Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Kati Kaarila nauttii esiintymisestä ja rooliin heittäytymisestä

viikon-kevytyrittaja-kati-kaarila

Kuvaaja: Julia Borodina

Kevytyrittäjämme Kati toteuttaa päivätyönsä ohella intohimojaan mallin, laulajan ja TV- ja elokuva-avustajan töissä. Hän tsemppaa muitakin kevytyrittäjyydestä haaveilevia toteuttamaan rohkeasti unelmiaan, ja kehottaa kaikkia suosimaan näinä aikoina kotimaista viihdeteollisuutta.

Olen Kati Kaarila, helsinkiläinen asiakaskokemusjohtaja. Kevytyrittäjäksi ryhdyin, koska halusin löytää helpon tavan laskuttaa silloin tällöin satunnaisista töistäni, jotka eivät välttämättä mene mallitoimiston kautta. Helsingin lisäksi voin työskennellä muuallakin; menen sinne, missä keikka tai kuvaukset ovat.

Kevytyrittäjänä tekemäni työ on suurin intohimoni. Tämän lisäksi olen kova juoksemaan, pidän luonnossa vaeltamisesta (varsinkin korkeilla vuorilla!) ja blogin kirjoittamisesta. Blogini osoite on https://KatiKaa.blog. Sieltä löytyy löytyy myös tarkempi portfolio ja kokemuksestani: https://KatiKaa.blog/portfolio

Kevään koronaepidemia ja poikkeusolot vaikuttivat toimintaani siten, että kaikki pysähtyi. Laulaminen livenä ole vieläkään jatkunut, sillä nyt tuli kesätauko väliin; se jatkuu varmasti vasta syksyllä. Kuvaus- sekä TV/elokuva-avustajan hommia on kuitenkin alkanut taas olla selvästi enemmän!

Vaikka livenä ei ole voinut tavata tai laulaa, olen ollut mukana monessa virtuaaliprojektissa sekä kuorojen että muiden muusikoiden kanssa.

Ihmisten tapaaminen ympäri maailmaa on tuonut aivan uuden ulottuvuuden lauluharrastukseeni! Siinä täytyy ottaa myös aivan eri tavalla vastuuta omasta harjoittelusta ja esiintymisestä, johon tietysti nämä muuten kameran edessä tehdyt työt ovat kyllä auttaneet.

Korona-aika on ollut meille kaikille raskasta, ja myös viihdeala on kärsinyt paljon. Itse olen läheisten alalla toimijoiden taistelua seuratessani havahtunut siihen, kuinka valtavan mahtavaa työtä nämä kaikki toimijat tekevät taustalla, ja miten heidän elinkeinonsa on ollut vaakalaudalla monta kuukautta.

Heittäytymistä ja tarinankerrontaa

Kevytyrittäjille tavalliseen tapaan Katillakaan ei oikeastaan ole niin sanotusti tyypillistä työpäivää; päivän kulku riippuu hyvin paljon siitä, mitä toimea hän milloinkin toteuttaa.

Jos kyseessä on kuvauspäivä, johon pitää meikata itse, laitan meikit ja lähden kuvauspaikalle. Siellä ilmoittaudutaan ja käydään yleensä nopeasti läpi päivän kuvauksen tarkoitus ja kohtaukset. Sitten katsotaan roolin vaatteet läpi ja tarkastetaan meikki ja hiukset. Sen jälkeen edessä onkin odottelua, kun asetellaan teknisiä laitteita oikeisiin paikkoihin ennen itse kuvauksen aloittamista.

Mallin töissä taas meikit hoidetaan yleensä tilaajan puolelta, ellei toisin ole toivottu. Samoin laitetaan hiukset ja katsotaan vaatteet sekä taustat teknisesti, minkä jälkeen on itse kuvaus.

Kati Kaarila studiossa

Laulajana työt sijoittuvat iltoihin, jolloin ensin on aina kenraaliharjoitus, jossa on mukana myös bändi. Sen jälkeen on hiukan vapaata ennen itse esitystä.

Upeinta omassa työssäni on se, että saa tehdä sitä mitä rakastaa harrastuksena oman työn ohella!

Saa heittäytyä rooliin ja nähdä lopputuloksen joko onnistuneena liikkuvana kuvana tai hyvin toteutuneena STILL-kuvana asiakkaan toiveiden mukaisesti. Laulussa sitä antaa kaiken ja hakee sitä tarinan kertomisen tapaa, jolla saisi myös kuulijan mukaan. Kun tämä onnistuu, niin ihaninta on, kun saa yleisön tai kuulijan lähtemään mukaan ja nauttimaan esityksestä kanssamme.

Haluan kehittää esiintymistaitojani myös juontajan tehtäviin sekä replikoiviin TV/elokuva-avustajan tehtäviin. Toki työssä on tullut pidettyä jos minkälaista esitystä ja konferenssia, mutta haluaisin kokeilla sitä myös työni ulkopuolella. Esiintyminen on minulle luontevaa ja pystyn puhumaan sekä suomeksi että englanniksi, koska olen asunut pitkään Australiassa ja olen siis myös Australian kansalainen.

“Jos haaveilet jostain, toteuta se!”

Näen tulevaisuuteni raikkaana ja ilmavana. Uskon, että ikä ei ole este tämäntyyppiselle toiminnalle, ja kannustan muitakin esiintymisestä haaveilevia menemään rohkeasti unelmaansa kohti!

Haluan tulevaisuudessakin jatkaa tätä “harrastusta” työn ohella, sillä se tuo mukavaa tasapainoa ja vaihtelua elämääni. Toivon, että saisin lisää kokemusta TV/elokuva-avustajan tehtävistä sekä niitä replikoivia rooleja. Jonkinlaista esiintymis- tai juontajakoulutusta olen myös miettinyt.

Musiikin suhteen etsin nyt bändiä tasapainottamaan kuoro/yksinlauluani.

Minua motivoi tällä hetkellä kaikkein eniten se, että huomaan työni tuoneen tulosta. Olen määrätietoisesti rakentanut henkilökohtaista brändiäni, hakenut keikkoja ja kouluttanut itseäni; kun tämä alkaa tuottaa tulosta, se motivoi jatkamaan ja innostaa yrittämään sekä kehittämään itseäni lisää.

Mikrofoni

Muille kevytyrittäjille tai itsensä työllistämisestä haaveileville haluaisin sanoa: antaa mennä! Jos haaveilet jostain, toteuta se. Pitkäjänteisellä suunnittelulla ja toiminnalla voi saada ihmeitä aikaan, kun siihen sitoutuu. On hienoa, että on UKKO.fi:n kaltaisia palveluita, jotka mahdollistavat omien unelmien toteuttamisen!

Ukon kanssa itselläni on kaikki toiminut oikein hyvin. Oli hieman hakemista siinä, kuinka työ pitää aina kuvata tekstinä, jotta se menee lain mukaan oikein – mutta senkin oppii. Käyttöönotto oli jopa häkellyttävän helppoa, pisteet siitä.

Nyt kun tilanne alkaa pahimpien poikkeusolojen jälkeen helpottaa, kannustan kaikkia menemään kotimaisiin elokuviin, konsertteihin ja näytöksiin. Heille se on intohimo ja esiintyminen elinkeino. Tuetaan kotimaista ja paikallista yhdessä!

Haluaisitko sinä kertoa itsestäsi ja palveluistasi somessamme?

Tämän voit tehdä ilmoittautumalla Viikon kevytyrittäjäksemme! Se on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä eri aloilta. Tahdotko jakaa tarinasi? Me haluamme kuulla sen! Klikkaa ja käy täyttämässä lomake.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kevytyrittäjä Aatu Itkonen, 17 – “Koen tekemäni työn merkitykselliseksi”

    Kuka olet? Olen Aatu Itkonen, nuori 17-vuotias esiintyjä. Olen esiintynyt 13-vuotiaasta asti, ensin Kaakkois-Suomessa mutta nykyään ympäri Suomea. Synnyin Lappeenrannassa, mutta muutimme sittemmin Kouvolaan ja näin ollen koen olevani kouvolalainen! Mitä teet? Teen taikurin, juontajan sekä yrittäjyysluennoitsiijan töitä. Olen esiintynyt isommissa ja pienemmissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa noin neljän vuoden ajan sekä taikurina että juontajana. Tästä esimerkkinä muun muassa valtakunnallinen Suomen…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tarinoita yrittäjyydestä: Natalle yrittäjyys mahdollisti oman työn tekemisen – byrokratian hän ulkoistaa muille

    Nata ei uskonut lähtevänsä yrittäjäksi, sillä siihen liittyi hänen mielikuvissaan paljon paperityötä ja byrokratiaa. Työskentely blogin ja somen parissa ei kuitenkaan ollut sellainen perinteinen ammatti, josta joku olisi maksanut palkkaa ja siksi yrityksen perustamisesta muodostui ainoa vaihtoehto. Nyt hän ottaa ennakkoluulottomasti haltuun yhä uusia alueita. “Mun firma alkoi suunnitella PR- ja viesintäkampanjoita mun silloisille asiakkaille – kiinteistöjen ostaminen, korjaaminen ja…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Miska Karhu muuttaa maailmaa runo kerrallaan

    Kuka olet? Olen Miska Karhu, kirjoittaja, runoilija, opiskelija, taiteilija ja aktivisti. Päätoimisesti opiskelen uskontotiedettä yliopistossa, ja opiskelualani vaikuttaa myös taiteeseeni. Sen lisäksi toimin vapaaehtoisena mm. Setalla – ihmisoikeudet ovatkin kulkeutuneet myös taiteeseeni, enkä pelkää olla kantaaottava. En halua tehdä töitä pimeästi, mutta toisaalta en koe olevani valmis perustamaan itse kokonaista yritystä – kevytyrittäjyys oli tarttunut sanavarastooni, ja rupesin googlailemaan. Mitä…

    Lue lisää