Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Haave sarjakuvapiirtäjän ammatista teki Eerosta kevytyrittäjän – “itselleni juuri sopiva työ”

viikon-kevytyrittaja-Eero-oinonen-sarjakuvat

Olen Eero Oinonen, Tampereella asuva 27-vuotias, kiltti, rauhallinen ja tunteikas persoona.

Mitä teet?

Piirtelen sarjakuvia ja muita piirroksia. Unelmani on tulla ammattisarjakuvapiirtäjäksi ja myydä omia teoksiani.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytyrittäjäksi, kun kuulin muutamilta ystäviltäni UKKO.fi:stä. He kehottivat minua ryhtymään kevytyrittäjäksi ja lopulta ryhdyinkin. Halusin tehdä sitä mitä parhaiten osaan.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Piirrän kaiken koneella. Käytän piirtämiseen useita tunteja päivässä, vaikka pidän tietysti myös reippaita taukoja välissä. Saatan käydä esimerkiksi ulkona liikkumassa tai oleskella ystävien kanssa.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Piirtäminen on minusta erittäin mukavaa ja rentouttavaa hommaa – itselleni juuri sopiva työ. Tykkään tehdä omia tarinoita ja otan mieluusti vastaan kuvituksen jonkun toisen henkilön käsikirjoituksesta.

Lohikäärmepiirros

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Vielä tällä hetkellä onnistun tekemään yhden sivun (kaksi, jos oikein hyvin käy) viikossa, mikä on omasta mielestäni aika hidasta. Pyrin kuitenkin kehittämään itseäni joka päivä ja samalla harjoittamaan myös nopeuttani.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Tämän haluan sanoa: älkää luovuttako! Kaikki työt ovat aluksi hankalia, mutta jos on intoa ja puhdasta halua hommaan, niin unelmamme toteutuvat varmasti.

Voit tutustua Eeron töihin joko klikkaamalla tänne tai kurkkaamalla Facebookiin! Ethän käytä töitä ilman lupaa.

Haluatko sinä viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Täytä lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi.

Kirjoittaja: Saara Teirivaara

Saara tuottaa sanoja, kuvia ja tarpeen tullen melkeinpä mitä tahansa muuta jota markkinoinnin maailmassa saattaa tarvita. Erityisen lähellä tämän some-Picasson sydäntä ovat Instagram, lämmin sää, valkoiset tennarit ja kaikki visuaaliset asiat.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat “Jos jokin on tekemisen arvoista, on se myös täysillä tekemisen arvoista” – Viikon kevytyrittäjä Janne Göös

    Kuka olet? Olen Janne Göös, jyväskyläläinen kiinteistönvälittäjä, kirvesmies sekä Elvis-imitaattori. Mitä teet? Toimin kiinteistönvälittäjänä REMAXilla, jonka lisäksi teemme kollegani Jasun kanssa UKKO.fi-palvelun kautta huoneistoremontteja asiakkaillemme. Lisäksi teen silloin tällöin Elvis-imitaattori keikkoja. Minulla on myös oma Youtube-kanava Don Göös, jossa jaan vinkkejä ja ajatuksiani asuntosijoittamiseen liittyen. Tällä hetkellä koen eläväni kiireistä kiireistä, mutta hyvää vaihetta elämässäni. Kiireestä huolimatta näen asioiden niin…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kirjallisuusterapeutti Päivi auttaa ihmisiä tarinoiden ja sanojen avulla

    Turkulaista Päivi Kososta inspiroi ihmisten ja tarinoiden kanssa työskenteleminen. Kirjallistuusterapeuttina hän auttaa asiakkaitaan hahmottelemaan omia tarinoitaan. Taustalla on luovan kirjallisuusterapian menetelmä, jossa yhdistyy psykoterapia ja kirjallisuus, sanat ja tarinat. Päivi on kirjallisuustieteen tohtori ja dosentti, ja omaelämäkertojen tutkiminen ja kirjailijoiden elämäntarinat ovat olleet uran keskiössä pitkään. – Olen aina ollut kiinnostunut tarinoista. 2000-luvun alkupuolella mietin, että haluaisin olla kuitenkin enemmän…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kuukauden yrittäjä Anni Peltola solmii uniikkeja seinävaatteita

    Kesäkuun kuukauden yrittäjämme on Anni Peltola, helsinkiläinen tekstiilitaiteilija ja entinen toimintaterapeutti. Yritykseni Mimii Creativen missio on jakaa kiireiseen urbaaniin arkeen hyvinvointia käsitöiden ja taiteen keinoin. Solmin tilauksesta uniikkeja seinävaatteita, ohjaan tekstiilitaidekursseja sekä suunnittelen valmiita materiaalipaketteja ja verkkokursseja. Miten päädyit yrittäjäksi? Työskentelin nuorten parissa sosiaalialalla ja haaveilin salaa luovan alan yrittäjyydestä vuosia. Luin paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, mutta vanhat uskomukset taidealoilla…

    Lue lisää