänen Suomen-vierailunsa venähtikin aiottua pidemmäksi.

Aloin sitten funtsia, miten voisin siitä huolimatta jatkaa joogan opettamista.

Aloitin kuvaamalla joogavideoita YouTubeen ja opettamalla pienryhmiä Zoomin välityksellä. Kun koronarajoitukset alkoivat keventyä, ystäväni pyysi minua ohjaamaan skumppajoogaa kaverinsa polttareihin. Siitä se ajatus sitten lähti – seurauksena kesäni aikataulussa oli jo useita skumppajoogasessiota Turun seudulla!

joogaopettaja Henriikka Konki

Joogaopettaja Henriikka Konki

Puistojoogaa pääsin opettamaan ottamalla yhteyttä erilaisiin yhdistyksiin ja yksinkertaisesti tarjoutumalla ohjaamaan ulkojoogaa. Videoita tehdessäni opin kuin vahingossa kuvaamaan ja editoimaan videoita, minkä seurauksena tuotan nyt joogavideoita kahden yrittäjän online-kursseille ja -kirjastoihin.

Tyypillinen työpäiväni alkaa aamun liikkuvuusharjoituksella, joka vahvistaa kehoani ja valmistaa sen päivän kuvaus- tai joogasessioita varten. Riippuen päivän ohjelmasta – usein aamulla – kertaan tuntisuunnitelmat ja teen tarvittavat muutokset.

Lue myös: Sankariyrittäjä ei ole Supermies tai Ihmenainen – hyvinvointi on yrittäjän salainen ase

Ennen videon kuvaamista käyn mielessäni tunnin läpi ja varmistan, että suunnittelemani liikesarja täyttää laatukriteerini. Sen jälkeen teen englantilaiselta äänivalmentajalta saamani äänenavausharjoituksen, lämmittelen kroppani käymällä liikesarjan läpi ja alan kuvata kotistudiollani.

Kuvauksen ja editoinnin kanssa menee pari tuntia, riippuen kuvaamani videon pituudesta. Samat valmistelurituaalit kuuluvat päiviin, joina ohjaan skumppajoogaa tai puistojoogaa.

Antti Tuiskua soimaan Spotifysta matkalla skumppajoogakohteeseen – se viimeistään saa minut oikeanlaiseen mielentilaan ja hassulle tuulelle, jota tarvitaan, kun opettaa ihmisiä skumppaamaan juomatta itse skumppaa!

Osallistun parhaillaan kahdelle online-joogakurssille, joten päiviin kuuluu myös uuden opettelua ja harjoittelua yhdessä kurssikavereiden kanssa videopalvelun kautta. Suurin osa ajastani menee tuntien valmisteluun ja suunnitteluun (liikesarja, teema, biisilista, tarvittavat välineet). Itse kuvaus- tai opetustilanne on ajallisesti vain pieni – vaikkakin tärkein – osa joogaopettajan työtä.

UKKO.fi:tä käyttäessäni kaikki on ollut alusta asti selkeää ja ihanan helppoa. Voin vain keskittyä tekemään rakastamaani työtä! Joustavuus on iso bonus; siksi juuri tykkään tästä palvelusta.

Työssään Henriikka kertoo rakastavansa erityisesti sen ihmisläheisyyttä.

On ihanaa olla tekemisissä iloisten ihmisten kanssa ja ilostuttaa heidän päiväänsä entistä enemmän! Rakastan joogaa ja se on antanut minulle paljon fyysistä, henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia, joten on ihan parasta päästä jakamaan tätä muiden ihmisten kanssa.

Joogan opettamisessa tykkään erityisesti siitä, että voin toimia arvojeni mukaisesti ja olla täysin oma itseni tehdessäni tätä työtä. Se auttaa myös asiakkaitani rentoutumaan ja huomaamaan, että jooga voi olla hauskaa, vaikka lähtökohtaisesti ei osaisikaan joogata.

Olen huomannut, että mitä hauskempaa meillä on ja mitä enemmän hymyilemme, sitä helpompaa uuden oppiminen on. On ihanaa, kun voi tuottaa juuri sellaista materiaalia, jota luonnostaan itsestä pulppuaa!

Henriikka tahtoo tuoda joogan ja muitakin hyvinvointipalveluita kaikkien ulottuville.

​Haluan luoda itselleni kokopäivätyön joogan parissa. Toivon tavoittavani useampia ihmisiä, sekä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, jotka jakavat kanssani näkemyksen siitä, että elämän ei tarvitse olla tasaisen tahmeaa yksin tarpomista.

Etsin parhaillaan mukavan rentoja yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voi ideoida tapahtumia ja tehdä yhteistyötä, jolla voisimme tuoda hyvinvointia jokaisen ihmisen ulottuville Suomessa!

Yksi tulevaisuuden tavoitteeni onkin perustaa yhdistys, jolla rentoa ja hauskaa, nykypäivän joogaa sekä mindfulnessia, tanssia ja NLP:tä (Neuro-Linguistic Programming) tuodaan Suomessa asuville vähemmistöille, joiden resurssien vähyys tai olosuhteet eivät mahdollista studiolla joogailua ja kursseilla käymistä, tai jotka eivät muuten koe oloaan tervetulleeksi joogatunneille.

Kohderyhminä tulevat olemaan muun muassa vangit, vankilasta vapautuneet, lastenkodeissa asuvat lapset, vähävaraiset, mielenterveyskuntoutujat, keskittymishäiriöiset, syömishäiriöiset, kehitysvammaiset ja addiktit.

Henriikan joogatunti puistossa

Henriikan joogatunti puistossa

Kaiken perustana on se, että mielestäni hyvinvointityökalut kuuluvat jokaiselle – ei vain niille, joilla liikuntataustan lisäksi pankkitilillä on sopivasti rahaa, eli joilla asiat ovat toisin sanoen jo valmiiksi melko hyvin.

Käynnistän toimintaa pikkuhiljaa, joten pelkäksi skumppajoogan opettamiseksi ei tämän open työ tule jäämään! Aion myös järjestää hyvinvointiaiheisia tapahtumia, joihin mahdollisimman moni kokisi olonsa tervetulleeksi.

Tulevaisuudessa näen itseni työskentelemässä inspiroituneiden ihmisten parissa, nauramassa, viihtymässä, iloitsemassa elämästä niissä upeissa yhteisöissä, joissa saan olla mukana. Näen itseni myötävaikuttamassa siihen, että yhä useampi ihminen oppii luottamaan omaan upeuteensa ja lahjakkuuteensa, sekä siihen, että hän voi kokea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin hän on.

Haluan vaikuttaa ihmisten hyvinvointia tukevien yhteisöjen rakentumiseen.

Kahvinjuojana olisi mahtavaa päästä ohjaamaan kahvijoogaa vaikka pop up -tyyppisesti johonkin kahvilaan! Olen avoin monenlaiselle yhteistyölle ja idealle, enkä edes vielä tiedä, mitä kaikkea tulevaisuus voikaan tuoda tullessaan.

Sen tiedän, että ainakin siellä on huiman siistejä juttuja tulossa! Siellä tulee myös olemaan tilanteita, joissa ihmiset, jotka eivät koskaan kuvitelleetkaan joogaavansa, tulevat oppimaan ja oikein nauttimaan siitä.

“Meissä kaikissa asustaa aivan huima kapasiteetti”

Tällä hetkellä minua motivoi eniten se, kuinka saan opettaa ihmisiä löytämään hyvinvointia itsestään ja lisätä mahdollisuuksien määrää ihmisten elämässä. ​Voin myötävaikuttaa siihen, että mahdollisimman monella olisi ihana elämä huolimatta lähtökohdista. ​

Voin päivittäin luoda yhteyden ihmisiin joogan kautta, mikä taas edistää yksilön yhteyttä itseensä ja muihin ympärillä oleviin ihmisiin. Aidon hyväksyvä ja rakkaudellinen yhteys ihmisten välillä on mielestäni yksi elämän kauneimmista asioista.

Joogaopettaja Henriikka.

Joogaopettaja Henriikka.

 

Muille kevytyrittäjille ja itsensä työllistäjille tai toiminnasta haaveileville haluaisin sanoa: uskalla pyytää apua! Meissä kaikissa asustaa aivan huima kapasiteetti ja ollaan jokainen jollain tavalla lahjakkaita, mutta me tarvitsemme muiden ihmisten apua löytääksemme nämä upeat asiat itsestämme.

Jos sinulla on jo tiedossa, missä olet lahjakas ja mikä sinua innostaa nousemaan ylös aamulla, niin jatka sen tekemistä. Toteuta se!

Tai jos olet niin kuin minä, että etsit pitkään omaa juttua epätoivon partaalle asti, niin jatka etsimistä; ole utelias, kokeile erilaisia asioita ja löydät sen oman juttusi varmasti!

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

Minulle on tuonut niin paljon iloa ja uusia mahdollisuuksia se, että olen avoimesti kertonut ihmisille – niin tutuille kuin tuntemattomillekin – siitä, mitä teen nyt ja mitä tavoittelen tulevaisuudessa. Kannustan useampia ihmisiä toimimaan samoin, sillä yhteistyössä on valtavasti voimaa.

Olen huomannut, että ihmiset innostuvat helposti, kun olen itse innostunut tekemästäni asiasta ja jaan ideoitani.

Jollain tutulla tai ystävällä voi olla juuri se idea tai kontakti, joka auttaa sinut eteenpäin. Tämä ei ainoastaan auta sinua vahvistamaan nykyisiä ja luomaan uusia ihmissuhteita, vaan myös helpottaa ja suoraviivaistaa kevytyrittäjyyttä ja kaikkea muutakin tekemistä.

Tutustu Henriikkan kotisivuihin ja buukkaa vaikka joogatunti itsellesi!

Artikkeli on alun perin julkaistu 2020. Juttua on päivitetty 18.10.2022.

Lue myös:

Meikkaa, maskeeraa, hoida ja huolittele – mutta älä stressaa paperitöistä

Haluaisitko sinä kertoa itsestäsi ja palveluistasi UKKO.fissä?

Tämä voit tehdä ilmoittautumalla UKKO Yrittäjyyskoulun haastatteluun! Nostamme säännöllisesti esiin eri alojen UKKO-yrittäjiä. Klikkaa tästä ja käy täyttämässä lomake!

Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Haave sarjakuvapiirtäjän ammatista teki Eerosta kevytyrittäjän – “itselleni juuri sopiva työ”

    Olen Eero Oinonen, Tampereella asuva 27-vuotias, kiltti, rauhallinen ja tunteikas persoona. Mitä teet? Piirtelen sarjakuvia ja muita piirroksia. Unelmani on tulla ammattisarjakuvapiirtäjäksi ja myydä omia teoksiani. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Päädyin kevytyrittäjäksi, kun kuulin muutamilta ystäviltäni UKKO.fi:stä. He kehottivat minua ryhtymään kevytyrittäjäksi ja lopulta ryhdyinkin. Halusin tehdä sitä mitä parhaiten osaan. Millainen on tavallinen työpäiväsi? Piirrän kaiken koneella. Käytän piirtämiseen useita…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Yksityinen: Mira Forsberg hoitaa sisustusliikettä kevytyrittäjänä

    Olen Mira Forsberg, suomenruotsalainen sisustussuunnittelija kotoisin rannikkokylästä Etelä-Suomessa. Tällä hetkellä asun poikaystäväni ja kissamme Herbertin kanssa Turussa. Ennen kuin muutin tänne asuin ja opiskelin Pietarsaaressa neljä vuotta. Mitä teet? Tällä hetkellä olen töissä sisustusliikkeessä Turussa. Täällä toimin myyjänä ja pidän kauppaa siistinä. Vapaa-ajallani suunnittelen erilaisia kortteja, huonekaluja ja luen blogeja. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Äitini näki jutun sanomalehdessä uudesta sisustusliikkeestä Turussa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat ”Ihmisten elämänlaatuun vaikuttaminen on työssäni parasta” – joogaopettaja ja toimintaterapeutti Deaana Lehtinen

    Toukokuun kuukauden yrittäjämme on Deaana Lehtinen. Hän tarjoaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kursseja, kuten esimerkiksi kuntouttavaa ja mielenterveyttä tukevaa joogaa, itämaista liikuntaa ja muita hyvinvointi- ja terapiakursseja. Kurssien lisäksi häneltä saa myös henkilökohtaista palvelua, kuten yksilö-joogaohjausta, hyvinvointivalmennusta sekä Ayurveda-konsultaatioita. Miten päädyit yrittäjäksi? Valitsin sivutoimisen yrittäjyyden sen vuoksi, että opettajatyö on hyvin kausiluontoista. Lomien aikana ei ole juurikaan työtä, joten sivutoiminen…

    Lue lisää