Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

“Joskus unohdan, että teen tärkeää ja arvokasta työtä” – Kevytyrittäjä ja valokuvaaja Teemu Parta

viikon-kevytyrittaja-Teemu-Parta

Olen Teemu, osa-aikainen valokuvaaja, perheenisä sekä pesäpallo- ja jääkiekkofani Kouvolasta.

Mitä teet?

Olen prosessinhoitajana UPM:llä. Olen valokuvannut “aina”, siis noin 20 vuoden ajan. RC-lennokit on läheisesti harrastuksissa myös.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Jossain vaiheessa opetin valokuvausta kansalaisopistolla ja kuvauksia kyseltiin suuntaan jos toiseen. Mietin, että miksei kysyntää voisi kokeilla myös kevytyrittäjänä. Sitten aloin googletellen selvittää, millaisia kokemuksia ihmisillä on kevytyrittäjyydestä ja mitä palvelua ihmiset tykkäävät käyttää.

Päädyin UKKO.fi:n sivuille.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni kevytyrittäjänä sijoittuu usein urheilutapahtumaan. Menen paikalle usein vähintään tuntia ennen ja tallennaa ennakko tunnelmia. Peli, oli se sitten superpesistä tai liigakiekkoa, kestää pyöreästi kolmisen tuntia.

Monesti pelille on useampiakin tilaajia, kuten lehti, joukkue itse tai jokin muu taho. Pyrin tekemään kuvia jo erätauoilla – ehkä jopa lähettämään ne eteenpäin. Pelin jälkeen onkin jo usein kiire saada joka taholle kuvat. Niinpä lopujen käsittelyssä menee vielä aikaa loppuillastakin.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa on, että saa kuvata sitä mitä muutenkin tykkäisi seurata. Joukkueen kanssa usein hitsautuu kauden aikana hyvin myös yhteen.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Kehitettävää löydän ehkä oman työn arvostuksessa. Joskus unohdan että teen tärkeää ja arvokasta työtä.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Suosittelen kokeilemaan kevytyrittäjyyttä. UKKO.fi toimii aivan mahtavasti!

Tutustu Teemuun esimerkiksi seuraavissa kanavissa:

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Haluatko alkaa kevytyrittäjäksi valokuvaajana? Lue lisää!

Kirjoittaja: Saara Teirivaara

Saara tuottaa sanoja, kuvia ja tarpeen tullen melkeinpä mitä tahansa muuta jota markkinoinnin maailmassa saattaa tarvita. Erityisen lähellä tämän some-Picasson sydäntä ovat Instagram, lämmin sää, valkoiset tennarit ja kaikki visuaaliset asiat.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Bloggaaja Janina toimi kolme vuotta kevytyrittäjänä ennen seuraavaa siirtoa - "yrittäjyydessä kaikki oli alkuun uutta minulle"

    Espoolainen bloggaaja Janina Koskenniska siirtyi loppuvuodesta 2020 kevytyrittäjästä sivutoimiseksi yrittäjäksi. Jotkut yrittäjyyteen liittyvät asiat tuntuivat alkuun hankalilta – mutta ne alkoivat selkiytyä Janinalle nopeasti, kun hän otti niistä selvää soittelemalla ja neuvoa kysymällä. "Apua kannattaakin aina pyytää; tyhmiä kysymyksiä ei olekaan!" Janina K. -blogissaan Janina Koskenniska, 23, kirjoittaa muun muassa omasta arjestaan ja ajatuksistaan erilaisiin aiheisiin liittyen. Sen lisäksi hän…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Valokuvaaja Jenna arvostaa kevytyrittämisessä vaihtelevuutta

    Olen helsinkiläinen freelance-valokuvaaja Jenna. Olen valmistunut ammattivalokuvaajaksi kaksi vuotta sitten Pekka Halosen akatemiasta, valokuvausta kokonaisuudessaan on takana kuutisen vuotta. Mitä teet? Valokuvaan pääasiassa tapahtumia, henkilökuvia ja ruokaa laidasta laitaan, sekä yksityisille että yrityksille. Yksityisille olen kuvannu pääasiassa häitä. Yrityspuolella erilaiset tapahtumat ovat ominta alaani aina pikkujouluista yksityistilaisuuksiin, myös ruokakuvaus nostaa jatkuvasti päätään. Suurimpia asiakkaitani ovat tähän mennessä olleet MTV3 ja…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat “Kevytyrittäjyys oli loistava vaihtoehto” – KoruPiira valmistaa kaiken käsityönä

    Kuka olet? Olen Anu, 24-vuotias tyvär Iistä. Olen kotoisin Peräpohjolasta, Ranualta. Olen jalometallialan opiskelija, ja saan opintoni päätökseen maaliskuussa. Mitä teet? Tällä hetkellä käyn Oulun seudun ammattiopistossa jalometallialaa. Koulua on jäljellä enää muutama kuukausi, jonka jälkeen olen valmistunut koruartesaaniksi. Valmistan kierrätyshopeasta ja -kullasta pieniä koruja, joihin lisään usein erilaisia pintoja sekä jonkun irtonaisen, koruun ääntä tuottavan osan. Miten päädyit kevytyrittäjäksi?…

    Lue lisää