Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Erika Leppäkari tekee työkseen lempiharrastustaan

viikon-kevytyrittaja-erika-leppakari

Olen Erika, pian 21 vuotta täyttävä tamperelainen. Teen suurin piirtein kaikkea luovaa vapaa-ajallani, mutta en ikinä olisi ajatellut tekeväni niitä työkseni!

Mitä teet?

Tähän mennessä olen piirtänyt ja paljon. Tämän lisäksi näyttelen, laulan, tanssin, kirjoitan ja valokuvaan.

Kevytyrittäjänä on parasta se, että pystyy itse määrittelemään työaikansa, ainakin asiakkaan määräämissä rajoissa.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Sain työtilauksen eräältä tutultani ja sen mahdollistaminen käytännössä oli UKKO.fi:n ansiota. Hän tarvitsi kuvituksia omalle yritykselleen ja pyysi minua tekemään niitä, koska tiesi minun piirtävän paljon. Hän piti tyylistäni ja tahtoi myös antaa minulle tämän tilaisuuden ponnahduslautana itseni työllistämiseen.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Kevytyrittäjänä on parasta se, että pystyy itse määrittelemään työaikansa, ainakin asiakkaan määräämissä rajoissa. Oma alani on minulle rentoa. Herään aamulla ja laittaudun päivätyötäni varten.

Erika Leppäkari kuvitus

Saatan tehdä kuvituksia töissä ollessani tai illalla, kun katselemme telkkaria. Kun kuvituksen luonnos tulee valmiiksi, laitan siitä varmistuskuvan asiakkaalle, ja hän kertoo, onko se sellainen kuin hän oli ajatellut.

Kun asiakas hyväksyy kuvan, teen sen valmiiksi asti ja lähetän sen taas uudestaan varmistettavaksi. Asiakas saa korjata kuvaa niin usein kuin vain haluaa, ja lopulta lähetän sen sähköpostitse.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa on se, että työ on samalla myös harrastukseni. Saan asiakkaistani inspiraatiota töihini. Luovuus ei aina lähde käyntiin, ellei ole joitain rajoitteita.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin kehittyä aktiivisuudessa. Olen kovin laiska mainostamaan itseäni ja epävarma omista taidoistani, mutta eikös me kaikki olla? Pitäisi jaksaa ottaa itseä niskasta kiinni ja huudella, että hei, tarviiko joku kuvia?

Erika Leppäkari kuvitus 2

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Jatkakaa sitä mitä teette! Syökää hyvin ja muistakaa riittävä nesteytys! Rakastakaa työtänne ja nauttikaa elämän pienistäkin iloista!

Käy kurkkaamassa Erikan töitä hänen Instagramissaan!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Maikki Kiilavuo kouluttaa eläimiä käyttäytymisanalyysia hyödyntäen

    Kuka olet? Hei vaan! Olen Maikki Kiilavuo, eläintenkouluttaja Haminasta. Olen suorittanut ammattitutkinnon ja tällä hetkellä jatkan opintojani alalla käyttäytymisanalyysiperusteisessa eläinkouluttajien koulutuksessa Tampereen Yliopistossa. Olen työntekijänä kahdessa eri yrityksessä, mutta rakkaudesta eläimiin, niiden hyvinvointiin ja sen parantamiseen kouluttamisen keinoin, aloitin vähän aikaa sitten kevytyrittäjänä UKKO.fi-palvelun avulla. Minulla on myös päivätöitä, joten kevytyrittäjyys oli nopea ja helppo väylä päästä tekemään työtä, jossa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Marikasta kuoriutui yrittäjä ja sisustussuunnittelija

    Marika Ritala-Mäkisestä tuli sisustusalan yrittäjä osittain sattuman kautta, vaikka kaikki aiemmin tapahtunut onkin koko ajan vienyt naista kohti yrittäjyyttä. Esittelimme Marikan blogissamme vajaa vuosi sitten, sillä tuolloin hän oli viikon kevytyrittäjämme. Tarina saa nyt jatkoa: kerromme, kuinka Marikasta tuli yrittäjä. Kaikki alkoi vuonna 2010, jolloin Marika ja hänen miehensä suunnittelivat yhdessä heidän ensimmäistä omakotitaloansa. Vaikka molemmat lähtivät projektiin itseluottamusta uhkuen…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Annina kipuili yrityksensä keulakuvana olemista, mutta sitten uskaltamisesta seurasi tuhansien kiitosten vyöry

    Menestynyt nurmijärveläinen kynttiläyrittäjä Annina Rosenström piiloutui vuosien ajan tuotteidensa taakse, kunnes hän päätti ettei anna pelon sanella tekemisiään. Matka tähän pisteeseen oli pitkä. Annina Rosenström, 37, painoi nappulaa ja julkaisi kuvan itsestään Candle Light Story -yrityksensä Instagram-tilille. Kuvassa Rosenström kävelee hymyillen puhtaiden hankien reunustamaa kävelytietä ja pitelee tunikansa reunoista kiinni. Vaaleilla kutreilla istuu näyttävä kukkaseppele, valkoisia kerberoita ja vaaleanpunaisia ruusuja.…

    Lue lisää